Tenure track

Lahjakkaiden ja motivoituneiden tutkijoiden tenure track -uramahdollisuus LUT:ssa

Tekniikan tai kauppatieteiden alan tutkija, haluatko sitoutua oman tieteenalasi tutkimukseen ja opetukseen? Oletko rohkea ja avarakatseinen edelläkävijä? Tutustu siis LUT:n uravaihtoehtoihin.

LUT pystyy tarjoamaan tutkijoille loogisesti etenevän tenure track -uran, jonka avulla voi päästä professorin tehtävään saakka.

LUT:n tenure track -tehtävään valittavan henkilön tulee olla jo ansioitunut tutkimuksessa ja koulutuksessa, hänellä tulee olla näyttöjä oman tutkimuksensa vaikuttavuudesta ja täydentävän tutkimusrahoituksen hankkimisesta sekä kansainvälistä kokemusta.

Tenure track -tehtävään valitun tutkijan kanssa sovitaan ennen työsuhteen alkamista kirjallisesti ne kriteerit, joiden perusteella arvioidaan hänen menestymistään ja etenemistään seuraavalle portaalle. Näin tutkijalle muodostuu selkeä käsitys, mitä häneltä odotetaan ja millä kriteereillä hänen etenemistään arvioidaan.

Tutkijalla on vuosittain esimiehensä kanssa tavoitekeskustelu, jossa käsitellään hänen tehtäviään, tavoitteitaan ja kehittymistään sekä osaamisen kehittämisen tarpeita.

Uralla etenemisen arviointikriteerit

LUT sitoutuu tutkijan vaiheittaiseen etenemiseen urallaan, kunhan tutkija menestyy järjestelmään kuuluvissa arvioinneissa, on sopiva tehtävään ja tutkimus toteuttaa LUT:n strategiaa sekä LUT:n taloudellinen ja toiminnallinen tilanne sallii etenemisen.

Urajärjestelmässä etenemisen arviointi perustuu kokonaisarviointiin seuraavista osa-alueista:

  1. Tieteellinen tutkimus
  2. Akateeminen koulutus
  3. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus
  4. Akateeminen johtaminen
  5. Täydentävän rahoituksen hankkiminen
  6. Toiminta tiedeyhteisössä

Tervetuloa mukaan LUT:n tutkimusyhteisöön!

Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT

Postiosoite:
PL 20, 53851 Lappeenranta

Käyntiosoite:
Skinnarilankatu 34
53850 Lappeenranta

Puh. 0294 462 111

Katso kaikki yhteystiedot