Organisaatio

Lappeenrannan teknillinen yliopisto on noin 930 henkilön työyhteisö.

Julkisoikeudellisen yliopiston ylin päättävä toimielin on hallitus, jonka tehtävänä on muun muassa päättää yliopiston toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista, strategiasta ja ohjauksen periaatteista.

Hallituksen puheenjohtajana toimii Tuomo Rönkkö.

Rehtori Juha-Matti Saksa johtaa yliopiston toimintaa ja vastaa yliopiston tehtävien tuloksellisesta hoitamisesta. Yliopistolla on rehtorin lisäksi kaksi vararehtoria. Jaana Sandström vastaa koulutuksesta ja Jari Hämäläinen tutkimuksesta.

Tutkimusalustat

REFLEX - Recycling carbon in a flexible competitive energy system. Ratkaisemme, miten hiiltä voi kierrättää uusiutuvissa energiajärjestelmissä, joissa hiilidioksidi käytetään uudelleen ja uusiutuvaa energiaa varastoidaan.

RED - Revealing emission discrepancies. Tutkimusalusta yhdistää ilmakehän seurantamittaukset liiketoiminnan ja teollisuuden ympäristövaikutusten seurantaan. 

RE-SOURCE - Resource efficient production processes and value chains. Meidän on siirryttävä jätehuollosta resurssienhallintaan – ota, käytä ja hävitä -ajattelusta maksimoituun resurssien hyödyntämiseen.

SAWE – Safe water for all. Vesivarojen riittävyys on yksi ihmiskunnan merkittävimmistä haasteista. SAWE-tutkimusalusta pyrkii muuttamaan kaavaa: jätevedet tulisi hyödyntää eikä hävittää.

DIGI-USER - Smart services for digitalisationTuomme yhteen käyttäjät ja PK-yritykset niin, että PK-yritykset voivat hyödyntää digitalisaation mahdollisuudet ja parantaa kilpailukykyään.

SIM - Sustainable product processes through simulation. SIM keskittyy energiatehokkaaseen koneensuunnitteluun reaaliaikaisen simulaation avulla. 

 

Schoolit

LUT:ssa on kolme akateemista yksikköä:

Yliopistokollegio

Uusi yliopistolaki toi mukanaan uuden hallintoelimen, yliopistokollegion.

Lakisääteisten tehtävien (Yliopistolaki 21 §) lisäksi yliopistokollegion tehtävänä on ylläpitää tiedepoliittista keskustelua yliopistossa ja ympäröivässä yhteiskunnassa sekä päättää hallituksen jäsenille maksettavien palkkioiden määräytymisen perusteista.

Yliopistokollegion lakisääteisiä tehtäviä ovat muun muassa päättää hallituksen jäsenmäärästä sekä hallituksen ja sen jäsenten toimikauden pituudesta, valita jäsenet yliopiston hallitukseen ja vahvistaa yliopiston tilinpäätös ja toimintakertomus sekä päättää vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja rehtorille.

Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT

Postiosoite:
PL 20, 53851 Lappeenranta

Käyntiosoite:
Skinnarilankatu 34
53850 Lappeenranta

Puh. 0294 462 111

Katso kaikki yhteystiedot