Jamie Hyneman kesäkuussa Suomeen LUT:hen

Tuotekehittäjä ja myytinmurtaja Jamie Hyneman saapuu kesäkuussa vierailulle Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon (Lappeenranta University of Technology, LUT).

Vierailunsa aikana Myytinmurtajat-tv-sarjasta tunnettu Hyneman saa yliopiston juhlallisessa tohtoripromootiossa LUT:n kunniatohtorin arvon yhdessä 13 muun vaikuttajan kanssa. Promootioon osallistumisen lisäksi hän tutustuu LUT:n tutkimukseen, yrittäjyyteen ja asiantuntijoihin.
 
Hyneman vierailee LUT:ssä 13.–17. kesäkuuta. Keskiviikkona 14.6. Hyneman tapaa LUT:n tutkijoita ja keksijöitä sekä tutustuu tutkimusprojekteihin. Hän osallistuu kampuksella myös Soletair-pilottilaitteiston avajaisiin. Lisäksi ohjelmassa on LUT:n opiskelijoille, alumneille ja henkilökunnalle suunnattu tilaisuus.

Torstaina 15.6. Hyneman vierailee LUT:n tutkimuksesta lähtöisin olevissa spin off -yrityksissä sekä tapaa LUT:n opiskelijoiden yrittäjyysyhteisö LUTESin väkeä. Hynemania pääsee tapaamaan myös joukko lukiolaisia, jotka ovat matematiikkakesäleirillä LUT:ssä. Torstai-iltana sekä perjantain aikana Hyneman osallistuu promootiojuhlallisuuksiin.

Jamie Hyneman kertoo, että hänen käsityksensä mukaan LUT on aktiivinen ja nopeasti kehittyvä yliopisto, jonka osana on ylpeä olla.

"Toivon, että minulle kehittyy LUT:n kanssa läheinen yhteistyösuhde niiden ihmisten kautta, joita tapaan. Otan tällaiset asiat vakavasti ja haluan oppia lisää."

LUT nimeää Jamie Hynemanin kunniatohtorikseen, koska hän on tieteen ja teknologian popularisoija sekä yrittäjämäisesti toimiva rohkea uudisraivaaja, joka on persoonallisella tyylillään edistänyt merkittävästi tekniikan koulutusalan kiinnostavuutta.


Lisätiedot:
Viestintäjohtaja Marjo Loisa, +358 40 747 9548, marjo.loisa@lut.fi

LUT päivittää vierailusta pressikuvia kuvapankkiin.

Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan Hynemanin vierailua. Keskiviikkona 14.6. erityisesti klo 13–14 on varattu mediatapaamisia varten. Akkreditoitumista ja haastattelupyyntöjä varten toimittajia pyydetään lähettämään ao. tiedot LUT:n tiedottaja Reeta Toivaselle (reeta.toivanen@lut.fi) pe 9.6. mennessä:
Nimi, titteli, media, yhteystiedot sekä ajankohta, jolloin aikoo osallistua ohjelmaan/aikatoive haastattelua varten.