Kaataako EU:n ympäristövaliokunta Suomen talouden?

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta hyväksyi selvin luvuin ehdotuksen EU:n Land Use Change and Forestry säännöiksi. Kyseessä on muutos metsien hiilinielujen laskentatapaan. Suomalaismediassa hyväksyttyä ehdotusta on kritisoitu laajasti. Mitä päätös oikein tarkoittaa ja miten se vaikuttaa Suomen talouteen?

Kioton sopimuksessa 1997 sovittiin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä. Mutta vieläkään ei ole päästy sopimukseen siitä, miten kustannukset päästöjen vähentämisestä jaettaisiin. Ympäristövaliokunnan ehdotuksessa on juurikin kyse kasvihuonekaasupäästöjen kustannusten jakamisesta EU-maiden välillä. Arvattavaa oli, että maiden osuuksista syntyy riitaa.  

Maailman lämpenemiseen – todellisiin päästöihin – vaikuttaa polton ja maankäytön päästöt. Maankäytössä positiiviseksi päästöksi (eli niin kutsutuksi hiilinieluksi) luetaan muun muassa metsän kasvu. Koska isot maat kuten Saksa ja Iso-Britannia olivat pääosin jo tuhonneet metsänsä ja koska kehittyvien maiden sademetsien tuhoaminen oli kiihkeän agendan alla, päätettiin jo Kiotossa 1997 rajoittaa maankäytön päästöjä. Jo tällöin poliittisesti sovittiin, että metsän kasvua ei hyvitetä, mikä oli Suomelle epäedullista.

Uudessa päätöksessä otetaan kantaa siihen minkä verran metsien pitää kasvaa. Päätös on poliittinen, koska metsien kasvun sijasta voitaisiin vähentää hiilen polttoa. Kun sovitaan taakan jaosta, hiiltä käyttäville maille on edullista laittaa paljon taakkaa metsiään kasvattaville maille, kuten Suomelle, jolloin itse voi käyttää edelleen hiilikattiloitaan.

Suomelle olisi edullista ottaa metsien kasvu huomioon Suomen taakassa. Metsien hiilinielu, eli ilmakehästä metsien kasvuun sitoutuvan ja hakkuiden yhteydessä vapautuvan hiilidioksidin määrä, on vuosina 1990–2013 vaihdellut 20–50 miljoonan hiilidioksiekvivalenttitonnin välillä. Vuositasolla Suomen metsien nielu on vastannut 30–60 prosenttia Suomen kokonaispäästöistä. EU:n päätöksessä Suomelle merkittiin 2,5–3,5 miljoonan hiilidioksiekvivalenttitonnin vuosittainen nettopäästö. Toisin sanoen, vaikka metsä kasvaa, Suomea jo rankaistaan metsän kasvamattomuudesta. Suomi on tavoitellut 10–20 miljoonaa kuutiometriä lisähakkuuta vuodessa, joka tarkoittaa 10–20 hiilidioksiekvivalenttitonnia vuodessa. Komission nykyisen päätöksen pysyessä voimassa, hinnalla 30 euroa per tonni, Suomi maksaa EU:lle 50–70 miljoonaa euroa vuodessa metsiensä käytöstä vaikka puumäärä metsissä lisääntyy.

Suomelle tuli neuvotteluissa vanhanaikaisesti tuplatakkiin, kun vertailuvuodeksi valittiin 2009-2012 väli. Tällöin Suomen metsien käyttö oli alhaista. Suomen haluun muuttaa vertailuvuotta on muiden EU maiden taholta vastattu tylysti ei. Jos sovitaan, että Suomen annetaan hakata metsiensä kasvu, silloin Saksan ja Britannian vähennystaakka kasvaa eli kustannukset Saksassa ja Britanniassa kasvaa. Ympäristökomiteassa jaettiin siis kustannuksia, ei tehty tiedettä.

Suomelle hakkuiden tekemättä jättäminen on haaste. Jos hakataan lisää Suomen tavoitteen verran 20 Mm3 vuodessa, kantorahaa saadaan 700 miljoonaa euroa. Mutta samalla voidaan sanoa hyvästit uusille biojalostamoinvestoinneille. Nykyisellä hinnalla sellupuusta jää saamatta 1500 miljoonaa euroa. Sahatavarasta jää 570 miljoonaa liikevaihtoa saamatta. Bioenergian tuotannosta sellusta, jätepuusta ja hakkujätteestä jää 200 miljoonaa euroa saamatta. Lisäksi metsäteollisuus ei voi laajentua, ihmiset eivät saa kantorahojaan ja talouden kerrannaisvaikutukset eivät näy.

Taloudelliset realiteetit ovat saaneet Suomen mediassa paljon huomiota. Syystäkin. Mutta ympäristöarvot ovat olleet vähemmällä huomiolla. Poliittinen päätöksenteko on aina monien tavoitteiden yhteensovittamista. Metsät ovat paitsi hiilivarasto myös virkistyspaikka ja monenlaisen eliöstön asuinalue. EU metsien sääntelyä onkin juuri puolustettu ympäristöarvoilla. Kun metsät kasvavat enemmän ja niistä poistetaan sama määrä puuta, hakattava pinta-ala vähenee ja enemmän metsäalaa voidaan rauhoittaa luonnonsuojeluun.

EU:n poliittisessa päätöksenteossa punnittiin taloudellisia, inhimillisiä ja ympäristöarvioita. Ympäristökomitean äänestyksessä ympäristöarvot voittivat.

Lisätietoja:

Esa Vakkilainen, professori, esa.vakkilainen@lut.fi, +358 40 357 8684