Koronatiedote LABin ja LUTin opiskelijoille ja henkilökunnalle 13.12.2021

Kevätlukukauden 2022 aloitus

Alkanut viikko on epidemiatilanteen seurannassa erityisen kriittinen. Seuraamme tarkkaan Suomen hallituksen toimia mahdollisen hätäjarrun käyttöönotossa. Tavoitteemme on aloittaa kevätlukukausi 2022 korkeakouluissamme normaalisti, mikäli lähiopetuksia koskevia rajoituksia ei anneta.

Yleisenä tavoitteena on lisätä kampuksilla annettavan lähiopetuksen määrää. Kukin koulutusohjelma päättää omat opetusmenetelmänsä ja niistä viestitään opiskelijoille kurssikohtaisesti. Opetushenkilökunnalla ei ole pandemiaan perustuvaa velvoitetta striimata tai tallentaa opetusta. Koulutusohjelmista vastaavat henkilöt (LABissa osaamispäälliköt ja LUTissa koulutusohjelmavastaavat) koordinoivat opetusmenetelmäpäätökset ohjelmissaan.

Uusien opiskelijoiden orientaatiot toteutetaan kampuksilla siten, että infotilaisuuksia myös striimataan ja tallennetaan kansainvälisten opiskelijoiden maahantuloviiveiden varalta.

10 henkilön henkilömäärärajoitus Skinnarilan kampuksen liikuntatiloihin

Aluehallintovirasto rajoittaa asiakastilojen käyttöä Etelä-Karjalassa. Päätös koskee Skinnarilan kampuksen kuntosalin ja ryhmäliikuntasalin vapaa-ajan käyttöä.
Rajoitamme kuntosalin ja ryhmäliikuntasalin käyttäjämäärää 14.12. alkaen max 10 henkilöön vuoden loppuun saakka.

Tiloja saa edelleen käyttää opetuskäyttöön ilman henkilömäärärajoitteita.
Moveo tiedottaa henkilörajoitusten toimeenpanon yksityiskohdista tarkemmin.

Etätyösuositus korkeakouluissa

Epidemian leviämisalueilla on toistaiseksi voimassa kansallinen etätyösuositus. Kampuksilla tehtävä lähiopetus on kertyneen tiedon perusteella kuitenkin matalan riskin toimintaa. Mikäli siis opetuksesi on suunniteltu toteutettavaksi lähiopetuksena, se voidaan toteuttaa lähiopetuksena.

Teethän muutoin etäpainotteista työtä mahdollisimman laajasti työtehtäviesi niin salliessa. Kampuksella työskentelyyn ei tarvitse pyytää lähiesimiehen lupaa. Etätyösuosituksesta huolimatta työtä tehdään myös kampuksilla työtehtävien sitä edellyttäessä (tehtävät laboratorioissa ja simulaatiotiloissa; kampuksilla tehtävät korkeakoulupalvelutehtävät).

Suositus rokottautumisesta ja rokotesuojan ylläpitämisestä

Suosittelemme kaikille yhteisömme jäsenille koronarokotteiden ottamista. Rokotesarja suojaa nykytiedon mukaan vaikealta tautimuodolta hyvin ja vähentää tartuttamista lähiympäristöön. Yhteisömme kasvanut rokotekattavuus on osaltaan mahdollistanut kampusten auki pitämisen. Viime viikkoina tietoomme ei ole tullut kampuksiin liittyviä altistuksia.

Suomi rokottaa nyt myös alle 60-vuotiaita kolmannella tehosterokotteella. Suosittelemme rokotesuojan ylläpitoa tehosterokotteella. Hankithan kolmannen rokotteen omasta sairaanhoitopiiristäsi, kun vuorosi tulee.