Lainsäädäntö hidastaa ilmaston lämpenemistä hillitsevien radikaalien teknologioiden käyttöönottoa

Ilmastonmuutoksen torjunta on taistelu aikaa vastaan. Uusin tieteellinen näyttö kiirehtii radikaaleja uudistuksia, jotta lämpötilan nousu saadaan pidettyä alle kahdessa asteessa. Aikaikkuna on pian alle kymmenen vuotta, mikä on todella vähän aikaa.

Asenteita on yritetty muokata jo vuosikymmeniä, mutta asenteet muuttuvat hitaasti, jos lainkaan. Kansainvälisiä sopimuksia on solmittu, mutta niidenkin teho on kyseenalainen. Poliittiset päättäjät lupaavat ratkaisuja, mutta arjen paineissa ratkaisut vesittyvät tai ne siirretään epämääräiseen tulevaisuuteen. Julkisuus vetoaa ihmisten omiin valintoihin, mutta kauramaidon, vegeruuan ja polkupyörien vaikutus ilmaston lämpenemiseen on kosmeettista.

Monen asiantuntijan mielestä olemme hyvin lähellä viimeistä rajaa. Jotain on tehtävä nopeasti, mutta mikä olisi se silver bullet, joka pelastaa ihmiskunnan? Voisiko ratkaisu olla radikaali teknologia, joka tarjoaa vaihtoehdon fossiilisille polttoaineille ja joka kaappaa kasvihuonekaasut pois ilmakehästä? Tällaisia teknologioita on jo kehitetty ja kokeiltu. Todellisuudessa meillä olisi suhteellisen hyvä valmius luopua fossiilisten polttoaineiden käytöstä lyhyellä aikajänteellä.

Teknologia ei ole kuitenkaan erillinen osa yhteiskuntaa, vaan se on tärkeä pala modernin yhteiskunnan kovassa ytimessä. Teknologialla muutetaan yhteiskuntaa, mutta samalla yhteiskunta muuttaa teknologiaa. Ne sulautuvat toisiinsa saumattomaksi järjestelmäksi, jonka suuntaa ohjaavat politiikan, talouden ja kulttuurin muutosvoimat. Kuten yhteiskunta, myös teknologia on hidas ja haluton vaihtamaan muutoksen suuntaa. Ilmastonmuutoksesta käyty keskustelu osoittaa, ettei edes vakava ulkoinen uhka horjuta teknologian liike-energiaa.

Radikaalien teknologioiden käyttöönottoa hidastavat lainsäädäntö, normitukset, standardit ja koulutus.

Ilmastonmuutosta voidaan torjua teknologialla, mutta yhteiskunnat estävät teknologista muutosta. Tähän paradoksiin törmättiin viimeksi hallitusneuvotteluissa, joissa poliittista vääntöä käytiin Kemin sellutehtaasta ja hiilinieluista sekä kilpailukykyä edistävistä, mutta ympäristölle haitallisista yritystuista. Vastaavia vääntöjä on käyty jo pidempään ydinvoiman lisärakentamisesta, vaihtoehtoisten energiamuotojen tukemisesta, sähköautojen verohelpotuksista sekä maatalouden tukimuodoista.

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tarvitaan radikaaleja innovaatioita, jotka sysäävät muutoksen uudelle radalle. Vastaavia innovaatioita on syntynyt muutama viimeisten vuosisatojen aikana, mutta valitettavasti yksikään niistä ei ole synnyttänyt niin nopeaa muutosta, mitä ilmastonmuutoksen torjuntaan tarvitaan. Radikaalien teknologioiden käyttöönottoa hidastavat lainsäädäntö, normitukset, standardit ja koulutus. Sähköistyksen läpimurto kesti lähes vuosisadan ja melkein yhtä pitkä aika on kulutettu informaatioteknologian kanssa. Ydinvoima yritti tehdä nopean läpimurron, mutta vauhtisokeus aiheutti onnettomuuksia, jotka pysäyttivät kehityksen ja ydinvoiman laajamittaisen hyödyntämisen.

Eduskunta- ja Eurovaaleissa luvattiin vastauksia ilmastonmuutoksen hallintaan, mutta vastaukset hajosivat taivaan tuuliin. Kaikki ehdotetut toimenpiteet ovat jo käytössä ja tulokset ovat olleet valitettavan vaatimattomia. Yhtä onneton tulos saatiin Arktisen neuvoston kokouksista, joissa Suomi toimi puheenjohtajana. Seuraava mahdollisuus on Euroopan Unionin puheenjohtajuus, jonka puheenjohtajana Suomi on luvannut nostaa ilmastokysymykset agendalle.

Ilmasto lämpenee koko ajan, eikä aikaikkuna jousta loputtomiin. Nyt tarvitaan todellisia ratkaisuja, joilla lämpeneminen saadaan pysähtymään. Kun kaikki keinot on käytetty, moderni ihminen panee luottamuksensa teknologiaan. Sen ihmevoimaan ei kuitenkaan ole syytä lyödä vetoa etenkään ilmastokysymyksen ratkaisussa.

Euroopan Unionin puheenjohtajana Suomi on luvannut nostaa ilmastokysymykset agendalle.

Kirjoittaja Karl-Erik Michelsen on LUT-yliopiston tieteen, teknologian ja modernin yhteiskunnan tutkimuksen professori.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Professoriliiton blogissa kesäkuussa 2019.

Lue myös: