Teollisuusprofessori Mika Ruokonen.
Julkaistu 13.8.2021
Päivitetty 31.3.2022

Tällä sivulla

Tavallaan Ruokonen palaa juurilleen, sillä hän väitteli tohtoriksi LUT-yliopistossa 2008. Hän oli jo aiemmin töissä LUT-yliopistolla projektipäällikkönä Global Network Management -projektissa 2005–2007.

Ruokonen kertoo, että hänen tehtävänkuvansa teollisuusprofessorina on yliopiston ja liike-elämän rajapinnassa. Ruokosen mukaan tavoitteena on luoda vaikuttavuutta useiden vuosien päähän. Tarkoitus on, että LUT-kauppakorkeakoulu on pohjoismaiden tunnetuin akateeminen yhteisö digitaalisten liiketoimintamallien tutkimuksessa.

Ruokonen toteaa, että hän ei yritäkään onnistua tehtävässä yksin.

"Roolini on yhyttää tutkijoita sopivien yritysten kanssa ja laajentaa kaikin puolin LUTin kontakteja yritysmaailmaan. Lisäksi sparraan tutkijoita väitöskirjojen teossa ja tutkimusrahoituksen haussa. Tällainen rooli on minulle luontainen, sillä olen ollut 18 vuotta mukana liike-elämässä ja tunnen paljon ihmisiä yrityspuolelta", Ruokonen sanoo.

Ruokonen tekee aluksi LUTille yhden päivän viikossa. Hän ei tee opetustyötä, mutta osallistuu esimerkiksi tutkimusartikkeleiden kirjoittamiseen, kun sopiva aihe osuu kohdalle. Teollisuusprofessuuri on LUT-kauppakorkeakoulussa uusi positio, jonka tarkempi määrittely tapahtuu Ruokosen mukaan osin ajan kanssa.

Urasiirto tuntui Ruokosesta ajankohtaiselta vaihtoehdolta.

"Kaipasin jotain uutta, ja roolihan voi vaihtua joko yrityksen sisällä tai sen ulkopuolella. Teollisuusprofessorina aloittaminen oli tarpeeksi iso muutos."

Tähtäämme kunnianhimoisiin tutkimusprojekteihin, seuraamme markkinoiden vaatimuksia ja houkuttelemme LUT-yliopistoon parhaat osaajat.
Mika Ruokonen
Teollisuusprofessori

Ruokosella monipuolinen tausta liike-elämässä

Ruokonen on ehtinyt toimia urallaan tulosyksiköiden vetäjänä, strategia- ja liiketoimintakehityksen rooleissa, myynti- ja markkinointirooleissa, konsulttina sekä erilaisten monialatiimien esihenkilönä. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa Sanoma Digital Finlandilla liiketoimintayksikön johtajana sekä vanhempana konsulttina Deloittella.

Ruokonen on tällä hetkellä maanlaajuisen Epic Autokoulun ja turkulaisen mainostoimisto Hansdotterin hallituksen jäsen.

Ruokonen niin sanotusti keksittiin teollisuusprofessoriksi osin sattumalta. LUT-kauppakorkeakoulun professori Paavo Ritala oli lukenut Ruokosen kirjan Growth Reinvented: Turn your data and artificial intelligence into money (2020) ja innostunut lukemastaan. Ritala otti yhteyttä Ruokoseen kehitelläkseen yhteistyötä LUTin ja Ruokosen välille.

"Digitaaliset bisnesmallit ovat olleet tutkimuksen keskiössä LUTissa, ja LUT tunnetaan yritysyhteistyöstään. Yliopiston ja yritysmaailman yhteistyömalleja on silti hyvä miettiä uusiksi. Onko esimerkiksi yhteistyön pakko olla aina jokin projekti, vai voisiko yhteistyö olla jotain ihan muuta", Ruokonen sanoo.

Teollisuusprofessori rakentaa siltaa yrityselämään

Teollisuusprofessorin titteli ei ole tiettävästi kovin yleinen Suomessa. LUTissa on entuudestaan teollisuusprofessori Jutta Nuortila-Jokinen, joka työskentelee LUT School of Engineering Sciencen puolella.

Tampereen yliopistolla on talotekniikan teollisuusprofessori Piia Sormunen sekä teollisuusprofessori Arho Suominen, joka on myös Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n johtava tutkija. Suominen oli mukana tekemässä selvitystä, jonka mukaan elinkeinoelämän ja tutkimuksen välisen yhteistyön määrä on ollut laskeva.

LUT-kauppakorkeakoulun dekaani Sami Saarenketo sanoo, että laadukkaan koulutuksen ja tutkimustoiminnan ohella LUT-kauppakorkeakoululle on tärkeää olla lähellä yrityksiä ja elinkeinoelämää.

"Teollisuusprofessuuri vahvistaa kauppakorkeakoulun relevanssia, sillä professuuri rakentaa siltaa yliopiston ja yritysten välille", Saarenketo sanoo.

Saarenkedon mukaan Ruokosella on akateemisen taustansa lisäksi lähes kahdenkymmenen vuoden kokemus liike-elämän johtotehtävistä mielenkiintoisissa yrityksissä.

"Minulla on korkeat odotukset tähän tehtävään liittyen, erityisesti strategiseen fokukseemme digitalouden arvonluonnissa. Mikan monipuolinen osaaminen ja laajat verkostot tulevat lisäämään vaikuttavuuttamme tällä ratkaisevalla liiketalouden alueella", Saarenketo sanoo.

Ruokonen sanoo odottavansa "kovaa draivia myös muulta LUTin porukalta".

"Tähtäämme kunnianhimoisiin tutkimusprojekteihin, seuraamme tiiviisti markkinoiden vaatimuksia ja haluamme tietenkin houkutella LUTiin alan parhaat osaajat", Ruokonen summaa.

Lue myös:

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla tutkimuksestamme puhtaaseen energiaan, ilmaan ja veteen sekä kestävään liiketoimintaan liittyen.