LUT on sijalla 501–600 uusimmassa Times Higher Education World University Rankingissa (THE)

LUTin sijoitus pysyi samana edellisvuodesta, vaikka THE-rankingiin sijoitettujen yliopistojen määrä kasvoi 1258:sta 1396:een.

THE on yksi maailman arvostetuimmista yliopistorankingeista. Arvioitavat viisi osa-aluetta ovat tutkimus, viittaukset, opetus, kansainvälisyys ja rahoitus. Listaus on tehty 13 indikaattorin perusteella.

Nousua kaikilla osa-alueilla

LUT osallistui THE-rankingiin nyt kuudetta kertaa ja sen saamat kokonaispisteet nousivat edellisvuodesta kaikilla osa-alueilla. Eniten nousua oli tieteellisten julkaisujen viittauksien määrässä. Neljällä osa-alueella viidestä LUTin tulos ylittää rankingissa mukana olevien yliopistojen mediaaniarvon.

Erityisenä vahvuutena LUTilla on edelleen yritysten kanssa tehtävä yhteistyö. Yrityksiltä saatavan tutkimusrahoituksen määrässä LUT yltää parhaaseen neljännekseen kaikista mukanaolevista yliopistoista. Myös tutkimuksen mainetta mittaava indikaattori nousi edellisvuodesta.

"Kilpailu maailmalla on koventunut, kun erityisesti aasialaiset yliopistot nostavat tasoaan ja sijoituksiaan rankingeissa. Aiemmin saavutetun sijoituksen säilyttäminen on hyvä suoritus ja pistemäärien nousu kertoo meidän olevan hyvällä tiellä", sanoo Jari Hämäläinen, LUTin tutkimuksesta vastaava vararehtori.

Ranking-listalla on kaikkiaan yhdeksän suomalaista yliopistoa.

Times Higher Education World University Rankings 2020 -lista kokonaisuudessaan 
 

Lisätietoja:

Jari Hämäläinen, tutkimuksesta vastaava vararehtori, LUT-yliopisto, puh. 040 596 1999, etunimi.sukunimi@lut.fi , @jari_pi_hamalai