LUT ylsi maailman 300 parhaan yliopiston joukkoon

Lappeenrannan teknillinen yliopisto (Lappeenranta University of Technology, LUT) on yksi maailman 300 parhaasta yliopistosta Times Higher Education World University (THE) -rankingin mukaan. LUT on rankingissa sijalla 276-300. Suomen yliopistoista LUT on toiseksi paras teknillinen yliopisto ja kaikista maan yliopistoista kolmanneksi paras.

Unescon arvion mukaan maailmassa on noin 17 000 yliopistoa. LUT kuuluu siis globaalisti yliopistomaailman parhaaseen kahteen prosenttiin.

"LUT on ottanut viime vuosina valtavia harppauksia kehityksessä. Olemme siirtyneet piirimestaruussarjasta SM-tason kautta olympialaisiin. Tällaisen poikkeuksellisen menestystarinan on mahdollistanut yliopiston ketterä tekemisen meininki, keskittyminen ydinosaamiseen sekä optimaalinen koko", kertoo LUT:n hallituksen puheenjohtaja Tuomo Rönkkö.

"Olemme tehneet rohkeita valintoja: fokusoitu ja merkityksellinen strategiamme tuottaa tulosta. LUT:a voi verrata kasvuyritykseen, joka nuorena ja ennakkoluulottomana tekijänä nousee nopeasti kansainvälisesti uskottavaksi toimijaksi", sanoo rehtori Anneli Pauli.

Vertailulistan kärkipäässä ovat tuttuun tapaan englanninkielisen maailman yliopistot: California Institute of Technology (Caltech), Harvard ja Oxford. Listaa johtava yhdysvaltalainen Caltech on LUT:n tapaan kooltaan kompakti ja hyvin fokusoitunut. Pohjoismaisista yliopistoista ainoastaan Karoliininen instituutti, Tukholman yliopisto ja Uppsalan yliopisto pääsivät maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Suomalaisyliopistoista Helsingin yliopisto on sijalla 103 ja Aalto-yliopisto sijoilla 251-275. Tampereen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Turun yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto ovat sijoilla 301–400.

THE on maailman arvostetuimpia yliopistorankingeja. Siinä sijoitetaan järjestykseen maailman 400 parasta yliopistoa. Aineiston tuottaa Thomson Reuters. Arvioitavat osa-alueet ovat tutkimus, opetus, kansainvälisyys ja rahoitus. Listaus on tehty 13 indikaattorin perusteella. LUT osallistui THE-rankingiin nyt ensimmäistä kertaa.

Lisätietoja ja kuvat:

Tuomo Rönkkö, LUT:n hallituksen puheenjohtaja, puh. 050 3876120, tuomo.ronkko@capirec.com

Anneli Pauli, LUT:n rehtori, puh. 040 9015330, anneli.pauli@lut.fi

Pressikuvat: http://lut.pictures.fi/kuvat/LUT+Press+Images/THE/

Times Higher Education Rankings: http://www.timeshighereducation.co.uk/world-university-rankings/2014-15/wor

Lappeenrannan teknillinen yliopisto (Lappeenranta University of Technology, LUT) yhdisti tekniikan ja talouden edelläkävijänä jo vuonna 1969. Strategisia osaamisalojamme ovat vihreä energia ja teknologia, kestävän kilpailukyvyn luominen sekä kansainvälisenä Venäjä-yhteyksien rakentajana toimiminen. Kansainvälinen tiedeyhteisömme koostuu 6500 opiskelijasta ja asiantuntijasta. Ratkaisukeskeisellä open your mind -asenteella ylitämme rajoja, yhdessä. Kuulumme maailman 300 parhaan yliopiston joukkoon (THE World University Rankings 2014−15).