LUTin luonnontieteet nousussa THE-rankingissa – sijoitus maailman 400 parhaan joukossa

LUT-yliopisto paransi huomattavasti sijoitustaan luonnontieteiden (Physical sciences) Times Higher Educationin (THE) alakohtaisessa vuoden 2020 rankingissa. LUTin sijoitus on 301-400 listattujen 1054:n yliopiston joukossa. Suomalaisten yliopistojen vertailussa LUT sijoittuu toiseksi.

Lappeenrannan kampus

"Alakohtaiset rankingit vertaavat yliopistoja saman tieteenalan sisällä, ja perustuvat faktoihin. Ne antavat näin hyvän kuvan mihin suuntaan toimintamme eri aloilla kehittyy", sanoo Jari Hämäläinen, LUTin tutkimuksesta vastaava vararehtori.

THE on yksi maailman arvostetuimmista yliopistorankingeista. Arvioitavat viisi osa-aluetta ovat tutkimus, viittaukset, opetus, kansainvälisyys ja rahoitus. Ranking-listaukset laaditaan kaikkiaan 13 indikaattorin perusteella.

THE:n luonnontieteiden alakohtainen ranking perustuu samoihin indikaattoreihin kuin yliopistot kokonaisuudessaan arvioiva World University Rankings 2020 -listaus, joka julkaistiin syyskuussa. Luonnontieteiden (Physical sciences) ranking listaa maailman johtavat yliopistot matematiikan ja tilastotieteen, fysiikan ja astronomian, kemian, geologian sekä ympäristö-, geo- ja meritieteiden aloilla.

LUTin erityisiä vahvuuksia ovat yrityksiltä saatava tutkimusrahoitus sekä kansainvälisyys, joissa LUT saa suomalaisyliopistoista parhaat pisteet. Edellisvuoden rankingiin verrattuna LUTin pisteistä parhaiten kehittyi viittauksia mittaava indikaattori.

"Viittaukset tieteellisiin artikkeleihin kuvaavat tutkimuksemme tieteellistä merkitystä ja vaikuttavuutta. Olen erityisen iloinen, että etenemme siinä kohti maailman kärkeä", Hämäläinen päättää. 

Lisätietoja:

Jari Hämäläinen, vararehtori, puh. 040 596 1999, jari.hamalainen@lut.fi@jari_pi_hamalai

THE:n luonnontieteiden alakohtainen rankinglista kokonaisuudessaan: THE subject ranking in physical sciences