Miksi juuri LUT? ”Kestävyys- ja vastuullisuusteemat houkuttelivat opiskelemaan”

Työssäkäynti oli aiemmin Henni Savolaiselle irrallinen osa elämää – jotain, joka vain piti tehdä. Opinnot LUT-kauppakorkeakoulussa saivat hänet oivaltamaan, että ihminen voi vaikuttaa asioihin myös työnsä kautta. Savolainen vaihtoi asiakaspalvelutyöt harjoitteluun Pohjoismaiden suurimman yritysvastuuverkoston FIBS:n riveissä. LUT-kauppakorkeakoulussa opiskeleva Savolainen sanoo, että kestävyysteemat ovat LUTille selvä etu kilpailussa opiskelijoista.

Henni Savolaisella oli mistä valita; hän oli saanut opiskelupaikan sekä Vaasan että LUTin yliopistoista. Maisteriopintojaan viimeistelevä Savolainen kertoo valinneensa LUTin sen tarjoamien kestävyysteemojen takia. Savolainen on kotoisin Imatralta, joten Lappeenrannan sijainti lähellä perhettä vaikutti sekin päätökseen, mutta:

"Olin kymmenen vuotta asiakaspalvelutyössä, mutta luonnonlapsi minussa kaipasi jotain enemmän. Ymmärsin, että voin vaikuttaa asioihin myös työni kautta. Vastuullisuus, kestävyys, monimuotoisuus ja ihmisoikeuskysymykset ovat minulle todella tärkeitä. LUTin yritysvastuupuoli kohtasi omat mielenkiinnon kohteeni", tradenomitaustainen Savolainen kertoo.

Kestävä liiketoiminta ja vastuullisuus on sisällytetty kaikkiin LUT-kauppakorkeakoulun ohjelmiin. Tarjolla on myös Sustainable Business -sivuopintokokonaisuus kaikille, jotka haluavat perehtyä aiheeseen pakollisia kursseja syvällisemmin.

Savolaisen mielestä sivuainetarjonnassa riittää kiinnostavaa sisältöä vastuullisuuden näkökulmasta.

Esimerkiksi yritysetiikan peruskurssilla, joka on pakollinen osassa ohjelmista, käydään läpi dataetiikkaa ja kasvun rajoja. Kurssilla sivutaan myös luontokatoa ja pakkotyötä sekä robotisaation etiikkaa. Yritysetiikan jatkokurssilla opiskelijat perehtyvät muun muassa vastuulliseen dataan, ihmisoikeuksiin, pakkotyöhön ja ihmiskauppaan toimitusketjuissa, henkilöstön monimuotoisuuteen sekä vastuulliseen ja eettiseen sijoittamiseen.

Savolainen aloitti LUT-kauppakorkeakoulussa syksyllä 2020 ja on suorittanut opintojaan vauhdilla. Hän kertoo, että etäopiskelu on sopinut hänelle erinomaisesti, kun kaikki tentitkin on saanut tehdä etänä.

Savolaisen maisteriohjelma International Business and Entrepreneurship perehdyttää yrityksen perustamiseen ja kasvuyrittäjyyteen, mutta Savolainen ei ainakaan vielä näe itseään yrittäjänä. Sen sijaan hän voisi kuvitella itsensä työskentelemässä jonkun yrityksen vastuullisuustyöryhmässä, sisällyttämässä vastuullisuus- ja monimuotoisuusteemoja osaksi strategiaa.

"Aiemmin ajattelin työnteon olevan tavallaan irrallinen osa elämää. Nyt ajattelen, että haluan olla vaikuttamassa siihen, että jokainen voi tehdä töitä sellaisena kuin on, ihonväriin tai seksuaalisuuteen katsomatta."

Unelmien harjoittelupaikka kestävyysteemojen parissa

Savolainen on tehnyt kesäkuusta asti opintoihinsa liittyvää harjoittelua Pohjoismaiden suurimman yritysvastuuverkoston FIBS:n palveluksessa. Savolainen kertoo kiinnostuneensa FIBS:sta paljolti sen asiantuntevan someläsnäolon ansiosta.

"FIBS:n somepäivityksistä huokuu vahva perehtyneisyys ja sitoutuneisuus kestävyys- ja vastuullisuusteemoihin. Lisäksi monet isot suomalaisyritykset ovat verkoston jäseniä. Niinpä päätin hakea harjoittelupaikkaa FIBS:lla, kun sellainen tuli auki. FIBS:lla työskentelevien ja verkoston yhteistyökumppaneiden arvot kohtaavat omani."

Savolainen osallistuu FIBS:lla vastuullisuusviestintään ja raportointiin monella tapaa. Hän auttaa esimerkiksi tapahtumien järjestämisessä ja editoi seminaarivideoita sekä päivittää verkkosivuja vieden sinne materiaalia ja tuoreimpia uutisia. FIBS:lla seurataan tiiviisti vastuullisuusteemoihin liittyviä uutisia ja artikkeleita, joita jaetaan kollegoiden kanssa. Savolainen lukee myös mahdollisimman paljon alan kirjallisuutta jo tenttienkin takia.

"LUTissa opittu ja harjoittelu FIBS:lla täydentävät hienosti toisiaan. Vastuullisuusraportointiin liittyvät käsitteet ja raamit ovat tulleet tutuiksi. Kukaan ei voi kuitenkaan olla kaikkien osa-alueiden asiantuntija. Maailmantuska on ollut vahvasti läsnä jo pitkään", Savolainen sanoo.

Savolainen ei silti lannistu, vaan kertoo päinvastoin ruokkivansa maailmantuskaansa ottamalla asioista selvää.

"Mitä enemmän tietää, sitä paremmin pystyy olemaan mukana keskusteluissa asiantuntijoiden kanssa."

Savolaisen unelma olisi työllistyä opintojen jälkeen järjestöpuolelle vastuullisuusasioiden pariin.

"Siinä mielessä olen jo saavuttanut pienen osan unelmaani tämän harjoittelupaikan kautta."

Mentorointiohjelma auttoi lyömään huijarisyndrooman

Savolainen haki ja pääsi mukaan mentorointiohjelmaan, jonka toteuttavat LUT-kauppakorkeakoulun ainejärjestö Enklaavi ja Suomen Ekonomit. Savolainen kertoo saaneensa puoli vuotta kestäneeltä mentoroinnilta todella paljon ajattelemisen aihetta. Hänen mentorinsa työskentelee ison suomalaisyrityksen HR-osastolla.

Mentori sai Savolaisen ajattelemaan uusiksi tulevaa asemaansa työelämässä – ollako asiantuntija- vai esimiesroolissa.

"Ensin olin sitä mieltä, että asiantuntijaroolissa ilman muuta. Mutta esimiehenä pääsisin edistämään minulle tärkeitä kestävyys- ja vastuullisuusteemoja ehkä vielä tehokkaammin kuin asiantuntijana."

Savolainen keskusteli mentorinsa kanssa myös huijarisyndroomasta.

"Oman kokemukseni mukaan naisena on joskus vaikea uskoa, että minä osaan ja minusta on tähän. Minusta tämä on vieläkin vähän miesten maailma. Miehet tuntuvat menevän joka paikkaan itsevarmoina, niin sanotusti rotsi auki. Sain mentoriltani niin paljon kannustusta ja tukea, että enää en epäile itseäni."

 

Lue seuraavaksi: