Oletko innovaattori tai sarjayrittäjä?

Sinulla on intoa ja/tai kokemusta uuden yrityksen perustamisesta ja kasvuyrittäjänä toimimisesta. Meillä on paljon keksintöjä, jotka kaipaavat sinua.

Monesti tutkijalla ei ole aikaa, tai yksinkertaisesti hänen paras osaamisensa ei ole keksintöjen kaupallistamisessa, vaan tutkimuksen tekemisessä. Sen vuoksi meillä on tarjolla jatkuvasti mielenkiintoisia hankkeita, jotka kaipaavat yrittäjää.

Keksintöjen eteen on tehty monesti monia henkilötyövuosia tutkimusta ja lisäksi hankkeisiin on jo tehty alustavat markkina- ja kilpailija-analyysit, sekä liiketoimintasuunnitelmat. Vain yrittäjä puuttuu.

Monesti tutkija on halukas jatkamaan mukana hankkeessa esimerkiksi teknisenä asiantuntijana. Lisäksi LUT:n International Entrepreneurship Challenge –hanke tarjoaa konkreettista tukea kansainvälistymisen haasteisiin.

LUT:n oma sijoitusyhtiö Green Campus Innovations on valmis panostamaan hyviksi katsomiinsa hankkeisiin, joissa yksi tärkein tekijä on itse yrittäjä. Pystymme tarjoamaan yrityksen alkuvaiheeseen tilat yliopiston välittömästä läheisyydestä. Näin yhteydenpito keksinnön taustalla olevaan tutkijatiimiin ja mahdolliset pienet soveltavat jatkotutkimushankkeet onnistuvat mutkattomasti.

Firmatiimi tarjoaa osaamista ja työvoimaa

Varmista, että jatkossa yrityksenne käytössä on tuorein tutkimustieto ja osaaminen. Tarjoamalla projekteja tai työpaikan opiskelijalle löydät yritykseesi tulevaisuuden kyvyt ja johdatat heidät yrityksenne työkulttuuriin jo nyt. Tutustu Firmatiimin palveluihin.