LUMA-keskuksen järjestämä toiminta

LUMA-keskus Saimaa järjestää mielenkiintoista ja innostavaa toimintaa luonnontieteistä ja matematiikasta kiinnostuneille nuorille. Toimintamuotoja ovat tiedeleirit, kurssimuotoiset opetuspaketit sekä päivän mittaiset teematapahtumat.

Kesällä 2016 LUMA-keskus Saimaa järjestää Tietotekniikan tiedeleirin pelisuunnittelusta. Aiempien tiedeleirien teemoina on ollut esim.

LUMA-toiminnan piiriin kuuluu LUT Sähkötekniikan tarjoama, pääosin verkko-opetuksena toteutettava Elektroniikan perusteet  -kurssi lukion 2. vuoden opiskelijoille.

LUMA-keskus Saimaa järjestää vuosittain 9. luokkalaisille tarkoitetun Lukiomatematiikkaan valmistavan kesäkurssin.

Opettajille järjestetään täydennyskoulutusta tarpeen mukaan. Vuonna 2016 on tarjolla koulutuksia ainakin Mindstorm-robottien ohjelmoinnista ja Geogebrasta Lappeenrannasta ja Kotkasta. Suunnitteilla on myös vastaava koulutuspäivä Mikkelissä. Lisätietoa koulutuksista. Opettajien toiveesta on mahdollista toistaa myös aiempi täydennyskoulutus Johdatus ohjelmointiin

Aiemmin tehtyä -osiosta löytyy tietoa muusta LUMA-keskus Saimaan järjestämästä toiminnasta.