Metsä360-kilpailu lukiolaisille, 2. asteen metsäalan opiskelijoille ja partiolaisille

Metsä on aina tarjonnut meille mahdollisuuden voida hyvin. Metsissä elää lupaus myös huomisen hyvinvoinnista ja kestävän kehityksen mukaisesta kasvusta. Tulevaisuuden ratkaisut muun muassa kestävistä materiaaleista voivat löytyä meille kaikille tutusta metsästä, vielä tunnistamattomista mahdollisuuksista.

LUT-yliopisto yhteistyössä Marjatta ja Eino Kollin säätiön kanssa järjestää lukiolaisille, 2. asteen metsäalan opiskelijoille sekä Suomen Partiolaisille suunnatun kilpailun, jonka avulla kannustamme nuoria tutustumaan metsiin, niiden merkityksiin ja mahdollisuuksiin, sekä ideoimaan tulevaisuuden ratkaisuja.

Tuo esiin metsän uusi arvo – palkintoina jaossa 6000 euroa

Kenellä tahansa meistä voi olla erinomainen ajatus kuinka lisätä metsän arvoa ja arvostusta.  Uskomme erityisesti nuorten näkevän metsän innostunein silmin, ja löytävän arvoa sieltä mistä sitä ei ole vielä osattu etsiä.

Kannustamme kilpailulla miettimään mitä metsä meille tulevaisuudessa mahdollistaa, ja kuinka sen arvon voisi tuoda muiden ulottuville. Osallistumalla kilpailuun yksilöinä, pienryhmänä, luokkana tai lippukuntana voitte päästä kolmen palkittavan työn joukkoon. 

Ohjeita osallistumiseen

Odotamme osallistuvilta luokilta, pienryhmiltä tai yksittäisiltä opiskelijoilta tai partiolaisilta toimintaan, taiteeseen, tieteeseen tai tunteisiin perustuvaa - tai parhaimmassa tapauksessa kaikkia näitä ulottuvuuksia yhdistävää - maksimissaan 5 minuutin pituista videotuotosta. Videon tulee tuoda esiin ideoita metsien lisäarvon löytämiseksi. Mikä metsässä on juuri sinulle tärkeää?

Kilpailuun osallistuakseen ryhmällä tai yksittäisellä opiskelijalla/partiolaisella on oltava opettaja tai muu ohjaaja yhteyshenkilönä, ja kilpailuun osallistuminen tapahtuu aina oppilaitoksen tai lippukunnan nimissä. 

Osallistuvat videotyöt ladataan YouTubeen ja kilpailuun osallistutaan täyttämällä sähköinen lomake. Löydät lomakkeen tästä linkistä.

Voit osallistua kilpailuun myös Instagramissa toimimalla seuraavasti: jaa video Instagramissa käyttämällä hashtagia #metsä360kilpailu ja lisää tekstikenttään mukaan tieto omasta oppilaitoksestasi tai lippukunnastasi. Huolehdi, että käyttäjätilisi Instagramissa on avoin. Lisätietoja osallistumisesta Instagramissa.

Kilpailun voittajan ja muut palkittavat valitsee LUT-yliopiston arviointitiimi yhdessä Marjatta ja Eino Kollin säätiön kanssa.

Tiimi kiinnittää voittajatyön valinnassa huomiota seuraaviin seikkoihin:

  • metsän arvon esiin tuominen
  • innovatiivisuus
    • uusia näkökulmia avaava: löydetään arvoa sieltä, missä sitä ei vielä ole nähty
  • visuaalisuus
    • videon havainnollisuus, mielikuvien vahvuus
    • nuorten puhutteleminen
  • oivaltavuus

Kilpailutöiden vastaanottaminen vuoden 2021 kilpailun osalta päättyy 31.8.2021. Kilpailun parhaimmisto julkistetaan myöhemmin syksyllä 2021 ja voittajiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä.


Parhaaksi valittu video voittaa 3000 euroa, toiseksi arvioitu 2000 euroa ja kolmanneksi arvioitu 1000 euroa.

LUT-yliopisto

Marjatta ja Eino Kollin Säätiö

Ota yhteyttä

Päivi Saikko
kehittämispäällikkö / LUT-yliopisto
puh. 050 442 7954
lut.metsa360@lut.fi