LUT mukana viiden yliopiston ja kaupan alan ainutlaatuisessa yhteishankkeessa, jolla vahvistetaan digitaalisen kaupan osaamista

Kaupan liitto, LUT-yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto ja Tampereen yliopisto käynnistävät syksyllä täysin uudenlaisen digitaalisen kaupan opintokokonaisuuden. Se tarjoaa kauan kaivatun väylän kaupan alan osaamisen vahvistamiseen suomalaisessa koulutuskentässä.

Kauppa on yrityskentän suurin työllistäjä ja elinkeinoelämän keskeinen toimiala. Digitalisaatio muokkaa voimakkaasti alaa ja sen osaamistarpeita. Kaupan alan osaamistarvekartoituksissa viime vuosilta korostuu kuitenkin digitaalisen kaupan osaamisvaje. Sen vaikutukset voivat olla laaja-alaiset alan yritysten ja alueiden hyvinvoinnille ja elinvoimaisuudelle.

Uusi opintokokonaisuus on täsmäisku digitaalisen kaupan osaamisvajeen taklaamiseen. Hankkeen tukijana toimii muun muassa Helsingin Kauppiaitten Yhdistys ry. 

"Yliopistotasoisella digitaalisen kaupan opintokokonaisuudella on suuri merkitys alan yrityksille, jotka digikaupan kasvaessa kamppailevat osaajapulan kanssa. On tärkeää, että kaupan alan osaajat pystyvät tulevaisuudessa antamaan entistäkin paremmin panostansa digitalisaation, automatisaation, tekoälyn ja alustatalouden haasteisiin", sanoo Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemi.

Tavoitteena kokonaisvaltainen ymmärrys digitaalisesta kaupasta

Kokonaan verkossa toteutettava digitaalisen kaupan opintokokonaisuus on tarkoitettu yliopistojen tutkinto-opiskelijoille. Opintojaksot ovat suoritettavissa myös avoimen yliopiston kautta osaamistaan kehittäville. Opintokokonaisuuteen sisältyy kuusi yliopistojen järjestämää opintojaksoa digitaalisen kaupan eri osa-alueilta sekä Kaupan liiton koordinoima, tutkinto-opiskelijoille suunnattu digitaalisen kaupan harjoittelujakso kaupan alan yrityksessä.


Opintojaksoilla opiskelijat pääsevät perehtymään digitaaliseen kauppaan kokonaisvaltaisesti aina hankinnasta ja logistiikasta asiakkaiden käyttäytymiseen, brändiin ja digitaaliseen markkinointiin. ​

"Tavoitteena on, että opintokokonaisuuden suoritettuaan opiskelija ymmärtää digitaalista kauppaa monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti sekä osaa soveltaa digitaalisen kaupan keskeisiä käsitteitä ja taitoja omassa työssään", Kiviniemi kertoo.

Opinnot käynnistyvät syyskuussa 2021 LUT-yliopiston hankintatoimien ja toimittajasuhteiden johtamista käsittelevällä opintojaksolla. Opintokokonaisuus on mahdollista suorittaa kokonaan yhden lukuvuoden aikana, mutta
osaamispalettiaan voi täydentää myös yksittäisillä opintojaksoilla.


"Opintokokonaisuuden parasta antia opiskelijoille on mahdollisuus kokonaiskuvan kirkastamiseen siitä, kuinka kaupan eri osa-alueet toimivat nykypäivän liiketoimintaympäristössä. Opintokokonaisuus kattaa kaupan arvoketjun aina hankintatoimesta ja toimittajamarkkinoista kuluttajamarkkinoille saakka. Kokonaisuus tarjoaa tämän kautta uniikkia osaamista nimenomaan kaupan alan liiketoiminnan johtamisesta", kuvailee professori Anni-Kaisa Kähkönen LUT-kauppakorkeakoulusta.

Viiden yliopiston yhteistyöllä ja osaamisella huipputuloksia

Digitaalisen kaupan opintokokonaisuuden järjestäjinä toimii Kaupan liiton lisäksi viisi suomalaista yliopistoa; Itä-Suomen yliopisto, LUT-yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto ja Tampereen yliopisto. Kukin yliopisto tuo kokonaisuuteen omaa luontaista osaamistaan, kuitenkin kokonaisuuteen räätälöitynä.
 

Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessori Saara Julkusen mukaan uusi digitaalisen kaupan kokonaisuus yhdistää erinomaisesti yliopistojen tutkinto-opiskelijoita ja työelämässä jo kokemusta hankkineita osaajia, mikä lisää väistämättä kansallista ja alueellista kilpailukykyä.

"Yrityksiltä on tullut jo useita kiinnostuneita yhteydenottoja näihin opintoihin liittyen. Iloksemme olemme saaneet jo monelta digitaalisen kaupan osaajalta alustavan lupauksen tulla jakamaan asiantuntemustaan luentojen lomassa", Julkunen kertoo.

Jyväskylän yliopiston professorin Heikki Karjaluodon mukaan mitään vastaavanlaista opintokokonaisuutta ei ole ollut aiemmin tarjolla Suomessa.

"Tämä rakentamamme kokonaisuus on loistava mahdollisuus myös meille yliopistoille kehittää keskinäistä yhteistyötämme jatkossa. Voimme vastata entistä paremmin elinkeinoelämän toiveisiin, miten kauppakorkeakoulujen jo nyt laajaa koulutustarjontaa voidaan rakentaa yhteistyössä elinkeinoelämää vielä paremmin palveleviksi opintokokonaisuuksiksi", Karjaluoto sanoo.

"Yhteistyömalli on ainutlaatuinen, koska siinä yhdistyvät eri yliopistojen osaamisalueet ja kaupan alan toimijoiden näkökulmat. Yhteistyön tuloksena opintokokonaisuus räätälöi opiskelijoiden asiantuntijuutta työelämän tarpeisiin monipuolisella tavalla", sanoo apulaisprofessori Elina Närvänen Tampereen yliopistosta.

Tutkijatohtori Timo Pohjosenperä Oulun yliopistosta odottaa innolla, että opintokokonaisuuden myötä luodaan yhä tiiviimpää, kaikkia hyödyttävää yhteistyötä yliopistojen ja kaupan alan toimijoiden välillä.

"Siten vahvistamme yhdessä kuvaa kaupan ja logistiikan taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta merkityksestä muuttuvassa maailmassa", Pohjosenperä sanoo.

Digitaalisen kaupan opintokokonaisuudesta ja opintojaksoille osallistumisesta voi lukea lisää osoitteessa digitaalinenkauppa.fi.

 

Lisätietoja:

Mari Kiviniemi, toimitusjohtaja, Kaupan liitto, p. 050 511 3189, mari.kiviniemi@kauppa.fi

Anni-Kaisa Kähkönen, professori, LUT-yliopisto, p. 040 746 8132, anni-kaisa.kahkonen@lut.fi

Saara Julkunen, apulaisprofessori, Itä-Suomen yliopisto, p. 040 355 3365, saara.julkunen@uef.fi

Elina Närvänen, apulaisprofessori, Tampereen yliopisto, p. 050 318 6016, elina.narvanen@tuni.fi

Timo Pohjosenperä, tutkijatohtori, Oulun yliopisto, p. 050 342 8279, timo.pohjosenpera@oulu.fi

Heikki Karjaluoto, professori, Jyväskylän yliopisto, p. 040 576 7814, heikki.karjaluoto@jyu.fi


Lue seuraavaksi: