Toimintamme ydin – System Earth
Puhdas energia, vesi ja ilma ovat elämän edellytyksiä, joihin me LUT-yliopistossa etsimme ratkaisuja tekniikan ja talouden tutkimuksella. Autamme yhteiskuntaa ja yrityksiä uudistumaan kestävästi.

Energia
Tutkimustoimintamme tuottaa teknologisia, liiketoiminnallisia ja kestäviä systeemipohjaisia ratkaisuja globaaleihin ilmastokysymyksiin. Teemme vedestä ja ilmasta esimerkiksi sähköisiä polttoaineita ja proteiinia.

Ilma
Puhdas ilma on elämän edellytys. Ilmastonmuutosta kiihdyttävät päästöt voivat olla tulevaisuudessa tärkeä teollisuuden raaka-aine. Hiilidioksidia on mahdollista käyttää esimerkiksi ruoan ja polttoaineiden valmistamiseen.

Vesi
Tulevaisuuden jätevedenpuhdistamo on kokonaisvaltainen monituotetehdas, josta ravinteet saadaan uusiokäyttöön, lämpö hyödynnetään maksimaalisesti ja haitallinen kaupungistumisen kiihdyttämä kemikaalikierto luontoon katkaistaan.

Liiketoiminta
Taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä liiketoiminta on tieteellisen osaamisemme ydintä. Uudistuvat yritykset pystyvät muuntamaan käynnissä olevan liiketoiminnan murroksen kestäväksi kasvuksi ja samalla vaikuttamaan positiivisesti ihmiskunnan suuriin haasteisiin.
left
Toimenpideohjelmamme vuoteen 2025
- Merkittävä tutkimustoimija Euroopassa
- Yritysten ja yhteiskunnan uudistaja
- Avoimet, dynaamiset ja vetovoimaiset monikulttuuriset kampukset
Arvot
- Rohkeus menestyä
- Intohimo luoda uutta tieteen avulla
- Tahto rakentaa hyvinvointia
right
Jos video ei näy oikein, voit katsoa sen myös täältä: TRAILBLAZERS – Science with a purpose – LUT University Strategy 2030
Edistämme YK:n kestävän kehityksen tavoitteita
Kestävän kehityksen ohjelmamme pohjautuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin ja Trailblazers 2030 -strategiaamme.