LUT on vahvasti profiloitunut kansainvälinen tiedeyliopisto, joka tekee akateemista tutkimusta ja antaa tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa ylintä koulutusta. LAB on työ- ja elinkeinoelämän innovaatiokorkeakoulu, joka antaa työelämälähtöistä koulutusta sekä tekee soveltavaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa sekä taiteellista toimintaa.

LUTin tutkimuksen vahvuusaloja ovat energia, ilma, vesi ja vastuullinen liiketoiminta. LABin koulutuksen ja TKI-toiminnan vahvuuksia ovat kiertotalous, design, innovaatioiden kaupallistaminen ja hyvinvoinnin palveluinnovaatiot. Näillä vahvuusalueilla LUT ja LAB tekevät myös yhteistyötä koulutuksessa ja hankkeissa.

LUT-yliopisto ja LAB-ammattikorkeakoulu muodostavat yhdessä LUT-korkeakoulut.

Yhdessä enemmän vihreillä kampuksilla

LUT-korkeakoulujen kasvun strategia keskittyy kansainväliseen opiskelijarekrytointiin ja koulutusvientiin, uudenlaisiin jatkuvan oppimisen ratkaisuihin ja koulutuspolkuihin sekä vaikuttavuuteen elinkeinoelämässä.

Korkeakouluyhteisössä opiskelee yhteensä 14 000 opiskelijaa ja työskentelee 1 500 asiantuntijaa. Jaamme yhteiset, ydintoimintaamme tukevat korkeakoulupalvelut ja käytämme yhteisiä järjestelmiä sekä kampusten tiloja Lahdessa ja Lappeenrannassa.

Win-win – hanke- ja koulutusyhteistyö

left

LUT-yliopisto 

Vahvasti profiloitunut kansainvälinen tiedeyliopisto

  • Kansainvälisesti kilpailukykyiset tutkimusryhmät
  • Tutkimuksen relevanssi yritysyhteistyöllä 
  • Vahva kansainvälinen maisteri- ja tohtorikouluttaja 

Tutkimuksen vahvuusalat 

  • Energia
  • Ilma
  • Vesi
  • Vastuullinen liiketoiminta 
right

LAB-ammattikorkeakoulu

Työ- ja elinkeinoelämän innovaatiokorkeakoulu 

  • Työelämäläheiset BA-tutkinnot 
  • Kansalliset koulutuksen osaamiskärjet 
  • Alueita palveleva innovaatiotoiminta 

Koulutuksen ja TKI-toiminnan vahvuudet 

  • Kiertotalous 
  • Design 
  • Innovaatioiden kaupallistaminen 
  • Hyvinvoinnin palveluinnovaatiot 

Lue lisää