Taustani on sähkötekniikan ja tuotantotalouden parista. Opiskelin ensin ammattikorkeakoulussa insinööriksi (amk) ja muutaman työvuoden jälkeen jatkoin opintojani teknillisessä yliopistossa tuotantotalouden diplomi-insinööriksi. Olen huomannut, että eri toimialoilla ja eri rooleissa työskentelystä on ollut suurta hyötyä urakehityksen kannalta. Vahva tekninen osaaminen yhdistettynä talous- ja johtamistaitoihin on avannut minulle monia ovia vuosien varrella. Aloitin urani pienemmissä yrityksissä ja pienemmissä vastuissa edeten urallani koko ajan vaativimpiin tehtäviin.
Nykyään johdan satojen miljoonien eurojen arvoisia datakeskushankkeita. Olen toiminut liiketoiminnan johtamisen, operatiivisen johtamisen ja projekti-/ohjelmajohtamisen tehtävissä sekä työskennellyt pääasiassa kansainvälisissä ympäristöissä, mikä on ollut tähän mennessä mielenkiintoinen matka.
Odotukseni mentoroinnilta on, että voin jakaa matkaani ja vuosien aikana karttunutta osaamistani. Se, mikä on johdattanut minut erilaisiin haasteisiin ja mitä niistä voi oppia. Toivon myös, että voin saada uusia näkökulmia omaan näkemykseeni ja nähdä, miten asiat kehittyvät tulevaisuudessa. Hyvä mentoroitava esittää kysymyksiä ja myös kyseenalaistaa. On aina avartavaa käydä hyvää keskustelua eri aiheista. Näen, että työelämä on tasapainottelua vakaan tilanteen ja luovan tuhon välillä; on vain tiedettävä, milloin on aika muuttaa näkökulmaansa.
- Opinnot LUTissa: Tuotantotalous, 2008
- Mentorointikieli: suomi
- Mentoroitavien määrä: yksi opiskelija

