left

TeknoTET tekee tekniikan maailmaa tutuksi

TeknoTET on nuorille suunnattu työelämään tutustumisjakso, joka avaa ovia teknologiayritysten, yliopiston ja asiantuntijatehtävien maailmaan. Jakson aikana nuoret pääsevät näkemään, millaista työ on erilaisissa teknologiayrityksissä, ja samalla tutustumaan monipuolisiin opinto- ja urapolkuihin, joita ala tarjoaa.

Tavoitteena on madaltaa kynnystä hakeutua teknologia-alalle – sukupuolesta ja taustasta riippumatta. Nuoret saavat käytännön kokemusta siitä, miten koulussa opittuja taitoja hyödynnetään työelämässä, mikä puolestaan innostaa jatkamaan opintoja luonnontieteiden ja teknologian parissa.

TeknoTET on myös mahdollisuus yrityksille: yhteistyön kautta ne voivat esitellä toimintaansa, vahvistaa tunnettuuttaan ja houkutella tulevaisuuden osaajia kasvavalle alalle.

right
Video: TeknoTET – teknologia-alojen työelämään tutustuminen
Katapulttiprotoilua
Parhaiten onnistui se, että tekemistä riitti paljon ja kaikkea erilaista tapahtui. Ei ollut pelkästään tuolilla istumista, vaan oli paljon tekemistä.
TeknoTET-harjoittelija

Tietoa TeknoTET-harjoitteluista

left
right

left
right

left
right

Nuoret olivat aktiivisia, kyselivät ja keskustelivat paljon, olivat rohkeita lähestyessään haastateltavia jne. Työmme vaikutti kiinnostavan heitä ihan aidosti ja tehtävien monipuolisuus ja laajuus taisivat tulla jopa yllätyksenä.
Risto Havo
Aluejohtaja, Granlund

Kumppaniyritykset 2025-2026

Ota yhteyttä