Power-to-X
Julkaistu 12.12.2022 klo 09:34
Päivitetty 27.01.2023 klo 13:40

LUT-yliopisto on saanut Business Finlandilta neljän miljoonan euron rahoituksen power-to-x (P2X) -tutkimukseen. Se tarkoittaa, että Lappeenrannan kampukselle rakennetaan uusi, P2X-tutkimukseen erikoistunut laboratorio. Uudessa laboratoriossa tutkitaan vedestä ja hiilidioksidista valmistettavia synteettisiä sähköpolttoaineita ja -kemikaaleja, joilla voidaan korvata fossiilisia polttoaineita.

”P2X-tutkimus on ajankohtaista sekä ilmastonmuutoksen torjumiseksi että koko Euroopan Venäjä-riippuvuuden vähentämiseksi RePowerEU-tavoitteiden mukaisesti”, LUT School of Energy Systems -tiedekunnan dekaani Olli Pyrhönen tiivistää.

Kyseessä on LUT-yliopiston historian suurin infrastruktuurihanke. Siihen osallistuvat kaikki LUTin tiedekunnat eli niin eri tekniikan alojen kuin kauppatieteidenkin asiantuntijat. Hanke aloitetaan ensi vuonna, ja uuden laboratorion on määrä valmistua vuoden 2025 loppuun mennessä.

”Tiedekuntien saumaton yhteistyö on yksi LUTin tärkeimmistä menestystekijöistä. P2X-tutkimuksessa se näkyy aivan timanttisella tavalla, koska mukana on huikeita ammattilaisia kaikista kolmesta tiedekunnastamme”, LUT-yliopiston rehtori Juha-Matti Saksa sanoo.

left
LUT University Power to X

P2X-prosessilla voidaan tuottaa esimerkiksi synteettistä bensiiniä, kerosiinia ja dieseliä. Raaka-aineina prosessissa ovat sellutehtaan biopohjainen hiilidioksidi tai sementin valmistuksesta talteen otettu hiilidioksidi ja uusiutuvalla sähköllä, esimerkiksi tuulivoimalla, vedestä elektrolyysiprosessilla tuotettu vety.

right

Tutkimusyhteistyö teollisuuden kanssa kasvaa entisestään

Kaakkois-Suomeen on jo suunniteltu useita vetylaaksohankkeita ja niihin liittyviä teollisia investointeja. Lisäksi Lappeenrantaan suunnitellaan synteettisen metanolin pilottilaitosta LUTin ja St1:n yhteistyönä. Uuden P2X-laboratorion odotetaan lisäävän merkittävästi LUTin tutkimusyhteistyötä teollisuuden alan yritysten kanssa.

”Uuden laboratorion avulla voimme kehittää energia- ja materiaalitehokkaita ratkaisuja synteettisten hiilivetyjen tuotantoon. Tutkimuksemme tukee yrityksiä, jotka suunnittelevat uusia tuotteita tai uutta teknologiaa niiden valmistamiseen”, Pyrhönen sanoo.

Uuteen laboratorioon aiotaan hankkia koelaitteita veden elektrolyysin, hiilidioksidikaappauksen ja polttoainesynteesin tutkimukseen sekä digitaalisia työkaluja erilaisten ratkaisujen mallintamiseen. Laboratorion toteutuksessa kiinnitetään erityistä huomiota tutkimusyhteistyön vahvistamiseen.

left

Tilaa Curious People -uutiskirje

right

 

Tilaamalla uutiskirjeemme saat sähköpostiisi noin 1–2 kertaa kuukaudessa luettavaa tutkimuksestamme puhtaaseen energiaan, ilmaan ja veteen sekä kestävään liiketoimintaan liittyen.

”Laboratorioon tulee digitaalisia tutkimus- ja innovointiympäristöjä, joiden avulla voimme pitää yhteyttä tutkijoihin ympäri maailmaa ja jakaa tietoa tehokkaasti”, LUTin energiavarastoinnin professori Pertti Kauranen kertoo.

LUT on hyvää vauhtia matkalla Suomen ja koko Euroopan johtavaksi P2X-yliopistoksi, joten merkittävä hanke vahvistaa myös koko Suomen power-to-x-osaamista. Laajamittainen synteettisten polttoaineiden ja kemikaalien valmistus avaisi Pyrhösen mukaan Suomelle merkittävän vientimahdollisuuden.

”Suuri pinta-ala ja harvaanasutut alueet tarjoavat hyvät mahdollisuudet lisätä edullista tuulisähkön tuotantoa. Suomen tuulivoimapotentiaalin täysimittainen hyödyntämien edellyttää sektorikytkentää sähkön ja polttoaineiden välillä”, Pyrhönen sanoo.

Business Finlandin neljän miljoonan euron rahoitus tulee EU:n elvytysrahaston kautta. Myös EKSP-säätiö, Fortum, UPM, Lappeenrannan Energia, Danfoss ja Vaisala rahoittavat LUT-yliopiston uutta P2X-laboratoriota.

Lisätietoja:

left

Lue myös: