Maastopukuisia henkilöitä autossa
Julkaistu 27.1.2021
Päivitetty 27.1.2021

Korkeakouluun hakeminen on suositeltavaa hoitaa pois alta ennen armeijaa, mutta kannattaako asevelvollisuus suorittaa ennen opintoja vai kenties niiden aikana?

Haastattelimme kahta opiskelijaa ja pyysimme heitä jakamaan omat kokemuksensa.

Roosa Grönberg: armeija ennen opintoja

”Päätin jo ala-asteella, että menen armeijaan ja oikeastaan siitä lähtien se on ollut minulle itsestäänselvyys. Aloitin intin heinäkuussa 2018 Parolan Panssariprikaatissa ja palvelin siellä 9 kuukautta (255 vrk).

Hain abivuonna yhteishaussa LUTiin. Ensimmäisenä vaihtoehtona minulla oli tuotantotalous ja toisena kauppatieteet. Lisäksi oli neljä muuta satunnaista vaihtoehtoa, jotka olivat ns. varavaihtoehtoja.

Vaikka en ollut varma, mitä haluaisin opiskella, päätin silti hakea ennen armeijaa. Tiesin, etten ainakaan häviä mitään. Lisäksi ajattelin, että kun haluan opiskelemaan tuotantotaloutta, kaikki asiat olisivat vielä kirjoitusten jälkeen tuoreessa muistissa, joten pääsykokeet eivät vaatisi kauheasti ponnisteluja.

Roosa Grönberg
Intti kasvatti minua ihmisenä ja olin sen jälkeen paljon valmiimpi muuttamaan omilleni täysin uuteen kaupunkiin sekä aloittamaan täysin uuden elämänvaiheen.
Roosa Grönberg
kauppatieteiden opiskelija

En uskonut saavani opiskelupaikkaa, mutta en stressannutkaan, sillä minulla oli selkeät välivuosisuunnitelmat. Olen erittäin onnellinen, että hain heti abivuonna. Silloin mietin, että opiskelupaikka ennen armeijaa olisi ihanteellinen tilanne: ei tarvitsisi murehtia asiaa seuraavana keväänä enkä ollut varma, miten hyvin armeijassa pystyisi lukemaan pääsykokeisiin.

Sain lopulta opiskelupaikan kauppatieteiden ohjelmasta ja otin paikan vastaan. Olin koko lukuvuoden 2018–2019 poissaolevana ja aloitin opinnot syksyllä 2019.

Ajattelin, että välivuoden jälkeen minulla olisi täysin uutta motivaatiota opiskella. Toisin kuitenkin kävi. Fuksisyksy oli hieman kankea opiskelujen suhteen, mutta lopulta opiskelumotivaatio löytyi takaisin, joten keväällä opiskelu oli taas mukavaa ja sujui paremmin. Jos olisin aloittanut heti lukion jälkeen, aloitus ei ehkä olisi ollut yhtä tahmea.

Intti kasvatti minua ihmisenä ja olin sen jälkeen paljon valmiimpi muuttamaan omilleni täysin uuteen kaupunkiin sekä aloittamaan täysin uuden elämänvaiheen.

Yhdeksän kuukauden palvelusaika oli minusta erittäin optimaalinen. Kotiuduin 
maaliskuun lopulla, jonka jälkeen minulla oli vielä melkein viisi kuukautta aikaa tehdä töitä. Lopetin työn siten, että lomailin Lappeenrannassa kaksi viikkoa yksikseni ennen fuksiviikkoja. Oli erittäin mukavaa tutustua rauhassa uuteen kaupunkiin ja totutella elämään yksikseni.”

Maastopukuisia henkilöitä kävelemässä

Niilo Hendolin: armeija opintojen aikana

”Suoritin asevelvollisuuteni Porin prikaatissa, Säkylässä, Suomen kansainvälisissä valmiusjoukoissa. Lähdin armeijaan tammikuun 2019 saapumiserässä ja palvelin vuoden eli 347 päivää.

Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2018 ja hain yhteishaussa heti silloin. Ei ollut mitään syytä jättää hakematta, sillä tarkoituksenani oli päästä mahdollisimman nopeasti taas opiskelemaan. Ajattelin, ettei pääse opiskelu unohtumaan, mutta lopputulos oli jotain muuta – yliopistossa opiskelu on niin erilaista kuin lukiossa, että uusiksi se täytyi kuitenkin opetella.

Aloitin opinnot heti syksyllä 2018, joten olin ennen armeijaa syyslukukauden läsnäolevana. Olin siis puoli vuotta koulussa, vuoden armeijassa ja sitten palasin taas takaisin kouluun.

Pystyin jatkamaan opiskeluja sujuvasti heti armeijan päätyttyä tammikuussa 2020. Suurin osa kursseista päättyi ennen armeijaan lähtöä. Niiden kurssien osalta, jotka jatkuivat vielä seuraavalle vuodelle, sain erittäin helposti sovittua kurssin vetäjien kanssa suoritustavasta.

Niilo Hendolin
Koin armeijan suorittamisen kesken opintojen hyväksi vaihtoehdoksi, sillä en halunnut siirtää opintojen aloitusta käytännössä kahdella vuodella eteenpäin.
Niilo Hendolin
sähkötekniikan opiskelija

Käytännössä jatkoin kesken jääneiden kurssien osalta vuotta myöhemmin siitä, mihin jäin ennen armeijaa. Kaiken sai siis järjestymään oikein mainiosti.

Itse koin armeijan suorittamisen kesken opintojen hyväksi vaihtoehdoksi, sillä en halunnut siirtää opintojen aloitusta käytännössä kahdella vuodella eteenpäin. Huonoa siinä on esimerkiksi se, että kaikki jo tutut kaverit ovat nykyään opinnoissaan vuoden minua edellä.

Armeijan jälkeen vanhat kaverit ovat edelleen olleet tiiviisti elämässäni, mutta minun täytyi etsiä myös uusia tuttavuuksia, joiden kanssa saan hoidettua koulutyöt. Tästäkin voi löytää hyvän puolen: tutustuin käytännössä kahteen eri porukkaan.
Luottamustoimieni ja armeijan suorituspaikan vuoksi minulla ei ollut muita vaihtoehtoja, kuin aloittaa tammikuun saapumiserässä. Kesän saapumiserä olisi ollut helpompi kurssien suhteen: silloin ei olisi tarvinnut järjestellä mitään, koska lukuvuosi on muutenkin tauolla.

Olisin voinut vaihtoehtoisesti joko lykätä armeijaa eteenpäin tai aloittaa opinnot vasta armeijan jälkeen. Näistä vaihtoehdoista tämä, jonka valitsin, oli minulle juuri se oikea. Pääsin opiskelemaan mahdollisimman nopeasti ja sain myös suoritettua armeijan alta pois.

Armeijasta saa paljonkin hyvää oppia ihan koko elämään ja myös opintoihin. Ensinnäkin armeijan johtajakoulutuksesta saa hyväksi luettua opintopisteitä omaan tutkintoon. Tämän lisäksi esimerkiksi aikatauluissa pysyminen, ryhmätyöskentely ja johtaminen ovat varmasti taitoja, joista on hyötyä myös opinnoissa.”

Sinua saattaisi kiinnostaa myös:

left

Tilaa hakijan uutiskirje

Saat sähköpostiisi noin 1–2 kertaa kuukaudessa luettavaa yliopistoon hakemisesta ja opiskelusta LUTissa.
right