Painopiste kestävässä arvonluonnissa ja vastuullisessa liiketoiminnassa

left

Tuotamme tieteellisen tutkimuksen keinoin korkeatasoista ja käytäntöön sovellettavaa tietoa yritysten ja julkisen sektorin kehittämistä ja yhteiskunnallista päätöksentekoa varten.

Nykyisen strategiamme fokus on kestävä liiketoiminnan uudistaminen:

  • Kestävän kasvun edistäminen
  • Arvonluonti digitaloudessa

Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää paremmin kestävään arvonluontiin johtavia tekijöitä eli toimintatapoja, joilla yritykset pärjäävät kansainvälisessä kilpailussa ja samalla toimivat taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla.

right
Dekaani Sami Saarenketo LUT-yliopisto.
Meillä on tieteen ja koulutuksen kautta halu tehdä maailmasta parempi paikka myös tuleville sukupolville.
Sami Saarenketo
Dekaani, LUT-kauppakorkeakoulu

Suomen tyytyväisimmät opiskelijat

Opiskelijat ovat koulutusohjelmiimme tyytyväisiä ja kehuvat saamaansa opetusta sekä avointa ja kannustavaa ilmapiiriämme. Suomen Ekonomien tutkimuksissa opiskelupaikkaansa tyytyväisimmät kauppatieteiden maisterit ovat opiskelleet LUTissa ja myös työllistyneet erinomaisesti koulutustaan vastaaviin tehtäviin.

Kohokohdat – LUT-kauppakorkeakoulu

Tärkeimmät uutisemme ja saavutuksemme.

Ajankohtaista

Yhteystiedot

Tutkimusryhmät

Projektit

Uusimmat julkaisut

Hae sivustolta
Tyyppi
B1 Unrefereed journal article
Tekijä(t)
Dwivedi Yogesh, Jeyaraj Anand, Hughes Laurie, Davies Gareth, Ahuja Manju, Albashrawi Mousa Ahmed, Al-Busaidi Adil, Al-Sharhan Salah, Al-Sulaiti Khalid Ibrahim, Altinay Levent, Amalaya Shem, Archak Sunil, Ballestar María Teresa, Bhagwat Shonil, Bharadwaj Anandhi, Bhushan Amit, Bose Indranil, Budhwar Pawan, Ritala Paavo, et. al