left

Meillä voit opiskella englanninkielisen kandidaatin tutkinnon kahdeksassa tekniikan ja kahdessa kauppatieteiden ohjelmassa. Ohjelmiin haetaan LUTin oman, uuden jatkuvan haun kautta ensimmäisen yhteishaun sijaan. Suomessa tutkinnon suorittaneet hakijat voivat hakea ohjelmiin marraskuusta alkaen.

Olemme ainoa yliopisto, johon valmistuneet ylioppilaat voivat hakea jo syksyllä.

Ohjelmista valmistuvat opiskelijat saavat alan osaamisen lisäksi vahvan kielitaidon ja valmiudet työskennellä kansainvälisissä tehtävissä Suomessa tai ulkomailla.
 

Tekniikka vai kauppatieteet?

right
left

Miksi valita LUT?

Meillä on tutkitusti Suomen tyytyväisimmät ja hyvinvoivimmat opiskelijat (Yliopistojen kandipalautekysely 2024).

Opiskelijamme kertovat tärkeimmiksi syiksi hakea juuri LUTiin erityisesti opiskelijayhteisömme, yhteishenkemme ja LUTista saadun tutkinnon arvostuksen työmarkkinoilla (Fuksikysely 2024).

LUT on yhteisö, jossa on erinomainen yhteishenki niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin välillä. Meillä ei kilpailla toisiaan vastaan, vaan autetaan toinen toisiamme, eikä ketään jätetä yksin. Ole yksi meistä!

right

”Mulle LUTissa on edistynein, mielenkiintoisin ja monipuolisin koulutusohjelma.”

opiskelija, Fuksikysely 2024

”Erittäin hyvä yhteishenki ja tekemisen meininki.”

opiskelija, Fuksikysely 2024

98 %
ensimmäisen vuoden opiskelijoistamme suosittelee LUTia opiskelupaikkana.
1
LUTissa on Suomen hyvinvoivimmat opiskelijat.
97 %
LUTin opiskelijoista työllistyy vuoden sisällä valmistumisestaan.

Lähteet: Fuksikysely 2025, Yliopistojen kandipalautekysely 2024, Tilastokeskus 2025

Kaksoistutkinto-ohjelmat

LUTissa voit opiskella kaksoistutkinnon neljässä englanninkielisessä tekniikan kandidaattiohjelmassa:

Saat tutkintotodistuksen molemmista yliopistoista. Yhteistyökumppanimme on Hebein teknillinen yliopisto. Kaikki tutkinnot suoritetaan Suomessa LUTin kampuksilla joko Lappeenrannassa tai Lahdessa.

Tekniikan ohjelmat, joihin voit hakea jatkuvassa haussa

Kauppatieteiden ohjelmat, joihin voit hakea jatkuvassa haussa

Tutustu myös