left

Olen koulutukseltani kone- ja tuotantotekniikan AMK-insinööri ja valmistuin vuonna 2010. Olen täydentänyt osaamistani opiskelemalla LUT-yliopiston maisteriohjelmassa ja valmistunut vuonna 2025 tuotantotalouden diplomi-insinööriksi. Työurani olen tehnyt teollisuuden parissa, erityisesti kunnossapidon ja johtamisen tehtävissä. Nykyisessä työssäni vastaan kunnossapidosta vaativassa teollisuusympäristössä ja johdan noin 20 hengen organisaatiota. Työurani aikana olen päässyt hyödyntämään monipuolisesti taitojani teknisen osaamisen, ihmisten johtamisen ja liiketoiminnan realiteettien näkökulmista sekä näkemään, miten nämä liittyvät toisiinsa.

Haluni lähteä mukaan mentorointiin perustuu hyvin paljon omiin kokemuksiini ja siihen, miten voisin olla hyödyksi tulevaisuuden osaajille. Pidän itseäni hyvänä keskustelukumppanina, joka osaa haastaa erilaisia näkökulmia ja ajatuksia. Uskon, että pitkä kokemukseni ihmisten johtamisesta antaa perspektiiviä ja vahvuuksia toimia erilaisten ihmisten kanssa. Samalla mentorointi tarjoaa myös minulle mahdollisuuden haastaa omia ajatuksiani ja oppia uutta yhteistyössä, pohtien mentoroitavan tulevaisuuden haaveita ja suunnitelmia. Työelämässä minua kiinnostavat erityisesti johtaminen, työelämän kehittäminen, tekniikka ja se, miten ihmiset ja organisaatiot saadaan toimimaan paremmin yhdessä.

 

  • Opinnot LUTissa: tuotantotalous, 2025
  • Mentorointikieli: suomi
  • Mentoroitavien määrä: yksi opiskelija
right
Mika Turunen
Mentorointi tarjoaa myös minulle mahdollisuuden haastaa omia ajatuksiani ja oppia uutta yhteistyössä pohtien mentoroitavan tulevaisuuden haaveita ja suunnitelmia.
Mika Turunen
Maintenance Manager, NG Nordic Finland Oy, Janakkala, Suomi