Kansainväliset vertailut ja yliopistorankingit

LUT on listattu arvostetuissa THE, Shanghai ja QS -rankingeissä. Osallistumme yliopistojen rankingeihin, koska haluamme saada vertailutietoa yliopistomme tutkimuksen tuloksellisuudesta, opetuksen laadusta ja kansainvälisyydestä.

Tavoitteemme on lisätä tutkimuksemme laatua, vaikuttavuutta ja näkyvyyttä sekä kilpaillun rahoituksen määrää jatkuvasti.

Times Higher Education World University (THE) -ranking

LUT osallistui Times Higher Education World University (THE) -rankingiin ensimmäistä kertaa vuonna 2014. Pärjäsimme ensikertalaiseksi erinomaisesti. LUT nousi yhdeksi maailman 300 parhaasta yliopistosta.

Syksyllä 2021 julkistetussa THE-rankingissa LUT-yliopisto nousi maailman 300 parhaan yliopiston joukkoon. LUTin sijoitus on 251–300 rankingissa arvioitujen 1 662 yliopiston joukossa. LUTin erityisiä vahvuuksia ovat yliopiston kansainväliset yhteisjulkaisut, tieteellisten julkaisujen saamat viittaukset sekä yritysyhteistyö ja sitä kautta saatava rahoitus. Edellisvuonna, syksyllä 2020, LUT oli sijoilla 351–400.

Keväällä 2021 LUT sijoittui sijoille 201–300 kaikkiaan 1115 yliopiston joukossa vuoden 2021 kansainvälisessä Times Higher Education (THE) Impact Rankingissa. Ilmastotekovaikutuksien arvioinnissa LUT ylsi maailman kärkikymmenikköön. LUT ansaitsi erityisen hyvät arviot myös vastuullisen kuluttamisen ja tuotannon tavoitteiden edistämisen, vesien ja puhtaan energian tutkimuksen, spin off -yritysten, kestävän kehityksen koulutuksen ja kestävyydestä raportoimisen alueilla.

Times Higher Educationin (THE) kauppa- ja taloustieteiden alakohtaisessa vuoden 2020 rankingissa LUT-yliopiston kauppakorkeakoulu on maailman 200 parhaan bisneskoulun joukossa. LUTin sijoitus on 176-200 listalle sijoittuneiden yhteensä 632 bisneskoulun joukossa.

Times Higher Education World University (THE) -ranking on maailman arvostetuimpia yliopistorankingeja. Siinä sijoitetaan järjestykseen maailman noin 1300 parasta yliopistoa. Arvioitavat osa-alueet ovat tutkimus, opetus, kansainvälisyys ja rahoitus. Listaus tehdään 13 indikaattorin perusteella.

QS World University Rankings (QS)

LUT on arvostetussa QS World University Rankings (QS) -listassa sijalla 414 maailman parhaiden yliopistojen joukossa. Kesäkuussa 2022 julkaistussa QS World University Rankings 2022-rankingissa listataan 1300 maailman parasta yliopistoa. LUTin vahvuuksia ovat erityisesti tieteellinen laatu ja vaikuttavuus (englanninkielinen uutinen LUTin 2022 tuloksista). 

QS kuuluu THE:n ja niin sanotun Shanghain listan (Academic Ranking of World Universities, ARWU) ohella maailman arvostetuimpien rankingien joukkoon. 

QS listaa yliopistot kuuden indikaattorin perusteella. Arvioitavat osa-alueet ovat akateeminen maine, maine työnantajien keskuudessa, kansainvälinen henkilöstö, sitaatioiden määrä per opetushenkilö, opetushenkilöstön määrä suhteessa opiskelijoiden määrään sekä kansainvälisten opiskelijoiden määrä.

Academic Ranking of World Universities (ARWU) - Shanghai Ranking

Maailman ensimmäinen globaali rankinglista on vuodesta 2003 alkaen julkaistu ARWU-vertailu, joka tunnetaan nimellä Shanghai Ranking. LUT sijoittui ensimmäistä kertaa Shanghain Rankingissa vuoden 2018 listalle, sijalle 801-900. LUTin eri tutkimusalat saavuttivat vuonna 2018 myös useita sijoituksia Shanghai Rankingin akateemisten alojen listauksissa.

Viimeisimmässä, Shanghai Rankingin vuoden 2020 listauksessa LUTin sijoitus oli 901-1000.

Shanghain listalla yliopistoja pisteytetään tutkimusviittausten ja siteerattujen tutkijoiden lisäksi esimerkiksi Nobel- ja Field-palkittujen tutkijoiden työskentelypaikkojen mukaan. Arvioinnissa korostuvat luonnon- ja lääketieteen julkaisut.
 

Maailman 20 lupaavinta haastajayliopistoa

LUT on yksi maailman 20 lupaavimmasta haastajayliopistosta korkeakoulutuksen konsulttiyritys Firetailin raportin mukaan.

Firetail listasi maailmanlaajuisesti 20 yliopistoa, jotka voisivat haastaa yliopistomaailman eliitin ja nousta globaaliin maineeseen vuoteen 2030 mennessä.

Näitä nousevia yliopistoja yhdistää muun muassa pitkäkantoisen vision ja nopeasti toteutettavan strategian yhdistelmä; selkeä näkemys muuttuvasta maailmasta ja omasta roolista siinä; kestävä tapa suunnata resursseja; menestykseen tarvittava henkilöstö ja kulttuuri sekä keskittyminen vaikuttavuuteen.

Tutkimuksessa tunnistettiin yhteensä 346 potentiaalista haastajayliopistoa, mutta vain ne, jotka pystyvät pitämään yllä kehitystään seuraavien 15 vuoden aikana, voivat nousta maailmanlaajuisesti vaikuttaviksi.

LUT-yliopisto

Lappeenrannan kampus
Yliopistonkatu 34
53850 Lappeenranta
Puh. 029 446 2111

Lahden kampus
Mukkulankatu 19
15210 Lahti
Puh. 029 446 2111

Katso kaikki yhteystiedot