Sami Saarenketo LUT-kauppakorkean dekaani, THE ranking LBM TOP 200 business school
Julkaistu 13.10.2021
Päivitetty 11.4.2022

LUT-kauppakorkeakoulu on maailman 175 parhaan bisneskoulun joukossa Times Higher Educationin (THE) kauppa- ja taloustieteiden alakohtaisessa vuoden 2022 rankingissa. LUT sijoittuu 795 bisneskoulun joukossa sijoille 151–175.

"Olemme jo useamman vuoden ajan parantaneet sijoitustamme rankingeissa. Taustalla on laadukkaan tutkimuksen ja koulutuksen sekä näiden vaikuttavuuden eteen tehty pitkäjänteinen työ", sanoo LUT-kauppakorkeakoulun dekaani Sami Saarenketo.

Saarenkedon mukaan LUTissa tähdätään kansainväliseen kärkeen erityisesti vastuullisen liiketoiminnan ja digitalouden alueilla. Rankingit vahvistavat yliopiston brändiä ja asemaa eurooppalaisessa kauppakorkeakoulukentässä.

"Näkyvyytemme parantuessa pystymme viestimään tehokkaammin erityisesti kansainvälisillä koulutusmarkkinoilla. Tutkimuspuolella meidän on entistä helpompi verkostoitua tasokkaiden yliopistokumppaneiden kanssa."

LUT-kauppakorkeakoulu menestyy erityisesti viittauksissa tieteellisiin artikkeleihin: viittausten osalta LUT on Suomen paras ja maailmanlaajuisesti 50 parhaan bisneskoulun joukossa.

LUT sijoittuu toiseksi rankingiin listattujen yhdeksän suomalaisyliopiston joukossa. Yhteensä maailmassa on noin 16 500 yliopistotasoista bisneskoulua.

THE on yksi maailman arvostetuimmista yliopistorankingeista. Arvioitavat viisi osa-aluetta ovat tutkimus, viittaukset, opetus, kansainvälisyys ja rahoitus. Ranking-listaukset laaditaan kaikkiaan 13 indikaattorin perusteella.