Suomen kaupungeissa vedenjakelusta ja jätevedenpuhdistuksesta vastaa yleensä kunnallinen liikelaitos. Syyssateiden ja lumisen talven ansiosta puhdasta vettä saadaan runsaasti järvistä, joista ja pohjavesistä. Makean veden saanti on turvattu ja vedenjakelun ja -käsittelyn teknologia ovat korkeaa tasoa. Kampuskaupungeissamme vedenjakelusta ja jätevedenpuhdistuksesta huolehtivat Lappeenrannan Energian ja Lahti Aquan vesilaitokset.
LUTin kampuksella puhdasta, hyvää juomavettä on vapaasti saatavilla kaikille suoraan hanasta.
LUTin kampuksella puhdasta juomavettä on vapaasti saatavilla suoraan hanasta niin opiskelijoille, työntekijöille kuin vierailijoillekin. Suomessa yleinen tapa juoda hanavettä säästää resursseja monin tavoin ja vähentää päästöjä ja jätettä verrattuna pulloveteen.
Tutkimusta, koulutusta ja yhteistyötä puhtaan veden puolesta
Puhtaan veden ja erotustekniikan tutkimus ja koulutus on yksi LUTin keskeisistä painopisteistä. Emme vain käytä vettä, vaan asiantuntijamme toimivat usein neuvonantajana ja tekevät yhteistyötä kuntien kanssa vedenkäsittelyn, vesien suojelun ja edistyneen teknologian kehittämiseksi. Esimerkiksi Lappeenrannan Kivisalmen pumppaamolla otettiin käyttöön LUTin professorien kehittämä täysin uudenlainen pumppu Saimaan vedenlaadun parantamiseksi. Se on neljä kertaa tehokkaampi kuin muut, kaupalliset pumput ja toimii tuulivoimalla.
Asiantuntijamme auttavat kehittämään myös hulevesien käsittelyä kampuskaupungeissamme Lappeenrannassa ja Lahdessa.
Kulutusta seurataan ja vettä säästetään
LUT mittaa ja raportoi vedenkulutuksesta kampuksilla vuosittain vastuullisuusraportissaan (s. 31). Vettä voi säästää esimerkiksi valitsemalla WC:ssä pienemmän huuhtelun sekä tiskikoneiden tehokkaalla käytöllä kampusravintoloissa. Kampuksen istutusalueilla ei käytetä eikä tarvita kastelua.
Laboratorioissa noudatetaan turvallisuusohjeita, jotta haitallisia aineita ei päädy viemäriin, ja tätä painotetaan myös koulutuksessa. Päästöjä estetään myös käytössä olevilla teknisillä ratkaisuilla. Riskialtteimmissa tiloissa on valuma-altaat, joista ei ole yhteyttä viemäriverkkoon. Käytettävissä on myös viemärisulkumattoa, jolla voidaan tilapäisesti torjua päästöjä esimerkiksi lattiakaivoista viemäriin. Yhdessä laboratoriossa on eristetty viemäri, josta jäte pumpataan tarvittaessa erilliseen jäteastiaan hävitettäväksi asianmukaisesti. Kaikki laboratorioiden jätevedet kunnalliseen jätevesiviemäriin kulkevat neutralointikaivon kautta.
Selostus on luotu 22.8.2023. Päivitetty viimeksi 26.9.2024.