LUTin hallitus on päättänyt, että yliopisto hakee rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutusvastuuta. Koulutusvastuuta haetaan, jos koulutuksen toteuttamiselle saadaan riittävä ulkopuolinen rahoitus.
Hakemus jätetään opetus- ja kulttuuriministeriölle (OKM) toukokuussa 2024. Jos OKM myöntää koulutusvastuun, ensimmäiset rakennus- ja yhdyskuntatekniikan opiskelijat voivat aloittaa opiskelunsa jo syksyllä 2026 Lahdessa.
Koulutusvastuu täydentäisi LUTin insinööritieteiden kokonaisuutta. Tavoitteena on laajentaa nykyistä LUT-yliopiston rakennus- ja yhdyskuntatekniikan tutkimusta ja kouluttaa tulevaisuuden rakentamisen ammattilaisia, jotka osaavat hyödyntää monialaisesti uusinta tieteellistä tutkimusta sekä rakentaa kestävästi.
Koulutusten sisällöt antavat opiskelijoille erinomaiset valmiudet vastata erityisesti tulevaisuuden rakennetun ympäristön energia- ja ympäristöhaasteisiin.
Koulutuksessa tehdään yhteistyötä LAB-ammattikorkeakoulun rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutuksen kanssa. Koulutusohjelmat säilyvät jatkossakin erillisinä kummankin korkeakoulun keskittyessä omiin vahvuuksiinsa.
Tilaamalla uutiskirjeemme saat sähköpostiisi noin 1–2 kertaa kuukaudessa luettavaa tutkimuksestamme puhtaaseen energiaan, ilmaan ja veteen sekä kestävään liiketoimintaan liittyen.