LUT-yliopistolle alun perin ohjelmistotuotannon perässä saapuneet Sami ja Sonja Hyrynsalmi kertovat, miksi Suomessa tulisi kehittää enemmän omia ohjelmistoratkaisuja.
Julkaistu 13.6.2025
Päivitetty 16.6.2025

Aviopari Sami ja Sonja Hyrynsalmi jakavat paitsi saman sukunimen mutta myös työpaikan. Sami on aloittanut vastikään insinööritieteiden tiedekunnan dekaanina, ja Sonja toimii tutkijatohtorina ohjelmistotuotannon laitoksella, jossa hän keskittyy opetukseen ja ohjelmistotekniikan inhimillisen pääoman tutkimukseen.

Ohjelmistoalalle pariskunta päätyi kuitenkin hyvin erilaisia reittejä pitkin. Sami valmistui tietotekniikan diplomi-insinööriksi Turun yliopistosta ja kirjoitti väitöskirjan, minkä jälkeen hän siirtyi apulaisprofessoriksi Tampereen yliopiston Porin kampukselle.  

Sonja puolestaan aloitti ensin tietojenkäsittelyn opinnot Helsingin yliopistossa, mutta päätyi lopulta opiskelemaan sosiaalipolitiikkaa Turun yliopistoon. Hän ei kuitenkaan jättänyt ohjelmistoalaa kokonaan taakseen, vaan järjesti koodauskursseja, osallistui alan konferensseihin ja työskenteli pitkään Turku Science Parkissa. Lopulta kiinnostus tutkimiseen vei voiton, ja Sonja haki ohjelmistotekniikan väitöskirjatutkijan paikkaa Turun yliopistolta.

Turussa Sami ja Sonja myös tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa yhteisten tuttavien kautta ja aloittivat seurustelun kesällä 2014. Lokakuussa 2019 pariskunta muutti Hyvinkäälle, kun Sami siirtyi LUTin Lahden kampukselle ohjelmistotekniikan apulaisprofessoriksi. Saman vuoden joulukuussa Sonja aloitti yliopistolla nuorempana tutkijana.  

”Jos minulle olisi vuotta aikaisemmin sanottu, että tulisin työskentelemään Samin kanssa samassa työpaikassa Lahdessa, en olisi ikipäivänä uskonut. Mutta niin se vain elämä yllättää”, Sonja naurahtaa.

”Meidän molempien päätyminen LUTille oli ehkä enemmän sattumaa kuin suunnitelma”, Sami täydentää.

left

LUT panostaa ohjelmistokehityksen tulevaisuuteen

Pariskunta korostaa, että heidät yhteen tuonut ohjelmistoala kehittyy jatkuvasti – juuri nyt teknologia muuttuu nopeammin kuin koskaan, ja osaamisen päivittäminen on siksi elintärkeää. Koulutuksen lisäksi tarvitaan jatkuvaa tutkimusta ja yritysyhteistyötä, jotka vievät koko alaa eteenpäin.  

”LUTin vahvuus on yritysyhteistyö: meillä ei keskitytä pelkkään teoriaan vaan tehdään erilaisia projekteja yritysten kanssa”, Sami toteaa.

Esimerkkinä Sonja mainitsee ohjelmistotuotannon puolelta yhdessä Solitan, Ericssonin sekä Kempowerin kanssa käynnissä olevan hankkeen, jossa kartoitetaan ohjelmistokehityksen hybridityökäytäntöjä sekä niiden vaikutuksia työtyytyväisyyteen ja koettuun tuottavuuteen.

”On tärkeää ymmärtää, että ohjelmiston kehittäminen on paljon muutakin kuin pelkkää koodaamista. Toimivammat hybridityökäytännöt auttavat parantamaan tuotekehitystä, aikataulutusta sekä prosessien johtamista”, hän kertoo.

”Me olemme aina innostuneet samoista asioista. Kun kiinnostus työhön on yhteinen, siitä riittää puhuttavaa.

LUTin voimakas kasvu ohjelmistotuotannon koulutuksessa ja tutkimuksessa toi Hyrynsalmet alun perin Lahteen. LUT on lisännyt ohjelmistotuotannon opetusta merkittävästi myös viime vuosina ja erityisesti Lahdessa.  

Lisäksi eteläkarjalaiset yritykset tekivät vastikään LUT-korkeakouluille 2,1 miljoonan euron lahjoituksen, jonka avulla Lappeenrantaan perustetaan muun muassa tekoälyprofessuuri. Uuden professuurin tavoitteena on vahvistaa LUTin tekoälyosaamista osana ohjelmistokehitystä sekä kehittää tekoälyagentteja, joiden avulla ohjelmistoja voidaan tuottaa tehokkaammin ja edullisemmin.  

”Tekoäly muuttaa rajusti ohjelmistotuotantoa, koska se poistaa monia tarpeettomia välivaiheita. Samalla meidän on kuitenkin otettava huomioon myös eettiset kysymykset sekä se, miten tekoälyä hyödynnetään vastuullisesti”, Sami muistuttaa. 

right
Sami Hyrynsalmi on aloittanut kesäkuussa 2025 insinööritieteiden tiedekunnan dekaanina, ja Sonja Hyrynsalmi toimii tutkijatohtorina ohjelmistotuotannon laitoksella

Kuinka varmistaa Suomen digitaalinen itsenäisyys

Ohjelmistokehitykseen ei vaikuta pelkästään teknologian kehitys – myös maailmanpoliittinen tilanne tuo omat haasteensa. Sami korostaa, että Suomen tulisi kiinnittää enemmän huomiota niin kutsuttuun digitaaliseen itsenäisyyteen, sillä lähes kaikki järjestelmät ja palvelut ohjelmistokehityksen työkaluista pilvipalveluihin ovat yhdysvaltalaisten yritysten hallussa.  

”On vaikea löytää ratkaisuja, jotka eivät olisi lähtöisin Yhdysvalloista. Jos suurvalta päättää rajoittaa teknologian saatavuutta, se voi aiheuttaa merkittäviä häiriöitä”, hän toteaa.  

Vaikka esimerkiksi Spotifyn kaltaiset palvelut ovatkin pohjoismaalaisia, niiden taustajärjestelmät pyörivät usein yhdysvaltalaisilla palvelimilla.  

”Google ja Microsoft lupaavat, ettei data vuoda ulkopuolisille, mutta yrityksillä ei ole lopulta täyttä kontrollia siihen, mitä datalle tapahtuu”, Sami huomauttaa.

Sonjan mukaan digitaalisen itsenäisyyden haasteista on keskusteltu sekä Suomessa että EU-tasolla, mutta vasta nyt on laajemmin havahduttu pohtimaan, mitä asialle pitäisi tehdä. Suurimpana ongelmana on se, että vaikka Suomessa on vahvaa ohjelmisto-osaamista, suurin osa alan yrityksistä toimii konsulttiliiketoiminnassa eikä Suomessa juurikaan kehitetä omia ohjelmistotuotteita.

”Meillä LUTilla on käynnistetty maisteriohjelmia, joiden tavoitteena on kouluttaa uusia osaajia kehittämään itsenäisesti ohjelmistoja ja palveluja. Esimerkiksi kaksivuotisen Software Product Management and Business -maisteriohjelmassa opitaan ymmärtämään ohjelmistotuotteiden strateginen merkitys”, hän kertoo.  

Sami ja Sonja painottavat, että omien teknologiaratkaisujen toteuttaminen vaatii myös poliittista tahtoa ja merkittäviä investointeja. Myös LUT voi monitieteisenä yliopistona tukea digitaalista itsenäisyyttä koulutuksella ja tutkimuksella.

”Alustojen vaihtaminen ja uusien järjestelmien rakentaminen on kallista. Siksi tarvitaan yhteistä tahtotilaa ja rohkeutta tehdä isoja ratkaisuja”,he korostavat.

right

Perhe-elämä tuo tasapainoa työasioihin

Oman puolison kanssa työskennellessä käy helposti niin, että raja työn ja kodin välillä hämärtyy. Myös Hyrynsalmien kotona työasiat värittävät usein keskusteluja.  

”Saatamme jakaa toisillemme kiinnostavia uutisia tai jutella kuluneen päivän aikana esille nousseista asioista. Toisaalta tätä työtä ei voi oikein rajoittaa virastoaikojen raameihin. Ei sitä oikein voi edes ajatella, miten muuten voisi olla”, Sami pohtii.  

”Me olemme aina innostuneet samoista asioista. Kun kiinnostus työhön on yhteinen, siitä riittää puhuttavaa”, Sonja lisää.  

Onneksi elämässä on myös asioita, jotka auttavat irrottautumaan työrooleista. Sonja naurahtaa, että pariskunnan viisivuotias kyllä osaa huomauttaa, jos keskustelut lipsuvat liian työpainotteiseksi.

”Perhe-elämä auttaa laittamaan asiat oikeaan perspektiiviin. Kun haen lapsen päiväkodista, siinä hetkessä ei ole enää työminää”, Sami jatkaa.  

”Ja kotona Sami ei ole enää minulle dekaani. Perhe on se liima, joka pitää meidät tasapainossa”, Sonja summaa.

left

Ohjelmistokehitys murroksen keskellä

Lisätietoja:

Lue seuraavaksi: