”Tee sitä, mikä oikeasti innostaa ja puhuttelee. Muuten edessäsi on puisevat 40 vuotta työelämässä”, sanoo insinööritieteiden tiedekunnan tuore dekaani Sami Hyrynsalmi.
Näin Hyrynsalmi opastaa opiskeluvalintojaan harkitsevia, vaikka valtakunnan päälehdet kirjoittavat paljon akateemisesta työttömyydestä ja siitä, miten monen alan koulutuspaikkoja on jo liikaa työmarkkinoiden tarpeisiin nähden.
Hyrynsalmi tietää, että kilpailu työpaikoista on kiristynyt. Kun hän teki ohjelmistoalan väitöskirjaansa, saman alan tutkimuksia ilmestyi vuodessa kymmenkunta. Nyt niitä tehdään vuodessa moninkertainen määrä.
”Sanon silti, että kannattaa kuunnella itseään opiskelu- ja uravalinnoissa. Vaikka valinta kaduttaisi 20 vuoden päästä, ei sentään kaduta 40 vuotta putkeen.”

Tekniikan tohtori Hyrynsalmi on omassa suvussaan ja kaveripiirissään ainoa akateemisen uran valinnut. Hänellä on myös lasten ja nuorten nyrkkeilyohjaajan koulutus, joten ura olisi voinut lähteä aivan eri suuntaan. Hyrynsalmesta olisi voinut tulla liikunnanohjaaja tai urheiluhieroja.
Suomen Nyrkkeilyliiton Lasten ja nuorten nyrkkeilyn käsikirjassa lukee, että: ”Nyrkkeilyn perinne tukee ajatusta, että lajin parissa toimiva voi harrastaessaan kasvaa paremmaksi yksilöksi, ja valmentajan on mahdollisuus kasvattaa ohjattavaansa kohti parempaa elämää.”
Kappaleessa kiteytyy hyvin se johtamisfilosofia, jota Hyrynsalmi haluaa dekaanina noudattaa. Hän ei näe dekaanin pestiä palkintona pitkäaikaisesta ja menestyksekkäästä tutkijan urasta.
”Pidän itseäni valmentajana, joka haluaa mahdollistaa asioita. Yliopistossa tutkitaan niin isoja kokonaisuuksia, ettei siihen kukaan yksin pysty. Pelkkä lahjakkuus ei vie pitkälle, jos ei osaa toimia ryhmässä ja tehdä yhteistyötä. Siksi olen moniosaajatiimien kannattaja.”
Hyrynsalmi on ollut dekaanina kolme kuukautta, eikä omien sanojensa mukaan osaa vielä stressata mistään.
”Yhtään tylsää päivää ei ole ollut.”
Hyrynsalmi toimi ennen dekaaniuttaan LUTin ohjelmistotuotannon osastonjohtajana. Hän kertoo, että ohjelmistotuotannolla on mennyt muutamia vuosia hyvin monilla eri mittareilla, ja hänestä on hienoa päästä dekaanin roolissa tarjoamaan näitä toimivia oppeja muillekin.
Insinööritieteiden tiedekunnalla on kovat kasvutavoitteet, ja Hyrynsalmi tahtoo mahdollistaa tasapainoista kasvua.
”Tavoitteeni on, että kun tämä kauteni päättyy vuoden 2026 loppuun, tiedekunta olisi mahdollisimman vakaa ja vahva sekä mahdollisimman ongelmaton. Ehkä olen hieman naiivi”, hän virnistää.
Ainekset Raketti-Samiin
Pidetty johtaja, rento kaveri, helposti lähestyttävä, auttavainen, lämminhenkinen uudistaja – ja on häntä kutsuttu myös Raketti-Samiksi. Näin Hyrynsalmea luonnehditaan LUT-yliopistolla.
LUTin ohjelmistotuotannon professori Maria Paasivaara kuvailee kollegaansa ihmiseksi, joka välittää asioista ja saa niitä parannettua.
”Yhteistyö yritysmaailman kanssa on Samille tärkeää. Hän haluaa pitää selvänä tavoitteena sen, että tutkimuksemme hyödyttäisi myös yrityksiä”, Paasivaara sanoo.
Hyrynsalmen hyvä maine ei rajoitu vain LUTiin. Hyrynsalmen pitkäaikainen tuttava, professori Tommi Mikkonen Jyväskylän yliopistosta, kertoo Hyrynsalmen Raketti-Sami lempinimestä.
”Jossain saunaillassa taisin sen keksiä. Tuttavapiirissämme oli esikuva, joka oli edennyt urallaan yhtä nopeasti kuin Sami, ja häntä kutsuttiin Raketti-Virtaseksi. Siksi Samista tuli Raketti-Sami”, Mikkonen sanoo.
Mikkonen oli Hyrynsalmen vastaväittelijä 11 vuotta sitten, ja miehet ovat vaihtaneet siitä asti ajatuksia aina silloin tällöin. Mikkosen mukaan Hyrynsalmi kuuntelee kaikkia, ottaa eri näkökulmat huomioon ja tekee niiden pohjalta sopivimman kompromissin.
”Kun tulee ongelmia, Sami ei jää miettimään niitä, vaan tarttuu rohkeasti haasteeseen ja haluaa selvittää ne. Hän jättää tarvittaessa oman sen hetkisen työnsä sivuun ja keskittyy auttamaan muita.”
Hyrynsalmi valittiin dekaaniksi alle 40-vuotiaana, mikä ei ole akateemisissa piireissä aivan tavallista.
”Niin, Raketti-Sami-lempinimi on hyvin ansaittu”, Mikkonen sanoo.
Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnan dekaani Marko Seppänen sanoo, että nykyisessä dekaanin työssä yksi tärkeä ulottuvuus on niin sanottu maalaisjärki ja oikeudenmukaiselta arvopohjalta tehtävät päätökset.
”Samin toiminta on linjakasta ja johdonmukaista. Samin kanssa on hauska tehdä yhteistyötä. Vaikka painettakin joskus on, meno on silti lungia ja vitsejä riittää. Hommia tehdään ratkaisukeskeisesti. Ja onhan Sami nopea käänteissään, asiat tapahtuvat”, Seppänen kuvailee.
”LUTin katse on terävästi teollisuudessa”
Hyrynsalmi kiinnostui etenkin pelitietokoneista jo esiteininä ja opetteli koodaamista. Hän osasi purkaa tietokoneen ja kasata sen. Pelaaminen ja koodaaminen olivat ajanviettotapa, ja yhdessä pelaaminen tarkoitti sitä, että mentiin jonkun kaverin luokse porukalla ja pelattiin vuorotellen.
Hyrynsalmea on aina kiinnostanut, miten suomalaiset IT-yritykset voisivat kasvaa entistä vahvemmiksi. Kun LUTin ohjelmistotuotannon laitos laajeni Lahteen, Hyrynsalmi rekrytoitiin ensimmäisenä. Pian perässä tuli vaimo Sonja Hyrynsalmi, joka työskentelee tutkijatohtorina ohjelmistotuotannon laitoksella.
Intohimo suomalaista ohjelmistoliiketoimintaa ja sen vahvistamista kohtaan yhdistää paria, mutta kotona puhutaan myös muusta kuin työstä. Paria työllistää mökkiprojekti Turussa, Sami Hyrynsalmen synnyinseudulla. Lisäksi elämään on tulossa vielä suurempi mullistus, sillä Hyrynsalmet odottavat toista lastaan. Perheihmiseksi tunnustautuva dekaani aikookin jäädä sopivassa välissä vanhempainvapaalle.
Akateeminen ura edellyttää usein muuttamista työpaikan perässä. Ex-turkulainen pariskunta on asettunut Hyvinkäälle, josta käsin he pendelöivät LUTin Lahden kampukselle. Sami Hyrynsalmi kertoo viihtyneensä LUTissa.
”LUT on yliopistona ketterä, nopea ja vähän komea”, hän virnistää.
”LUTilla on hyvät mahdollisuudet pysyä vaaditussa kehityksessä mukana, sillä katseemme teollisuuden tarpeisiin on terävä ja korostunut.”
Julkisessa keskustelussa on väläytelty ajatusta korkeakoulutuksen turhuudesta tekoälymaailmassa, jossa koneet osaavat kirjoittaa romaaneja ja tuoda ihmisen keräämän tiedon lähes mistä tahansa aiheesta sekunneissa ruudulle. Hyrynsalmi ei usko, että yliopistot ja niiden satoja vuosia vanhat perinteet katoaisivat mihinkään.
”Ihminen ei muutu yhtä nopeasti kuin teknologia. Nykymuotoinen yliopisto tulee säilymään, mutta sen rinnalle tulee esimerkiksi ammattikorkeakoulun ja yliopiston yhdistelmiä. Uskon, että korkeakoulukenttä muuttuu Suomessa merkittävästi lähivuosina.”

”Ammatit eivät katoa, ne muuttavat muotoaan”
Hyrynsalmen mukaan LUTin perusasenteeseen kuuluu, että asioita halutaan edistää ketterästi. Samaa ketteryyttä Hyrynsalmi toivoisi työnantajilta – että ihmisiä rekrytoitaisiin osaaminen edellä, ei pelkkää alakohtaista tutkintoa tuijottaen.
”On aloja, joilla erityisosaaminen on välttämätöntä, kuten vaikka sähköala, jo turvallisuuden takia. Yhtä lailla on aloja, joilla voisi ajatella toisin.”
Hyrynsalmi ei usko, että ammatit tulevat katoamaan, ne vain muuttavat muotoaan.
”Esimerkiksi hammaslääkärin työ voi painottua tulevaisuudessa enemmän ennaltaehkäisevään hammashoitoon ja vaikkapa esteettiseen kirurgiaan, jos vihdoin keksitään toimiva kariesrokote”, Hyrynsalmi havainnollistaa viitaten jo vuosia jatkuneeseen tutkimustyöhön rokotteen osalta.
Ammatillista pätevyyttään voisi päivittää Hyrynsalmen mielestä myös mikrotutkinnoilla, jotka ovat maisteri- tai tohtoriopintoja huomattavasti kevyempi vaihtoehto.
Hyrynsalmi palaa ajatukseensa siitä, että niin tutkimuksessa kuin opiskeluväylää valitessa kannattaa kuunnella omaa innostustaan. Liiallinen taktikointi voi kostautua.
”Trendit tulevat ja menevät koulutus- ja työmaailmassa. Mennyt palaa aina jollain tavalla takaisin. Esimerkiksi vielä 1800-luvulla binäärijärjestelmää pidettiin hulluutena, ja meidän ajassamme se on ilmiselvä laskentatapa. Yhtä lailla nyt niin suosittu tutkimusala, generatiivinen tekoäly, on vain yksi työkalu monien joukossa."
”On hyvä muistaa, ettei tekoäly luo mitään uutta – siihen tarvitaan edelleen meitä ihmisiä.”
Sami Hyrynsalmi
- dekaani, insinööritieteiden tiedekunta, LUT-yliopisto (2025–2026)
- professori (2023–)
- apulaisprofessori, LUT (2019–2023)
- koulutukseltaan tekniikan tohtori (Turun yliopisto 2014)
- toiminut tutkijatohtorina Turun yliopistossa sekä apulaisprofessorina Tampereen yliopiston Porin yksikössä
- syntynyt Turussa, asuu Hyvinkäällä
- perheessä vaimo ja kohta kaksi lasta
- jotain, mitä muut eivät tiedä minusta: ”Olen sotilasnyrkkeilyn SM-pronssimitalisti vuodelta 2005.”
Lisätietoja:
