left

Tuomo Uotila valmistui filosofian maisteriksi Turun yliopistosta, jossa hän opiskeli kulttuurimaantiedettä, taloustiedettä ja matematiikkaa. Hän on työskennellyt tutkijana Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa, aluejohtajana Suomen Kehityskeskus Oy:ssä ja kehityspäällikkönä Teknillisessä korkeakoulussa. 

Tekniikan tohtorin tutkinnon Uotila on suorittanut Lappeenrannan-Lahden teknillisessä yliopistossa pääaineenaan innovaatiojärjestelmät. Hänen väitöskirjansa käsitteli alueellista ennakointia ja ennakointiprosessissa saadun tiedon hyödyntämistä alueellisissa innovaatioprosesseissa. Uotila työskentelee professorina Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston LUT School of Engineering Science:ssa. Uotilan professuurin alana on tuotantotalous, erityisesti tulevaisuustiedon johtaminen. Uotila toimii myös dosenttina Turun yliopiston maantieteen laitoksella. Dosentuurin alana on talousmaantiede, erityisesti alueelliset innovaatiojärjestelmät.  Uotilan julkaisutoiminta käsittää noin 50 tieteellistä ym. julkaisua kansainvälisissä ja kotimaisissa tieteellisissä julkaisusarjoissa, kirjoissa sekä erilaisissa sarjoissa.

 
 
right