Reuters raportoi kesällä 2026 useiden tietokone- ja elektroniikkavalmistajien kohtaamista kustannuspaineista. Esimerkiksi muistipiirien kysyntä on kasvanut voimakkaasti datakeskusten ja tekoälyratkaisujen myötä. Tämä on näkynyt komponenttien hinnoissa ja edelleen myös kuluttajille ja yrityksille myytävien laitteiden hinnoissa.
Uuden tietokoneen hankinnassa ei siis ole kyse vain hinnasta tai energiankulutuksesta. Jokainen uusi laite tarvitsee materiaaleja, komponentteja, energiaa ja toimivan toimitusketjun. Samalla organisaatioissa on jo valtava määrä tietokoneita, joiden tekninen käyttöikä ei välttämättä ole vielä lähelläkään loppuaan.
Käyttöikä on osa vastuullista ICT-hankintaa
ICT EnergyLife+ -hankkeessa tarkastellaan ICT-laitteiden ympäristövaikutuksia koko niiden elinkaaren ajalta. Hankkeessa kehitetään keinoja vähentää laitteiden energiankulutusta ja elinkaaripäästöjä muun muassa ekosuunnittelun, mittaamisen, ohjelmistojen ja kestävien hankintojen avulla.
YK:n Global E-waste Monitorin mukaan maailmassa syntyi vuonna 2022 noin 62 miljoonaa tonnia elektroniikkajätettä.
Yksi keskeinen kysymys on se, kuinka pitkään laite voidaan pitää tarkoituksenmukaisessa käytössä. Laitteen käyttöikä ei riipu vain siitä, kuinka kauan sen komponentit kestävät. Siihen vaikuttavat myös korjattavuus, varaosien saatavuus, ohjelmistotuki, tietoturva ja se, voidaanko laite ensimmäisen käyttäjän jälkeen ottaa käyttöön muualla.
“Minulle on tärkeää edistää hankkeen aikana sitä, että ICT-hankinnoissa päästäisiin irti automaattisesta vaihtosyklistä. Ensimmäisen kysymyksen ei pitäisi aina olla, mikä uusi laite hankitaan seuraavaksi, vaan mitä laitteita meillä jo on ja kuinka pitkään niitä voidaan vielä käyttää turvallisesti ja tarkoituksenmukaisesti”, sanoo ICT EnergyLife+ hankkeen projektipäällikkö Katariina Vakkuri.
Toimiva tietokone ei ole vielä jätettä
YK:n Global E-waste Monitorin mukaan maailmassa syntyi vuonna 2022 noin 62 miljoonaa tonnia elektroniikkajätettä. Pienten ICT- ja tietoliikennelaitteiden, kuten kannettavien tietokoneiden ja puhelimien, osuus oli miljoonia tonneja.
Elektroniikkajätteen määrä kasvaa nopeasti, mutta kierrätys ei yksin ratkaise ongelmaa. Kun toimiva kannettava puretaan materiaalien talteenottoa varten, osa materiaaleista voidaan saada takaisin. Samalla kuitenkin menetetään paljon sitä arvoa, joka valmiiseen tuotteeseen on jo sitoutunut: komponentit, valmistukseen käytetty energia, kokoonpano ja kuljetukset.
Jos sama tietokone voidaan sen sijaan testata, huoltaa ja ottaa uudelleen käyttöön, jo valmistetusta tuotteesta saadaan enemmän hyötyä.
Kunnostettu laite voi saada kokonaan uuden käyttöjakson
Kunnostettujen yritystietokoneiden markkina toimii juuri tässä kohdassa laitteen elinkaarta. Nuvoon kaltaiset yritykset vastaanottavat käytössä olleita yrityslaitteita, testaavat ja kunnostavat niitä ja palauttavat käyttökelpoiset laitteet takaisin markkinoille.
Laadukkaat yrityskannettavat, jotka palautuvat leasing-sopimuksen päätyttyä, eivät ole millään tavalla loppuun kulutettuja laiteita.
Ratkaiseva kysymys on, missä kunnossa laite on ensimmäisen käyttöjakson jälkeen ja kuinka paljon käyttöikää sillä on vielä jäljellä.
”Laadukkaat yrityskannettavat, jotka palautuvat leasing-sopimuksen päätyttyä, eivät ole millään tavalla loppuun kulutettuja laiteita. Kunnostamamme mallit on alun perinkin kehitetty vaativaan yrityskäyttöön ja valmistettu eri laatukriteereillä kuin halvat peruskoneet, joten käyttöikää on tyypillisesti jäljellä vielä useita vuosia. Yksityiskäytössä käyttöikä voi olla kymmenenkin vuotta. Valitsemme meille kunnostettavaksi päätyvät mallit huolella, koska ratkaisevaa on varaosien saatavuus ja se, kuinka pitkään valmistaja tarjoaa laitteelle ohjelmisto- ja tietoturvatukea. Myönnämme jokaiselle myytävälle koneelle vähintään kahden vuoden takuun, mikä sanelee sen, minkä kuntoisia laitteita ylipäätään otamme kunnostukseen”, sanoo Nuvoon toimitusjohtaja Marjo Piirto.
Kunnostettu tietokone ei kuitenkaan ole automaattisesti paras vaihtoehto organisaation käyttötarpeisiin ja tästä syystä asiakkaan tulee saada riittävästi tietoa esimerkiksi akun kunnosta, takuusta, varaosista ja jäljellä olevasta ohjelmistotuesta. Myös aiemman käyttäjän tietojen turvallinen poistaminen ja laitteen yhteensopivuus organisaation tietoturva- ja laitehallintaratkaisujen kanssa ovat olennaisia.
Ohjelmisto voi päättää laitteen käyttöiän
Fyysisesti hyväkuntoinen tietokone voi joutua pois käytöstä myös silloin, kun käyttöjärjestelmä tai tärkeä sovellus ei enää tue sitä. Laitteen todellinen käyttöikä ei siis määräydy vain laitteiston perusteella.
Tämä tekee ohjelmistoista tärkeän osan kestävää ICT:tä. Pitkä ohjelmistotuki, kohtuulliset laitteistovaatimukset ja yhteensopivuus vanhempien laitteiden kanssa voivat auttaa pitämään koneita käytössä pidempään.
Vastaavasti ohjelmistopäivitys voi tehdä muuten täysin toimivasta laitteesta käyttökelvottoman, jos uudet vaatimukset ylittävät laitteen suorituskyvyn tai tietoturvatuki päättyy.
Siksi laitteiden ja ohjelmistojen elinkaarta pitäisi tarkastella yhdessä.
Kriittisten materiaalien niukkuus nostaa käyttöiän arvoa
Kriittisten materiaalien toimitusketjut ovat yhä keskittyneempiä ja herkkiä geopoliittisille häiriöille. Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n mukaan suuri osa keskeisten mineraalien jalostuksesta on vain muutaman maan varassa. Erityisesti Kiinalla on vahva asema esimerkiksi grafiitissa ja harvinaisissa maametalleissa.
Myös vientirajoitukset ovat lisänneet epävarmuutta globaaleissa toimitusketjuissa. Euroopassa on pyritty vähentämään riippuvuutta kriittisten raaka-aineiden tuonnista, mutta muutos vie aikaa.
Siksi jo valmistettujen ICT-laitteiden käyttöiän pidentäminen on entistä tärkeämpi osa resurssiviisautta. Mitä pidempään toimintakuntoinen laite pysyy käytössä, sitä enemmän hyötyä saadaan siihen jo sitoutuneista materiaaleista, komponenteista ja energiasta.
”Muutos näkyy meillä suoraan tuotteiden kysynnässä ja asiakkaiden kiinnostuksessa. Aiemmin meiltä kysyttiin ensimmäisenä tuotteiden hintoja, nyt asiakkaat kysyvät myös saatavuutta sekä satsaavat isompiin muistikokoihin. Asiakkaiden suhtautuminen on merkittävästi muuttumassa sillä nykyään kunnostetut tietokoneet voivat olla ensisijainen vaihtoehto, kun yritys hankkii laitteistoa. Käyttötarkoitus ratkaisee.”, sanoo Piirto.
Myös sääntely ohjaa pidempään käyttöikään
EU:ssa tuotteiden korjattavuus, ekosuunnittelu ja tuotetiedon läpinäkyvyys ovat nousseet entistä tärkeämpään asemaan. Korjauttamista koskeva sääntely sekä kestävien tuotteiden ekosuunnitteluasetus kannustavat siihen, että tuotteiden käyttöikää voidaan jatkaa ja niiden korjaamisesta tehdään helpompaa.
Myös digitaalisen tuotepassin tavoitteena on lisätä tietoa muun muassa tuotteiden kestävyydestä, korjattavuudesta ja kiertotalousominaisuuksista.
ICT EnergyLife+ -hankkeen kannalta kehitys on olennainen. Kestävässä ICT-hankinnassa ei riitä enää vain uuden laitteen energiatehokkuuden vertaaminen. Hankinnassa pitäisi pystyä arvioimaan myös sitä, kuinka pitkäksi aikaa laite on suunniteltu, kuinka helposti sitä voidaan korjata, kuinka pitkään sille tarjotaan ohjelmistotukea ja voiko se ensimmäisen käyttäjän jälkeen jatkaa käyttöä toisessa tehtävässä tai toisella käyttäjällä.
Tarvitsemmeko todella uuden laitteen?
Kestävin vaihtoehto ei aina ole kunnostettu laite. Joskus uusi, energiatehokas ja suorituskykyinen tietokone on perusteltu valinta. Toisessa käyttötarkoituksessa nykyisen laitteen korjaaminen tai päivittäminen voi olla järkevämpää. Kolmannessa tapauksessa kunnostettu yrityskannettava voi tarjota juuri oikean suorituskyvyn ilman kokonaan uuden laitteen valmistamista.
Energiatehokkuus on yksinään melko kevyt peruste hankkia uusi kone.
Olennaista on päästä eroon ajatuksesta, että tietokone pitäisi vaihtaa automaattisesti tietyn käyttövuosimäärän jälkeen.
“Energiatehokkuus on yksinään melko kevyt peruste hankkia uusi kone. Kunnostetun 14-tuumaisen kannettavan valinta säästää yli tuhat kiloa luonnonvaroja ja noin 95 kiloa CO2-päästöjä. Laitteen käytöstä syntyvät päästöt ovat energian osalta vain noin kymmenen kiloa vuodessa. Aito tarve hankkia uusi kone tulee useimmiten ohjelmistopuolelta, kun jokin sovellus vaatii niin uutta laitteistoa, ettei sitä vielä kierrä käytettyjen laitteiden markkinoilla", sanoo Nuvoon myyntipäällikkö Topi Kärkkäinen.
AI-buumi, komponenttien kallistuminen, kriittisiin materiaaleihin liittyvät riskit, korjattavuutta edistävä sääntely ja kasvava elektroniikkajätteen määrä kertovat kaikki hieman eri tavoin samasta asiasta: jo valmistetuilla ICT-laitteilla on arvoa niin kauan kuin niitä voidaan käyttää turvallisesti ja järkevästi.
Kestävin ICT-hankinta ei siksi välttämättä ala siitä, mikä laite ostetaan seuraavaksi. Se alkaa siitä, miten jo olemassa olevista laitteista saadaan mahdollisimman pitkä ja tarkoituksenmukainen käyttöikä.
Tämä kirjoitus on toteutettu yhteistyössä ICT EnergyLife+ -hankkeen projektipäällikön Katariina Vakkurin sekä hankkeessa mukana olevan Nuvoon toimitusjohtajan Marjo Piirron ja myyntipäällikön Topi Kärkkäisen kanssa.
ICT EnergyLife+ -hanke edistää ICT-laitteiden energiatehokkuutta ja elinkaaripäästöjen vähentämistä ekosuunnittelun, energiamittauksen, ympäristökestävän ohjelmistokehityksen ja kestävien hankintojen avulla. Hankkeessa ovat mukana LUT-yliopisto, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Vaasan yliopisto ja TIEKE. Hanketta rahoittavat Uudenmaan liitto ja Pohjanmaan liitto, ja se on Euroopan unionin osarahoittama ajalla 1.3.2026–31.5.2028.