Julkaistu 22.4.2022
Päivitetty 28.11.2023
Kimmo Lehtonen
Toimialojen kirjo ryhmässä on suuri rikkaus
Kimmo Lehtonen
Liiketoimintajohtaja, tuotetieto & sopimusasiakirjat Rakennustieto Oy

Perusopinnoistani oli kulunut jo pitkä tovi, ja toimintaympäristö tutullakin toimialalla muuttuu hurjaa vauhtia. Koin osaamistason nostamisen suorastaan välttämättömäksi ja lähdin hakemaan monipuolista, pitkää täydennyskoulutusohjelmaa. Sain onnekseni vahvan tuen sekä esimieheltä että työnantajalta.

LUTin ohjelma antoi vahvan teoriapohjan ja ammatillista itsevarmuutta viedä osaltani yrityksemme liiketoimintastrategiaa eteenpäin. Suoritin sekä innovaatio- että tietojohtamisen teemakokonaisuudet, joista molemmat ovat osoittautuneet sisällöiltään arvokkaiksi työssäni. Koulutuksen järjestäjät tekivät etenemisen meille opiskelijoille sujuvaksi, ja olen myös ylpeä itsestäni, etten missään vaiheessa lipsunut aikatauluissa.

Pidän suurena rikkautena, että ryhmämme koostui hyvin erilaisia toimialoja edustavista ammattilaisista, joista useimmilla oli jo pitkä kokemus johto- ja esimiestehtävistä. Keskustelut ryhmässä avarsivat omaa ajattelua, ja keskinäinen sparraus on jatkunut valmistumisen jälkeenkin. En usko, että oman toimialani edustajille suunnattu täydennyskoulutusohjelma olisi ollut minulle yhtä antoisa.

Kimmo Lehtonen
Liiketoimintajohtaja, tuotetieto & sopimusasiakirjat
Rakennustieto Oy

Lue seuraavaksi:

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla tutkimuksestamme puhtaaseen energiaan, ilmaan ja veteen sekä kestävään liiketoimintaan liittyen.