Julkaistu 22.4.2022
Päivitetty 27.5.2022
Osallistujien toimialojen kirjo takaa antoisat keskustelut
Teemu Sarhemaa
Toimitusjohtaja, OP Järvi-Häme KATI 14

Hain mukaan KATI-ohjelmaan, koska sen sisältö vaikutti mielenkiintoiselta ja monipuoliselta. Itseni kehittämisen ja haastamisen lisäksi minua houkutti mahdollisuus jatkaa opintoja tutkintoon asti.

Parasta ohjelmassa olivat mielenkiintoiset ja laaja-alaiset keskustelut sekä luennoitsijoiden että opiskelukavereiden kanssa. Olimme eri aloilta ja jokaisella oli erilainen näkökulma asioihin. Olikin mielenkiintoista havaita, miten eri tavalla asioita voi hahmottaa ja lähestyä. Opintojen myötä omat verkostoni laajenivat usealla eri alan asiantuntijalla ja opiskelijakollegoista on ollut minulle hyötyä myös työelämässä.

Opintojen sekä työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen oli välillä haastavaakin. Hyvällä suunnittelulla sekä perheen tuella ja työnantajan joustavuudella asiat kuitenkin järjestyivät. Kokonaisuutena ohjelma oli haastava, mutta myös niin antoisa, että vapaa-ajan "uhraaminen" kannatti. Voin vilpittömästi suositella KATI-ohjelmaa itsensä kehittämisestä ja oman osaamisensa syventämisestä kiinnostuneille asiantuntijoille.

Teemu Sarhemaa
Toimitusjohtaja, OP Järvi-Häme
KATI 14

Lue seuraavaksi:

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla tutkimuksestamme puhtaaseen energiaan, ilmaan ja veteen sekä kestävään liiketoimintaan liittyen.