Jamie Hyneman.
Julkaistu 15.11.2021
Päivitetty 17.5.2022

Myytinmurtajistakin tuttu keksijä ja tuotekehittäjä Jamie Hyneman on nimitetty LUT-yliopiston työelämäprofessoriksi 15.11. alkaen. Määräaikainen tehtävä jatkuu viisi vuotta 14.11.2026 saakka.

"Nimitys on minulle suuri kunnia. On mukavaa, että voin käyttää teknologia- ja liiketoimintakokemustani LUTin hyväksi. Odotan jo innolla tulevia projekteja ja haasteita", Hyneman kommentoi.

Hyneman on toiminut LUT-yliopiston kunniatohtorina vuodesta 2017 lähtien. Hänen mukaansa on nimetty Lappeenrannan kampuksella sijaitseva J. Hyneman Center (JHC), jossa opiskelijat voivat tuottaa uusia ideoita ja ratkaisuja ongelmiin sekä rakentaa ja testata prototyyppejä. Verstas on avoinna kaikille LUT-konsernin opiskelijoille ja työntekijöille.

Tavoitteena kannustaa opiskelijoita luovuuteen

Hyneman on osallistunut aktiivisesti JHC-pajan toimintaan sen perustamisesta lähtien. Hän on muun muassa ollut mukana valitsemassa pajassa käytettävää teknologiaa, ohjannut opiskelijoiden projekteja sekä osallistunut esimerkiksi sähköisen ratakilpamoottoripyörän ja uusia opetusmahdollisuuksia luovan Telepresence-laitteen suunnitteluun yhdessä LUTin opiskelijoiden kanssa.

"Työelämäprofessorina aion kannustaa opiskelijoita innovatiivisuuteen ja tukea uusien innovaatioiden syntymistä JHC:ssä. Toivottavasti pääsen osallistumaan laajemminkin yliopiston toimintaan. Esimerkiksi ympäristöasiat ja erilaiset liikkumiseen tarkoitetut laitteet ovat erityisen lähellä sydäntäni. Olen todella ilahtunut siitä, että minulla ja LUTilla on paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita", Hyneman toteaa.

"Kaikkea ei voi kuitenkaan tietää etukäteen, koska kyse on innovaatiotoiminnasta. Yhteistyötäni LUTin kanssa ei siis ole syytä rajata liian tarkalla tavoitteiden määrittelyllä. Jotta voimme olla vaikuttavia, tarvitsemme ajattelua sekä laatikon ulko- että sisäpuolelta", Hyneman lisää.

Ensimmäinen luento käsittelee prototyyppejä

LUT-yliopisto on yhteisö, jossa uteliaat ihmiset inspiroivat uteliaita. Luttilaiset vaikuttavat maailmaan uudella tavalla, kyseenalaistavat, kehittävät tulevaisuuden ratkaisuja ja näyttävät rohkeasti tietä. Tutkijatohtori Markku Ikävalkon mukaan Hyneman sopii erittäin hyvin luttilaisten joukkoon.

"Hyneman on rohkea yrittäjä ja uudisraivaaja, joka ei väsy kokeilemaan uutta ja kehittämään jo olemassa olevaa. Sitä me luttilaisetkin teemme päivittäin", Ikävalko perustelee.

Myös projektipäällikkö Terhi Virkki-Hatakka odottaa innolla vilkasta yhteistyötä JHC-verstaalla. Hänen mukaansa Hyneman keskittyy tekemiseen ja tulevaan eikä ole jäänyt aiempien saavutustensa vangiksi.

"Yhteistyö Jamien kanssa on erittäin inspiroivaa. Häneltä tuntuu aina löytyvän hyviä ideoita tai kokemusperäistä tietoa siitä, miten kannattaa edetä", kehittämispäällikkö Marko Kasurinen jatkaa.

Hyneman vierailee Lappeenrannan kampuksella 16.–19.11. ja pitää ensimmäisen luentonsa torstaina 18.11. klo 10–11 aiheesta "Peeling the Onion: How to Start Prototyping". Luentoa voi seurata osoitteessa https://lut.zoom.us/j/69077806875

 

Jamie Hyneman

  • Keksijä ja tuotekehittäjä
  • Tunnetaan parhaiten Discovery Channelin Myytinmurtajat-tiedeohjelman (2006–2016) juontajana ja tuottajana. Myytinmurtajat kuvattiin Jamien M5 Industries -yrityksen tiloissa. Tila toimii nykyään hänen yksityisenä tutkimus- ja tuotekehityslaitoksenaan.
  • Työskennellyt myös lemmikkieläinkauppiaana, eloonjäämistaitojen asiantuntijana, tilauslaivan kapteenina, sukeltajana ja erikoistehosteasiantuntijana.
  • Rakentanut erikoistehosteita moniin tunnettuihin elokuviin ja tehnyt yhteistyötä useiden USA:n kansallisten organisaatioiden ja erilaisten yritysten kanssa.
  • Toimii Zeroavia-nimisen startup-yrityksen neuvonantajana. Yritys rakentaa maailman ensimmäisiä vetyä ja polttokennoteknologiaa hyödyntäviä lentokoneita.
  • Keksinyt ja kehittänyt useita erilaisia liikkuvia laitteita sekä niihin liittyviä teknologiota, kuten etäohjattavan kulkuneuvon, jolla voidaan sammuttaa metsäpaloja. Jamie on myös yksi Wavecam-robottikamerajärjestelmän kehittäjistä.
  • Valmistunut venäjän kielen ja kirjallisuuden oppiaineesta Indianan yliopistosta.
  • Asuu perheineen San Franciscon lahdella Kaliforniassa, Yhdysvalloissa.
  • LUT-yliopiston kunniatohtori vuodesta 2017 ja työelämäprofessori 15.11.2021–14.11.2026. Työelämäprofessorin tehtävä on osa-aikainen.