Julkaistu 07.03.2022 klo 08:36
Päivitetty 17.05.2022 klo 13:26

Business Finland, Teknologiateollisuus ry ja innovaatiokonsulttiyhtiö Spinverse myönsivät LUTin sähköjärjestelmien ja energiatehokkuuden professori Jero Aholalle arvostetun vuoden 2022 innovaatioprofessorin tunnustuspalkinnon.

Tunnustus on osa vuodesta 2011 lähtien jaettua Vuoden teknologiajohtaja -palkintoa. Sen avulla halutaan osoittaa arvostusta teknologiajohtajien ja yritysmaailman kanssa yhteistyötä tekevien professorien työtä kohtaan.

"Vuoden innovaatioprofessori todistaa, miten yritysten kanssa yhteistyössä tehtävällä tutkimuksella kehitetään mullistavia teknologioita, joilla voidaan luoda uutta liiketoimintaa ja vastata globaaleihin haasteisiin", tuomariston puheenjohtaja ja Business Finlandin pääjohtaja Nina Kopola sanoo.

Vihreän vedyn tutkimusta

Suomalaisista teknologiavaikuttajista koostuva tuomaristo arvioi innovaatioprofessorin valinnassa esimerkiksi teollisuuden kanssa tehdyn yhteistyön määrää, lisensoituja patentteja sekä tutkimuksen pohjalta luotua liiketoimintaa ja työpaikkoja.

Tuomaristo kiittelee Aholaa yliopisto- ja yritysmaailman välisen yhteistyön edistämisestä, jonka tuloksena on syntynyt lukuisia patentteja. Lisäksi Ahola on ollut perustamassa startup-yrityksiä, kuten Solar Foods, Elstor ja Afstor.

Jero Ahola on keskittynyt tutkimuksessaan erityisesti vihreän vedyn tuotantoon ja sen sovellutuksiin. Aholan mukaan hänen tutkimustaan ajaa eteenpäin energia- ja kustannustehokkuuden optimointi sähköä käyttävissä sovelluksissa sekä murroksellisten teknologioiden kehittäminen. Näistä innovaatioprofessori mainitsee esimerkkeinä ruoan, polttoaineiden tai muiden hiilen rakenteiden tuottamisen ilmasta.

"Tulevaisuuden energia on puhdasta sähköä. Sen avulla ratkotaan ilmastonmuutosta, irrottaudutaan fossiilisista polttoaineista ja nostetaan energiatehokkuutta. Tuuli- ja aurinkosähkön avulla voidaan valmistaa kaikki ne tarvittavat tuotteet, jotka nyt tehdään fossiilisista polttoaineista. Energia ja raaka-aineet ovat kaikkialla saatavissa ilmasta", Jero Ahola sanoo.

Samaan aikaan Jero Aholan kanssa palkittiin ABB Oy:n Simo Säynevirta vuoden 2022 teknologiajohtajiksi suurten yritysten sarjassa ja Modulightin Petteri Uusimaa pk-yritysten sarjassa.

Vuoden teknologiajohtajan tunnustuspalkinnon jakavat yhteistyössä Business Finland, Teknologiateollisuus ry sekä innovaatiokonsulttiyhtiö Spinverse. Tunnustuspalkinnot julkistettiin ja jaettiin 2.3.2022 järjestetyssä CTO Forumissa, jonka teemana oli suomalainen innovaatio veturiyritysten ja ekosysteemien näkökulmasta.