Spring image
Julkaistu 4.11.2022
Päivitetty 4.11.2022

Yliopistojen kolmas kansallinen varainkeruukampanja 2020–2022 on päättynyt. Yliopistot keräsivät kahden vuoden aikana yli 70 miljoonaa euroa valtion vastinrahoitukseen oikeuttavia yksityisiä rahalahjoituksia.

Valtioneuvosto vahvisti istunnossaan 3.11. vastinrahoitukseen oikeuttavan lahjoitusten määrän ja kohdensi vastinrahoituksen yliopistoille keräystulosten suhteessa. Yliopistojen vastinrahoitus on yhteensä 67 miljoonaa euroa.

LUT-yliopiston oman varainhankinnan tulos oli 4,7 miljoonaa euroa. LUTin osuus valtioneuvoston myöntämästä vastinrahoituksesta on 4,5 miljoonaa euroa. Siten LUTin varainkeruun kokonaistulos on yli 9 miljoonaa euroa.

”Lämmin kiitos sekä kaikille varainkeruukampanjaamme osallistuneille lahjoittajille että Suomen valtioneuvostolle. Osuutemme valtion vastinrahasta on lähes 7 %, ja kun LUTin toiminnan volyymi on noin 3 % yliopistosektorista, voimme olla tulokseemme timanttisen tyytyväisiä”, toteaa rehtori Juha-Matti Saksa.

Valtion yliopistoille osoittama vastinrahoitus kirjataan yliopistojen peruspääomaan. Yliopistot voivat käyttää toimintaansa näiden pääomien tuottoja. LUT-yliopiston varainkeruun kaikki lahjoitukset rahastoidaan ensin taseeseen. LUTin hallitus päättää lahjoitusvarojen käytöstä valtion ohjeita noudattaen.