Julkaistu 22.12.2021 klo 15:28
Päivitetty 17.05.2022 klo 18:32

Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö (EkspSäätiö) lahjoittaa LUT-yliopistolle yhteensä miljoona euroa. Lahjoituksellaan säätiö edistää taloudellista hyvinvointia ja tukee tieteen kehitystä Etelä-Karjalassa. Säätiön mukaan LUTin toiminnasta syntyy paljon uutta, pitkäaikaista arvoa yhteiskuntaan.

"Löydämme LUTista paljon tarkoitustamme vastaavaa tutkimusta, joille meidän on luontevaa osoittaa tukea. Haluamme edesauttaa yliopiston kehittymistä myös jatkossa", säätiön toimitusjohtaja Pekka Ryynänen kertoo.

Edellisen kerran säätiö rahoitti LUTin tutkimusta yli miljoonan euron merkittävillä apurahoilla viime maaliskuussa. Apurahoilla tutkitaan esimerkiksi uusia biopohjaisia materiaaleja, jäteselluloosan hyödyntämistä vedenpuhdistuksessa sekä yritysten uudistumiskykyä.

Varainkeruukampanja jatkuu ensi kesään saakka

Suomalaisyliopistoissa on käynnissä vastinrahallinen varainhankintakampanja, jonka perusteella Suomen valtio pääomittaa yliopistoja. Kampanjan aikana jokainen lahjoitettu euro voi tuottaa yliopistoille jopa 2,5 euroa valtion vastinrahaa. Keräysaika jatkuu 30.6.2022 asti.

"Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiön lahjoitus on uskomattoman hieno joululahja koko yliopistolle ja jokaiselle luttilaiselle! Säätiö on aiemminkin tukenut tutkimustamme merkittävillä apurahoilla, joten tämä lahjoitus on myös suuri luottamuksen osoitus toimintamme alueellista vaikuttavuutta kohtaan", rehtori Juha-Matti Saksa sanoo.

Varainhankintakampanjaan voivat osallistua niin yritykset, yhteisöt kuin yksityishenkilötkin. Lahjoitus osoitetaan useimmiten LUT-yliopiston yleiseen toimintaan. Vähintään 10 000 euron lahjoituksissa lahjoittajalla on kuitenkin mahdollisuus kohdentaa lahjoitus valitsemalleen koulutusalalle eli joko tekniikkaan tai kauppatieteeseen.

"Käynnissä olevan kampanjan aikana julkistettujen lahjoitusten kokonaismäärä on nyt 1 651 000 euroa. Kiitämme lämpimästi kaikkia työtämme tukeneita", Saksa jatkaa.