Lappeenrantalainen farmaseutti ja poliitikko Riitta Munnukka LUT-yliopistolla
Julkaistu 27.4.2022
Päivitetty 27.4.2022

1. Miksi halusit lahjoittaa LUT-yliopistolle?

Kaupunginhallituksen jäsenenä olen seurannut mielenkiinnolla LUTin menestystä. Esimerkiksi yliopiston keksinnöistä ja innovaatioista on kerrottu valtakunnallisissa uutislähetyksissä, mikä on aivan mahtavaa. Halusin lahjoittaa tulevaisuuden tekijöille, joten siksi valitsin LUTin.

2. Miksi tieteellinen tutkimus ja siihen perustuva koulutus ovat tärkeitä?

Tieteellinen tutkimus ja koulutus mahdollistavat uusia keksintöjä, joista hyötyvät niin ilmasto, ympäristö kuin me kaikki. Yliopiston toiminnan myötä syntyy myös uusia yrityksiä ja työpaikkoja.

3. Mikä LUTin tutkimusaloista kiinnostaa sinua erityisesti ja miksi?

LUTin kehittämän kalvosuodatustekniikan ansiosta jätevesistä pystytään poistamaan jopa lääkejäämät. Lappeenrannan kaupunki suunnittelee uusia jäteveden puhdistuslaitoksia, joissa halutaan hyödyntää uusinta tekniikkaa.

Lisäksi minua kiinnostaa Power-to-x-teknologia, jolla voidaan kehittää esimerkiksi entistä ympäristöystävällisempiä polttoaineita. Ilmasto kiittää! Myös LUTin kehittämät pienydinvoimalat ovat erittäin tärkeitä energiaomavaraisuuden kannalta varsinkin nyt, kun elämme epävakaata aikaa.

4. Terveisesi lahjoittamista harkitsevalle?

LUTille lahjoittaminen on konkreettista toimintaa tärkeiden asioiden puolesta. Puhdas vesi, ilma ja energia vievät meitä kaikkia kohti valoisampaa tulevaisuutta. Oma lahjoitukseni oli 850 euroa: järvet ja valtameret kasvavat pienistä puroista.

right

Faktaa lahjoittamisesta

  •  Suomalaisyliopistoissa on käynnissä vastinrahallinen varainhankintakampanja, jossa lahjoittaa voivat niin yritykset, yhteisöt kuin yksityishenkilötkin.
  • Vastinrahajärjestelmän ansiosta jokaisen lahjoitetun euron vaikutus voi olla 2,5-kertainen.
  • Rahalahjoitus osoitetaan yleisesti LUT-yliopiston toimintaan ilman lahjan käyttötarkoitusta rajoittavia ehtoja.
  • Vähintään 10 000 euron lahjoituksissa lahjoittajalla on kuitenkin mahdollisuus kohdentaa lahjoitus valitsemalleen LUTin koulutusalalle, tekniikkaan tai kauppatieteeseen.
left

Näin lahjoitat LUT-yliopistolle

  1. Päätä sinulle sopiva lahjoitussumma. Vähintään 850 euron lahjoituksen voit vähentää verotuksestasi.
  2. Vieraile varainhankintakampanjan sivuilla ja valitse joko pienlahjoitus tai verovähennyskelpoinen lahjoitus.
  3. Syötä tietosi helposti ja nopeasti. Lopuksi paina "Lisää lahjoitus".

Lue myös:

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla tutkimuksestamme puhtaaseen energiaan, ilmaan ja veteen sekä kestävään liiketoimintaan liittyen.