Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija, diplomi-insinööri Lasse Johansson väittelee LUT-yliopistossa Lahdessa perjantaina 12. syyskuuta. Hän on tutkinut laivojen päästödatan keräämistä ja hyödyntämistä ympäristövaikutusten arvioinnissa.
Johansson on tutkinut jo yli kymmenen vuotta laivojen päästöjä, niiden ilmastovaikutuksia ja kaupunkien ilmanlaatua. Tutkimustietoa hyödyntävät Ilmatieteen laitoksen lisäksi muun muassa Itämeren maiden yhteistyöelin Helcom, Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO, Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF ja Euroopan meriturvallisuusvirasto EMSA. Lähitulevaisuudessa tutkimustietoa tulee hyödyntämään myös hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC.
”Olen kehittänyt päästöjen seurantamalleja sekä niiden paikallisia ja globaaleja sovelluksia. Näitä työkaluja käyttää pääasiassa Ilmatieteen laitos. Käytännössä tuotamme dataa laivojen aiheuttamista ympäristöpaineista, joita esimerkiksi eurooppalaiset ilmanlaadun mallintajat käyttävät yhtenä tietolähteenään. Tietoja käytetään myös EU:n ylläpitämissä globaaleissa päästökartoituksissa”, Johansson kertoo.
Dataa tarvitaan päätöksenteon tueksi
Laivojen päästöjä kuvaava STEAM-malli tarkastelee kutakin alusta erikseen ja käyttää laivojen automaattisen tunnistusjärjestelmän paikkatietoja. Laivojen tekniset ominaisuudet haetaan kaupallisista tietokannoista. Mallia voidaan käyttää myös tulevaisuuden skenaarioiden simulointiin. Tietoa tarvitaan päätöksenteon tueksi.
”Malli laskee laivojen nykyiset päästöt, mutta sen avulla voidaan myös mallintaa, mitä päästöt olisivat tulevaisuudessa, jos maailmanlaajuiset säädökset velvoittaisivat laivoja käyttämään vähäpäästöisempiä polttoaineita. Nyky- ja tulevaisuusskenaarioita käytetään globaaliin vaikutusarviointiin, kun mietitään mahdollista sääntelyä ja sen terveys-, ympäristö- ja ilmastohyötyjä”, Johansson sanoo.
Curious People -uutiskirje kertoo ratkaisuista, joilla autamme yhteiskuntaa, teollisuutta ja liiketoimintaa uudistumaan sekä raivaamme tietä energiasiirtymässä ja luonnonvarojen kestävässä käytössä.
Kaupunkien ilmanlaadun seurantaan on oma työkalunsa
Johansson on kehittänyt myös kaupunkien ilmanlaadun seurantaa. Kaupunkien ilmanlaatua kuvaavaa ENFUSER-mallia käytetään pääkaupunkiseudun jatkuvaan ilmanlaadun seuraamiseen. Reaaliaikainen seuranta löytyy Helsingin seudun ympäristöpalvelujen HSY:n sivustolta.
”Kaupunkien ilmanlaatumallista on olemassa avoin lähdekoodiversio Githubissa, joten sitä voisi hyödyntää kuka vain. Epävirallisesti malli kattaa myös Tampereen ja Turun. Meillä on ollut myös pilotteja ulkomailla, kuten Kiinan Nanjingissa ja Intian Delhissä. Luonnollisesti hyödynnämme tässä mallinnettuja laivapäästöjä, mikäli mallinnusalueen lähellä on laivaliikennettä”, Johansson lisää.
Lisätietoja:
Lasse Johansson, erikoistutkija, Ilmatieteen laitos, puh. 050 4066737, lasse.johansson@fmi.fi