Uutiskuva-3840x2160-vastuullisuus-viestinta.jpg
Julkaistu 4.4.2022
Päivitetty 8.4.2022

LUT-yliopisto ja LAB-ammattikorkeakoulu viettävät vapaaehtoistoiminnan ja hyvän tekemisen päivää lokakuun ensimmäisenä perjantaina 2021. Silloin 115 henkilöstön jäsentä tukee ikäihmisten tai ympäristön hyvinvointia.

LUT-korkeakoulujen konserni järjestää hyväntekeväisyystempauksen kannustaakseen yhteisönsä jäseniä yhdessä hyvän tekemiseen sekä kestävyyden edistämiseen. Tapahtuman osallistujat siistivät yhdessä esimerkiksi luontoreittejä, kunnostavat Sammonlahden kosteikkoaluetta ja vievät ikäihmisiä ulkoilemaan.

"Tarjoamme liikunnalliset tuokiot myös etäyhteyden kautta, koska kaikkien ikäihmisten ei ole mahdollista ulkoilla. Yhteisömme liikuntakoordinaattori ja hyvinvointiohjaaja toteuttavat tuokiot. Lisäksi LUT-yliopiston tutkijatohtori lausuu runoja kaksikielisesti: suomeksi ja venäjäksi", konsernin HR- ja talousjohtaja Minna Sutela kertoo.

Henkilöstö toteuttaa hyväntekeväisyyden työajalla. Tapahtumapaikkoja on Lahdessa, Lappeenrannassa ja Mikkelissä. Lisäksi toimintaa on kampusalueiden ulkopuolella henkilöstön kotipaikkakunnilla. Hämeenlinnassa on ilmoitettu esimerkiksi frisbeegolf-radan siivoamisesta.

"Haluamme edistää työntekijöittemme työhyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja saada samalla aikaan hyvää. Konkreettisilla tempauksilla tehdään myös tutuksi se, että yksilö voi vaikuttaa sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden edistämiseen. Aina ei tarvita isoja tutkimushankkeita, vaan oman ajan antaminen on myös merkittävää", Sutela perustelee.

Hän itse osallistuu ulkoilemalla Lappeenrannassa ikäihmisten kanssa.

LAB-ammattikorkeakoulun rehtori Turo Kilpeläinen osallistuu tapahtumaan siistimällä uimarantaa.

"Laskin äskettäin myös oman hiilijalanjälkeni ja aion pienentää sitä roimasti vuoteen 2030 mennessä muun muassa kuluttamiseen, liikkumiseen ja energiaratkaisuihin liittyvillä toimenpiteillä. Koen, että voin auttaa korkeakouluyhteisöämme kestävyystavoitteiden saavuttamisessa käärimällä omatkin hihat", Kilpeläinen toteaa.

Hyväntekeväisyystempaus on osa LUT-korkeakoulujen työtä kestävän kehityksen eteen sidosryhmä- ja kampustoiminnassa. Päivä toteutetaan koronarajoitukset ja -ohjeistukset huomioiden.

Tapahtuman kumppaneita ovat: Lappeenrannan kaupungin ympäristötoimi, Siskot ja Simot vapaaehtoistoiminnan järjestö, Lahden kaupungin ympäristöpalvelut, Omanoloinen arkielo -hanke, Lahden diakonialaitos, Mikkelin kaupungin viherurakoitsija Viherpalvelut Hyvönen Oy, Mikkelin Vapaaehtoistoimijat.  

Hyväntekeväisyyspäivän 1.10.2021 aihetunnisteet: #yhteistähyvää #commongood #vapaaehtoistoiminta #volunteering #voluntaryactivity #UniLUT #LABfinland

Lisätietoja:

Lue myös:

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla tutkimuksestamme puhtaaseen energiaan, ilmaan ja veteen sekä kestävään liiketoimintaan liittyen.