Uutiskuva Joonas Ryynänen
Julkaistu 3.11.2021
Päivitetty 24.5.2022

Kontiolahtelainen Joonas Ryynänen pohti opettajan uraa, mutta seurasi kutsumustaan IT-alalle. Se kannatti, sillä hänet napattiin asiantuntijatyöhön suoraan koulun penkiltä. 
 
Ryynäsen kiinnostus tietotekniikan alaa kohtaan heräsi lukioaikana, sillä alalla yhdistyvät looginen ajattelu, luonnontieteet ja matematiikka. Osaamista hän kerrytti käymällä omatoimisesti muutamia ohjelmoinnin nettikursseja, vaikka ne eivät olleet edellytys alalle hakeutuessa. Mielenkiintoinen opiskelupaikka löytyi lopulta LUT-yliopistosta.
 
"Lukiossa tykkäsin paljon matikasta, ja pohdin jopa opettajan uraa. Halusin kuitenkin alalle, jossa on hyvät työllistymisnäkymät ja joka tarjoaa monipuolisesti suuntautumisvaihtoehtoja. LUTin abivuonna tekemä markkinointi ja koulun sijainti saivat minut hakemaan tietotekniikan koulutusohjelmaan Lappeenrantaan."

left

Yliopisto-opinnot toivat vapautta ja vastuuta

Ovet yliopistoon aukesivat, ja Ryynänen muutti Lappeenrantaan syksyllä 2016. Opintojen aloittaminen uudessa kaupungissa tuntui oikealta ratkaisulta.
 
"Teki hyvää lähteä toiseen kaupunkiin ja muuttaa omilleen. Samalla itsenäistyin, sillä yliopistossa olet itse vastuussa opintojen etenemisestä ja niiden aikatauluttamisesta."

Tietotekniikan kandidaatin opintojen aikana Ryynänen kiinnostui ohjelmistotuotannosta, jossa etsitään tietotekniikan avulla ratkaisuja ihmisten ja organisaatioiden ongelmiin. Niinpä jatko-opiskelupaikaksi valikoitui uusi Lahden kampuksella vuonna 2020 alkanut ohjelmistotuotannon maisteriohjelma. Ohjelmistotuotehallintaan ja -liiketoimintaan keskittyvät opinnot oli mahdollista suorittaa yrittäjyyden ohessa.
 
"Halusin teknisen osaamisen lisäksi kehittää projektinhallinnan osaamista ja saada kaupallista näkemystä. Suurin osa kurssikavereista kävi töissä samanaikaisesti, ja itse pystyin kehittämään startup-yritykseni liiketoimintaa", Ryynänen kertoo.
 
Hiljattain valmistunut diplomi-insinööri on tyytyväinen yliopistossa suoritettuihin opintoihin. Opetus, joka ei Ryynäsen iloksi ollut pelkkää teorian tankkaamista, antoi monipuolisen näkemyksen alalle ja avasi mahdollisuuden työllistyä asiantuntijatehtäviin.
 
"Maisteriohjelman kurssit olivat hyviä. Työelämässä tarvittavaa käytännön osaamista sai kartutettua code campeissa sekä yrityksille tehtävissä projekteissa. Joillakin kursseilla pystyi kehittämään myös omia projekteja, jos sellainen kiinnostaa."

right
Maisteriohjelman kurssit olivat hyviä. Työelämässä tarvittavaa käytännön osaamista sai kartutettua code campeissa sekä yrityksille tehtävissä projekteissa.

Verkostoista vauhtia työnhakuun

Opiskeluaikana Ryynänen halusi kerryttää kokemusta mahdollisimman erilaisista työnantajista. Ensimmäinen oman alan kesätyöpaikka löytyi RCK Finlandilta, ja sitä seurasivat kesätyöt Fortumilla ja LUT-yliopistossa. 
 
Kesätöiden ohella Ryynänen jatkoi startup-toimintaa ja kasvatti ammatillista verkostoaan LinkedInissä. Aktiivinen ote toi työpaikan ohjelmistoalan asiantuntijana. 
 
"Toiminimiyrittämisen ohella kesätyöt olivat hyvä tapa saada kokemusta monenlaisista työtehtävistä erilaisissa yrityksissä. Aktivoiduin myös LinkedInissä ja verkostoiduin alan ihmisten kanssa. Laitoin muutamalle Joensuussa toimivalle yritykselle viestiä, sillä halusin palata takaisin kotiseudulleni. Työllistyin melko nopeasti, sillä ohjelmistokehityksen automaatio-osaamiselle ja web-kehittämiselle oli kysyntää."

Luova ongelmanratkaisu on ohjelmistokehittäjän tärkein taito

Tällä hetkellä Ryynänen työskentelee ohjelmistokehittäjänä digitaaliseen liiketoimintaan ja ohjelmistokehitykseen keskittyvällä Mediasignalilla. Monipuoliset työtehtävät, haasteiden ratkominen ja jatkuvasti muuttuva ala tekevät työstä mielenkiintoisen.

"Ohjelmistoala ei jämähdä paikoilleen. Tekniikka kehittyy jatkuvasti ja työkalut muuttuvat. Välillä eteen tulee haastaviakin tilanteita, mutta ne pitävät mielen virkeänä."
 
Ryynäsen mukaan alalla työllistyy hyvin, sillä teknisiä ratkaisuja tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. 
 
"Näen, että jatkossa ohjelmistokehittäjän työ keskittyy luovaan ongelmanratkaisuun, jota ei pysty mikään automaatio tekemään. Tästä syystä ongelmanratkaisutaidot ja luova ajattelu ovat ehdottomasti tärkeimmät taidot tällä alalla", Ryynänen summaa.

Lue seuraavaksi:

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla tutkimuksestamme puhtaaseen energiaan, ilmaan ja veteen sekä kestävään liiketoimintaan liittyen.