Jukka Ruusunen
Julkaistu 16.4.2024
Päivitetty 23.4.2024

Energialiiketoiminnan konkari Jukka Ruusunen on nimitetty sähkötekniikan teollisuusprofessoriksi LUT-yliopistoon. Kolmevuotinen tehtävä kestää vuoden 2027 maaliskuun loppuun. Teollisuusprofessorina Ruusunen auttaa LUTia kehittämään suomalaiselle yhteiskunnalle hyödyllistä energiamurrokseen ja vihreään siirtymään liittyvää tutkimusta sekä siihen liittyvää kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä. 

Ruusunen oli jo ennen eläkkeelle siirtymistään suunnitellut jatkoa tutkimuksen ja opetuksen parissa. Kun LUTista otettiin yhteyttä, päätös oli helppo. 

”Energiajärjestelmän murros on ollut minulle jo useiden vuosien ajan paitsi työ myös intohimo. Olemme tekemisissä yhden ihmiskunnan tärkeimmän ongelman kanssa. Maapallo pitää pelastaa lapsille ja lapsenlapsillemme. Yhteiskunnan sähköistäminen on tässä keskeinen toimenpide”, Ruusunen perustelee. 

left

Keskeistä osaamista energiajärjestelmän resilienssi ja varautuminen

Ruusunen on työskennellyt energialiiketoiminnassa vuodesta 1996: ensin kymmenen vuotta Fortumissa kehitysjohtajana ja sitten 17 vuotta Fingridin toimitusjohtajana. Taustaa hänen työlleen antoi 13 vuoden akateeminen ura Teknillisessä korkeakoulussa. 

”Syvin osaamiseni liittyy sähköjärjestelmän toimintaan, sähkömarkkinoihin ja sähköverkkoihin. Olen toiminut 12 vuotta Huoltovarmuusneuvostossa – näistä viimeiset kuusi vuotta neuvoston puheenjohtajana. Uskon, että tästä kokemuksesta on paljon hyötyä, kun pohditaan energiajärjestelmän resilienssiä ja varautumista”, Ruusunen arvioi. 

right
Energiajärjestelmän murros on minulle paitsi työ myös intohimo.

LUTilla hyvät suhteet suomalaiseen teollisuuteen

LUTin yhteistyö suomalaisen teollisuuden kanssa on Ruususen mukaan ensiarvoisen tärkeää. Tässä työssä hän pystyy auttamaan LUTia laajan verkostonsa avulla. Ruusunen osallistuu myös opetukseen maisteri- ja jatkotutkinto-ohjelmissa. 

”Pidän LUTia modernina suomalaisena yliopistona, jonka esikuvaksi sopisi hyvin MIT. Henkilökunta on pätevää ja tekee hyvää yhteistyötä keskenään. Arvostan todella paljon LUTin hyviä suhteita suomalaiseen teollisuuteen. Toivon, että energiamurrokseen liittyen eri tieteenalojen siiloja on mahdollisimman vähän, koska tässä riittää paljon poikkitieteellistä tutkimusta.”

Energiaa pursuava teollisuusprofessori tykkää liikkua luonnossa

Ruusunen kokee olevansa onnellisessa asemassa, kun voi yhdistää eläkepäivien leppoisuuden sekä työn suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. Teollisuusprofessorina hän tuo LUTin käyttöön sekä energia-alan osaamisensa että kokemuksensa akateemisena tutkijana ja yritysjohtajana. 

”Odotan innolla, että pääsen töihin käsiksi! Olemme aloittaneet yhteistyön LUTin viisaiden tutkijoiden kanssa pohtimalla energiamurroksen toteuttamiseen tarvittavaa tutkimusta. Olen puhunut alustavasti myös siitä, miten voin auttaa LUTin opettajia heidän tärkeässä tehtävässään”, Ruusunen kuvailee.

Jukka Ruusunen asuu Tuusulassa vaimonsa Kirsin kanssa. Hänen harrastuksiinsa kuuluu kalastusta, pyöräilyä, melontaa, patikointia ja muuta luonnossa liikkumista. 

”Meillä on neljä lasta ja seitsemän lastenlasta, joiden kanssa vietämme paljon aikaa. Pidän suomalaisesta luonnosta kaikkina vuodenaikoina. Liikun paljon luonnossa kesämökillämme Sysmässä. Pidän myös lukemisesta ja musiikin kuuntelusta”, Ruusunen kertoo.

Jukka Ruususen haastattelupyynnöt: media@lut.fi 

Lue seuraavaksi:

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla tutkimuksestamme puhtaaseen energiaan, ilmaan ja veteen sekä kestävään liiketoimintaan liittyen.