LUT-yliopiston Lappeenrannan kampuksella sijaitsevan ABB-luokan tarina alkoi jo 25 vuotta sitten, kun sähkötekniikan osastolla ja yhteistyökumppaneiden kesken heräsi huoli siitä, miten saataisiin houkuteltua uusia opiskelijoita alalle. ABB-luokka suunniteltiin ja varusteltiin aikanaan LUTin, MAOLin eli Matemaattisten aineiden opettajien liiton ja ABB:n yhteistyönä.
Koko olemassaolonsa aikana ABB-luokassa on käynyt yli 22 000 vierailijaa.
Toimintaa on vuosien varrella kehittäneet LUTin henkilöstö ja opiskelijat. Mukana tukemassa ovat olleet ABB:n lisäksi Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ja Teknologiateollisuus.
ABB:n henkilöstöjohtaja Henri Hilke korostaa, että ABB-luokasta hyötyvät kaikki.
”Koululaiset ja lukiolaiset saavat käytännön kosketuksen siihen, miten matematiikka ja fysiikka vaikuttavat maailmaan, ja koulut saavat elävöitettyä opetustaan. LUT saattaa saada luokassa kävijöistä uusia opiskelijoita ja ABB uusia työntekijöitä.”
”Ja jos luokka innostaa alalle uusia osaajia, hyötyjiä ovat myös teknologiateollisuus ja suomalainen yhteiskunta.”