Saat sähköpostiisi luettavaa yliopistoon hakemisesta, LUTin koulutusohjelmista ja opiskelusta LUTissa noin 1–2 kertaa kuukaudessa.
Tässä kirjoituksessa pureudumme siihen, mitä mahdollisuuksia eri hakuajat tarjoavat korkeakouluun hakevalle.
Korkeakoulujen kevään 2027 ensimmäinen yhteishaku alkaa 7.1.2027 klo 8 ja päättyy 21.1.2027 klo 15. LUT-yliopisto ei ole tässä haussa mukana, vaan yhteishaun sijaan englanninkielisiin kandidaattiohjelmiimme voi hakea joustavasti jatkuvassa haussamme 1.9.2026–30.4.2027.
Jatkuvassa haussa on mukana kolmetoista tekniikan kandidaattiohjelmaa ja kaksi kauppatieteiden kandidaattiohjelmaa. Tässä haussa opiskelupaikka on mahdollista saada jo hakuajan aikana, jos valintaperusteena oleva tutkinto on jo suoritettu. Esimerkiksi syksyn ylioppilas voi varmistaa opiskelupaikan jo yo-tulosten valmistuttua, ja aiemmin valmistunut voi saada tiedon valinnastaan jo muutamassa viikossa hakemuksen lähettämisestä.
Kevään 2027 toinen yhteishaku alkaa 9.3.2027 klo 8 ja päättyy 23.3.2027 klo 15. Tässä haussa LUTilla on mukana 12 suomenkielistä kandidaattiohjelmaa: yhdeksän tekniikan, kaksi yhteiskuntatieteiden ja yksi kauppatieteiden kandidaattiohjelma.
Miten hakijan tulee toimia, jos haluaa hakea opiskelemaan eri hauissa?
Hakija voi hakea korkeakouluun sekä ensimmäisessä että toisessa yhteishaussa ja LUTin jatkuvassa haussa. Haut eivät siis sulje toisiaan pois, vaan voit hakea erikielisiin koulutuksiin eri hakuaikoina.
Ensimmäisessä ja toisessa yhteishaussa voi hakea enintään kuuteen eri hakukohteeseen. Yhteensä hakija voi siis hakea yhteishauissa 12 eri hakukohteeseen. Lisäksi LUTin jatkuvassa haussa voi hakea yhteen koulutusohjelmaan. Hakeminen tapahtuu Opintopolku.fi-palvelussa (englanniksi Studyinfo.fi).
Hakijalle voidaan tarjota enimmillään kahdeksaa opiskelupaikkaa: kuutta ensimmäisestä yhteishausta, yhtä toisesta yhteishausta ja yhtä LUTin jatkuvasta hausta. Hakija voi kuitenkin ottaa vastaan vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan samana lukukautena alkavista koulutuksista.
Onko hakukohteiden järjestyksellä merkitystä?
Englanninkielisiin koulutuksiin haettaessa hakukohteiden järjestyksellä ei ole merkitystä – hakukohteita ei siis tarvitse priorisoida. Näin ollen sinulle voidaan tarjota enimmillään kuutta opiskelupaikkaa korkeakoulujen kevään 2027 ensimmäisestä yhteishausta. Tämän haun lisäksi LUTin jatkuva haku tarjoaa sinulle yhden lisämahdollisuuden, kun englanninkieliset koulutusohjelmamme eivät ole valtakunnallisessa haussa ja sen kiintiöissä mukana.
Suomenkielisiin koulutuksiin haettaessa hakukohteiden järjestyksellä on puolestaan merkitystä. Sinulle voidaan tarjota korkeakoulujen toisessa yhteishaussa vain yhtä opiskelupaikkaa koulutuksesta, jonka priorisoit hakulomakkeella korkeimmalle ja johon valintamenestyksesi riittää.
LUTin kandidaattiohjelmiin hyväksytyt opiskelijat saavat automaattisesti oikeuden myös ylemmän yliopistotutkinnon (diplomi-insinööri/maisteri) suorittamiseen.
Opiskelupaikoista vain yksi otetaan vastaan
Hakija voi ottaa vastaan vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan samana lukukautena alkavista koulutuksista.
Jatkuvassa haussa opiskelupaikkoja jaetaan hakuajan aikana, jos valintaperusteena oleva tutkinto on jo suoritettu. Keväällä 2027 valmistuvien paikat jaetaan tulosten valmistuttua viimeistään 28.5.2027. Ensimmäisen yhteishaun osalta valintojen tulokset julkaistaan 6.7.2027 mennessä. Toisen yhteishaun tulokset julkaistaan todistusvalinnan osalta viimeistään 28.5.2027, ja koepistevalintojen tulokset julkaistaan viimeistään 6.7.2027.
Voit hyvin odottaa kaikkien tulosten valmistumista ennen kuin päätät, minkä opiskelupaikan haluat ottaa vastaan. Opiskelupaikan vastaanottaminen tulee tehdä 13.7.2027 klo 15 mennessä ensimmäisen ja toisen yhteishaun osalta. LUTin jatkuvasta hausta saatu opiskelupaikka täytyy vastaanottaa viimeistään 13.7.2027 klo 23.59 mennessä.
Varasijoilla olevia hakijoita hyväksytään järjestyksessä sitä mukaa, kun paikkoja vapautuu. Eli kun joku opiskelupaikan saanut jättää opiskelupaikan vastaanottamatta, hänen tilalleen nousee seuraava varasijalla oleva hakija. Näin täytetään kaikki tarjolla olevat aloituspaikat. Varasijoilta hyväksyminen päättyy viimeistään 3.8.2027 klo 15.