Opiskelijoita tekemässä tehtäviä
Julkaistu 7.3.2024
Päivitetty 7.3.2024

Pyysimme hakupalveluita listaamaan usein kysyttyjä kysymyksiä, ja alle olemme koonneet kysymykset vastauksineen.

LUTissa voi opiskella tekniikkaa, kauppatieteitä sekä yhteiskunta- ja viestintätieteitä. Alojen suomenkielisiin kandidaattiohjelmiin haetaan kevään toisessa yhteishaussa.

Tekniikka ja kauppatieteet ovat mukana oman alansa kansallisessa yhteisvalinnassa*. Yhteiskunta- ja viestintätieteissä ei ole vastaavaa valintamenettelyä, joten muun muassa valintaperusteet koskevat vain LUT-yliopistoon hakevia.

*Yhteisvalinta on yliopistojen välinen, tietyn alan valintamenettely, joka on osa yhteishakua. Yhteisvalinta tarkoittaa, että useampi yliopisto on yhdessä sopinut tietyistä hakemiseen liittyvistä säännöistä, kuten valintaperusteista, alan yhteisestä valintakokeesta ja millä paikkakunnilla valintakokeen voi suorittaa.

 

Opiskelijoita kävelemässä yliopiston pihalla

Paljonko opiskelijoita hyväksytään vuonna 2024?

LUTissa on kevään 2024 toisessa yhteishaussa tarjolla yhteensä 591 aloituspaikkaa, jotka jakaantuvat seuraavasti:

  • Energiatekniikka 63
  • Kemiantekniikka 41
  • Konetekniikka 51
  • Laskennallinen tekniikka 20
  • Sähkötekniikka 32
  • Tietotekniikka 70
  • Tuotantotalous 78
  • Ympäristötekniikka 26
  • Kauppatieteet 140
  • Yhteiskuntatieteet 45
  • Viestintätieteet 25

Voinko suorittaa kandidaatin opintoni LUTin Lahden kampuksella?

Suurin osa kandidaatti- ja maisteriohjelmista järjestetään Lappeenrannassa.

Lahden kampuksella on tarjolla

Yhteiskunta- ja viestintätieteillä ei ole opetusta Lahdessa.

Kuinka suuri osa LUTin aloituspaikoista varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville?

Kevään toisessa yhteishaussa LUTin kaikkien koulutusohjelmien ensikertalaiskiintiö on vähintään 70 prosenttia.

Voinko hakea, vaikka minulla on opiskelupaikka jo toisessa yliopistossa?

Voit hakea. Sinulla voi olla yhtä aikaa useampi tutkinnonsuoritusoikeus eli paikka tutkintoon johtavassa koulutuksessa, mutta opiskelupaikat pitää ottaa vastaan eri lukukausina. Asia on määritelty yhden korkeakoulupaikan säännöksessä.

Lisäksi LUTissa on yliopiston omia opiskelijoita koskeva sääntö: opiskelijalla voi olla samanaikaisesti opiskelupaikka kahteen eri alan koulutusohjelmaan (esimerkiksi tekniikka ja kauppatieteet tai yhteiskuntatieteet ja kauppatieteet) siten, että koulutukset alkavat eri lukukautena. Molemmista voi saada tutkinnon.

Opiskelijoita kahvilassa

En ole ylioppilas, vaan hakisin ammatillisen perustutkinnon perusteella. Millaiset mahdollisuudet minulla on päästä opiskelijaksi kevään toisessa yhteishaussa?

Jos haet muulla kuin ylioppilastutkinnolla, voit tulla valituksi valintakoevalinnassa eli valintakokeesta saatavien pisteiden perusteella. Koulutusohjelmien opiskelupaikat täytetään seuraavasti:

Onko LUTissa syksyn hakua?

Ei ole. LUTin kandidaattiohjelmiin voi hakea vain kevään yhteishauissa: englanninkielisiin ohjelmiin ensimmäisessä yhteishaussa tammikuussa ja suomenkielisiin ohjelmiin toisessa yhteishaussa maaliskuussa.

Mitä aineita kannattaa suorittaa ylioppilaskirjoituksissa?

Tekniikka: Suositeltavaa on kirjoittaa pitkä matematiikka, fysiikka ja/tai kemia sekä äidinkieli mahdollisimman hyvin arvosanoin. Ainoastaan näiden aineiden arvosanat huomioidaan, kun hakijan alkupisteitä lasketaan ylioppilastodistuksesta. Todistusvalinnan pistetaulukko on nähtävissä DIA*-yhteisvalinnan sivuilla. On myös hyvä muistaa, että tekniikan valintakokeet perustuvat lukion pitkän matematiikan, fysiikan ja kemian oppimääriin.

Kauppatieteet: Todistusvalinnassa huomioidaan kaikilta äidinkieli ja matematiikka (pitkä tai lyhyt). Lisäksi huomioidaan parhaat pisteet tuottava kieli ja kaksi parhaat pisteet tuottavaa muuta ainetta. Lue lisää pisteytyksestä kauppatieteet.fi-sivustolta.

Yhteiskunta- ja viestintätieteet: Todistusvalinnassa huomioidaan äidinkieli, parhaat pisteet tuottava aine (filosofia, historia, psykologia tai yhteiskuntaoppi), yksi ainereaali, yksi kieli sekä matematiikka (pitkä tai lyhyt). Lue lisää pisteytyksestä yliopistovalinnat.fi-sivustolta.

*Diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinta.

Voiko hakukohteiden järjestystä muuttaa?

Hakukohteiden järjestystä voi muuttaa hakuaikana Oma opintopolku -palvelun kautta. Kun hakuaika loppuu, järjestystä ei voi muuttaa.

Opiskelijoita kirjastossa

Miten voin olla varma, että hakemukseni on mennyt perille?

Kun olet lähettänyt hakemuksen Opintopolku.fi-palvelussa, saat sähköpostiin vahvistusviestin, että hakemus on teknisesti onnistunut. Samassa viestissä on myös tieto siitä, mihin olet hakenut.

Löytyykö jostain aiempien vuosien pisterajoja?

Tekniikka: Löytyy, osoitteesta dia.fi. Valintakoe uudistui keväällä 2019, joten aiempien vuosien pisterajoja ei ole saatavilla.

Kauppatieteet: Löytyy, osoitteesta kauppatieteet.fi.

Yhteiskunta- ja viestintätieteet: Löytyy, LUTin verkkosivuilta. Koulutusohjelma alkoi vuonna 2023.

Voiko valintakoepaikat valita?

Tekniikka ja kauppatieteet: Valintakoepaikkakunnan voi valita vapaasti hakulomakkeella tarjotuista koepaikkakunnista. Valintakokeen suorittamispaikka ei ole sidoksissa tekniikan alan DIA-yhteisvalinnan tai kauppatieteellisen alan yhteisvalinnan ensisijaiseen hakukohteeseen, eli hakija voi suorittaa kokeen lähimmällä paikkakunnalla riippumatta siitä, missä järjestyksessä hakutoiveet ovat. Valintakoe on kaikissa kaupungeissa sama.

Yhteiskunta- ja viestintätieteet: Valintakokeeseen voi osallistua Lappeenrannassa tai Lahdessa. Koepaikka valitaan hakulomakkeella. Lahdessa järjestettävään valintakokeeseen otetaan enintään 250 hakijaa, jonka täytyttyä kokeeseen voi osallistua vain Lappeenrannassa. Valintakoe on sama molemmissa kaupungeissa, ja kokeella voi hakea sekä yhteiskuntatieteiden että viestintätieteiden koulutukseen.

Milloin saan tietää, pitääkö minun osallistua valintakokeisiin?

Kaikkien koulutusohjelmien todistusvalinnan tulokset ovat selvillä viimeistään 27.5.2024. Hyväksymistieto näkyy Oma Opintopolku -palvelussa, jonne kirjaudutaan pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai sirullisella henkilökortilla.

Todistusvalinnalla (= valinta ylioppilastodistuksen arvosanojen perusteella) hyväksytyn hakijan ei tarvitse osallistua valintakokeeseen, ellei hän halua pyrkiä hakulomakkeella prioriteetiltaan korkeammalle asettamaansa hakukohteeseen valintakokeen kautta. Kaikkien muiden hakijoiden tulee osallistua valintakokeeseen. Valintakokeeseen ei tule erillistä kutsua.

Opiskelijoita kävelemässä rappusia

Tuleeko valintakokeisiin kutsu?

Valintakokeisiin ei tule erillistä kutsua. Valintakokeisiin osallistuvat kaikki hakijat, jotka eivät ole tulleet valituksi todistusvalinnassa eli ylioppilastutkinnon arvosanojen perusteella tai jotka haluavat valintakokeen kautta pyrkiä prioriteetiltaan korkeammalle asettamaansa hakukohteeseen. Kaikkien hakijoiden on siis hyvä valmistautua kokeeseen.

LUTissa opiskeltavien alojen valintakokeet vuonna 2024

  • Tekniikan alojen DI-valintakoe 28.5.
  • Kauppatieteiden valintakoe 4.6.
  • Yhteiskunta- ja viestintätieteiden valintakoe 5.6.

Mitä valintakokeeseen pitää ottaa mukaan?

Tekniikka: Henkilötodistus (kuvallinen henkilökortti, passi tai suomalainen ajokortti), lyijykynä tai lyijytäytekynä, teroitin, pyyhekumi, tavallinen viivoitin, geokolmio tai kolmioviivain sekä sallittu laskin. Sallitut laskimet on listattu osoitteessa dia.fi. Tarkemmat hakijan ohjeet, kuten salijaon, löydät LUTin verkkosivuilta kohdasta DI-valintakoe 28.5.2024 noin viikkoa ennen valintakoepäivää.

Kauppatieteet: Muste- tai kuulakärkikynä sekä henkilötodistus (kuvallinen henkilökortti, passi tai suomalainen ajokortti). Laskimet ja paperit tulevat talon puolesta. Tarkemmat hakijan ohjeet, kuten salijaon, löydät LUTin verkkosivuilta kohdasta Valintakoe 4.6.2024 noin viikkoa ennen valintakoepäivää.

Yhteiskunta- ja viestintätieteet: Henkilötodistus (kuvallinen henkilökortti, passi tai suomalainen ajokortti), lyijykynä tai lyijytäytekynä sekä kumi. Tarkemmat hakijan ohjeet löydät LUTin verkkosivuilta noin viikkoa ennen valintakoepäivää.

Voiko valintakokeen tehdä ulkomailla?

Tekniikka: Ei voi. Valintakokeen voi tehdä ainoastaan Suomessa. DI-valintakokeen kysymykset voi saada suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Hakijalta kysytään kevään 2024 toisen yhteishaun hakulomakkeella, millä kielellä hän haluaa koekysymykset.

Kauppatieteet: Ei voi. Valintakokeen voi tehdä ainoastaan Suomessa ja valintakoe tehdään sillä kielellä, joka on kyseessä olevan yliopiston opetus- ja tutkimuskieli. LUTissa koe tehdään suomeksi. Valintakoekysymykset ja kokeessa mahdollisesti jaettava aineisto ovat ruotsin kielellä Hanken Svenska Handelshögskolanin ja Åbo Akademin järjestämissä kauppatieteellisen alan yhteisvalinnan valintakokeissa, muissa yliopistoissa suomeksi.

Yhteiskunta- ja viestintätieteet: Ei voi. Valintakokeen voi tehdä ainoastaan Suomessa. Kokeessa jaettavasta aineistosta ja tehtävistä osa voi olla suomeksi ja osa englanniksi.

Onko valintakokeessa esseekysymyksiä?

Tekniikka: Ei ole. Tekniikan alan DI-valintakoe sisältää laskutehtäviä matematiikasta, kemiasta ja fysiikasta sekä tekniikan alan luovaa ongelmanratkaisukykyä mittaavan osion. Katso muutaman edellisen vuoden valintakoetehtävät malliratkaisuineen DIA-yhteisvalinnan sivuilta. Valintakokeen rakenne uudistui vuonna 2019.

Kauppatieteet: Ei ole. Valintakokeessa on ainoastaan monivalintakysymyksiä tai oikein/väärin-väittämiä. Valintakokeet perustuvat lukion opetussuunnitelman mukaisiin oppimääriin yhteiskuntaopista, historiasta ja matematiikasta. Katso edellisvuosien valintakoetehtävät malliratkaisuineen Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnan sivuilta. Huomioithan, että keväästä 2018 alkaen valintakoe on perustunut lukion oppimääriin, aiempien vuosien kysymykset ovat perustuneet pääsykoekirjallisuuteen.

Yhteiskunta- ja viestintätieteet: Kyllä on. Kokeessa mitataan muun muassa analyyttistä ajattelua, ongelmanratkaisutaitoa sekä perehtyneisyyttä ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin asioihin. Edellisen vuoden valintakoetehtävät ja hyvän vastauksen piirteet löytyvät LUTin verkkosivuilta. Koulutusohjelma alkoi vuonna 2023.

Opiskelijoita luennolla

Hyväksytäänkö minut opiskelijaksi LUTiin ilman valintakokeita, koska minulla on pitkästä matematiikasta ylioppilasarvosana M (magna cum laude approbatur)?

Tekniikka: Todistusvalinnassa ylioppilastodistuksesta huomioidaan kolme eri ainetta alkupistetaulukon mukaisesti. Hakijat laitetaan paremmuusjärjestykseen näiden pisteiden perusteella. Katso todistusvalinnan pisteytystaulukko osoitteesta dia.fi.

Kauppatieteet: Sinulla tulee olla pitkä tai lyhyt matematiikka kirjoitettuna hyväksytysti ollaksesi mukana todistusvalinnassa. Todistusvalinnan maksimipisteraja on 154 pistettä ja minimi 77 pistettä. Tämä tarkoittaa, että hakijalla tulee olla vähintään 77 pistettä tai enemmän, ja lisäksi hänen tulee olla ensikertalainen hakija, että voi tulla hyväksytyksi todistusvalinnassa. Pisteet lasketaan ylioppilastodistuksen arvosanojen perusteella.

Yhteiskunta- ja viestintätieteet: Todistusvalinnassa matematiikasta (pitkä tai lyhyt) saa pisteitä yliopistovalinnat.fi-sivuilla olevan taulukon mukaisesti. Jos hakija ei ole kirjoittanut matematiikkaa, ei siitä saa pisteitä. Todistusvalinnan maksimipistemäärä on 157,9 ja minimi 77 pistettä. Tämä tarkoittaa, että hakijan tulee saada vähintään 77 pistettä, että voi tulla hyväksytyksi todistusvalinnassa.

Mitä tarkoittaa yhden paikan säännös?

Yhden korkeakoulupaikan sääntö = voit ottaa vastaan samana lukukautena alkavasta koulutuksesta vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan.

Milloin voin vastaanottaa opiskelupaikan todistusvalinnassa muulta kuin ensimmäiseltä hakutoiveelta?

Jos sinulle tarjotaan hakutoivejärjestyksessäsi alempaa opiskelupaikkaa ja olet varasijalla ylempään tai ylempiin hakutoiveisiin, voit vastaanottaa alemman paikan vasta kaikkien toisen yhteishaun valintatulosten valmistuttua. Tulokset julkaistaan viimeistään 4.7.2024. Katso esimerkkejä hyväksymiseen, jonottamiseen ja paikan vastaanottamiseen liittyvistä tilanteista yhteishaussa

En tullut hyväksytyksi, mutta voinko saada vielä peruutuspaikan?

Varasijalla olevia hakijoita hyväksytään järjestyksessä sitä mukaa, kun paikkoja vapautuu. Jos opiskelupaikan saanut jättää paikan vastaanottamatta, hänen tilalleen nousee seuraava varasijalla oleva hakija.

Kullakin hakijalla on seitsemän (7) vuorokautta aikaa ottaa tarjottu opiskelupaikka vastaan. Jos olet varasijalla ja sinulle tarjotaan opiskelupaikkaa esimerkiksi 17.7., sinulla on aikaa ottaa paikka vastaan 24.7. asti. Varasijoilta hyväksyminen päättyy viimeistään 6.8.2024 tai heti, kun kaikki paikat on täytetty.

Hakija voi seurata varasijatilannettaan Oma Opintopolku -palvelussa.

Miten ilmoittaudun lukuvuodelle?

Kun olet vastaanottanut opiskelupaikan sitovasti Oma Opintopolku -palvelussa, klikkaa sivulle ilmestyvää ”Siirry ilmoittautumaan” -linkkiä. Linkki ohjaa sinut OILI-palveluun, jossa pääset tekemään kaikille pakollisen lukuvuosi-ilmoittautumisen.

Voinko ilmoittautua poissa olevaksi opiskelijaksi ensimmäisenä lukuvuonna?

Voit ilmoittautua poissa olevaksi ensimmäisenä lukuvuonna vain lakisääteisistä syistä, kuten varusmies- tai siviilipalveluksen vuoksi.

Katso lisätietoja LUTin opiskelijoiden tietopankista tai lähetä sähköpostia opiskelijoiden asiakaspalveluun: opinto@lut.fi.

Onko pakko tulla luennoille? Mitä, jos ei pääse?

Yliopistossa ei ole varsinaista läsnäolopakkoa, mutta luennoille osallistuminen on suositeltavaa opintojen edistymisen vuoksi. Opintojen suorittaminen tavoiteajassa, joka on noin viisi vuotta, onnistuu suorittamalla 60 opintopistettä lukuvuodessa. Yksi opintopiste vastaa 26 tunnin työmäärää. Luennoille osallistuminen on viisasta, sillä asioiden omaksuminen itse opiskelemalla lisää helposti työmäärää.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös:

left

Tilaa hakijan uutiskirje

Saat sähköpostiisi noin 1–2 kertaa kuukaudessa luettavaa yliopistoon hakemisesta ja opiskelusta LUTissa.
right