left

KaakkoACT – Ennakoiva tieto toiminnaksi-hanke on Euroopan unionin osarahoittama ryhmähanke, jonka päätavoitteena on vahvistaa Kaakkois-Suomen elinvoimaisuutta kehittämällä alueen yritysten, oppilaitosten ja julkisen sektorin strategista ennakointia ja verkostoyhteistyötä. Tavoitteena on myös, että ennakointi tulisi entistä syvemmin osaksi organisaatioiden päätöksentekoa. Hankkeessa pyritään erityisesti tukemaan tulevaisuuden osaamistarpeiden ennakointia ja siten parantamaan osaajien ja työpaikkojen kohtaantoa Kaakkois-Suomessa. Hankkeen toimintaan kuuluu muun muassa ennakointitiedon tehokkaaseen hyödyntämiseen tähtäävien toimintamallien kehittäminen ja toimintamallien levittäminen valtakunnallisesti ennakointiverkostojen kautta.

Ryhmähanketta toteuttavat Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu (Xamk) päähankkeen toteuttajana ja osahankkeen toteuttajina: LUT-yliopisto, LAB-ammattikorkeakoulu, Kouvolan Ammattiopisto (Eduko), Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä (Ekami), Itä-Savon koulutuskuntayhtymä (Samiedu) ja Kouvolan kaupunki.

KaakkoACT on Tulevaisuuden työmarkkinat-koordinaatiohankkeen (valtakunnallisen kohtaanto-teeman ESR+-koordinaatiohanke) alahanke.

Osatoteuttajana LUT osallistuu keskeisesti Kaakossa tapahtuvan ennakoinnin tilannekuvan kartoittamiseen. Tähän liittyen hankkeen osana toteutetaan Delfoi-tutkimus Kaakkois-Suomessa toimivien ennakoinnin asiantuntijoiden käsityksistä Kaakkoa koskevista ennakointitarpeista erityisenä kiinnostuksen kohteena Kaakkoon vaikuttavien rakennemuutosten ennakoiminen. 
 

KaakkoACT-projektin osatoteuttajien logot

Tavoitteet

Hankkeen tavoittelemia tuloksia ovat, että:

  • ennakointi integroidaan päätöksentekoon. Kaakon yritykset, oppilaitokset ja julkiset toimijat käyttävät ennakointitietoa päätöksenteon tukena.
  • skaalattavia toimintamalleja luodaan ennakointitiedon käytön tehostamiseksi.
  • parantunut ennakointi vaikuttaa pitkän aikavälin tuloksena työmarkkinoiden kohtaannon parantumisessa.
  • alueellinen yhteistyö vahvistuu hankkeen myötä.
right

Projektipäällikkö

Katso myös