Metsä360 logo in forest
Julkaistu 3.11.2022
Päivitetty 23.11.2022

Metsä360-palkinnon voittajaksi on valittu eniferBio. Voittaja on suomalainen biotekniikan startup, joka kasvattaa bioreaktoreissaan PEKILO®-sienen rihmastoa. Suodatettuna ja kuivattuna siitä syntyy erittäin proteiinipitoista jauhetta. Prosessissa voidaan hyödyntää metsä-, biopolttoaine- ja elintarviketeollisuuden sivujakeita.

Voittajan valitsivat Jyrki Katainen, Sitran yliasiamies ja LUT-yliopiston Advisory Boardin jäsen, Amel Gaily, Finnish Business Angels Network ry:n toimitusjohtaja ja Sari Mannonen, Helen Oy:n johtaja (Ratkaisut ja tuoteportfolion kehitys). Voittaja julkistettiin 3.11. LUT-yliopiston Lahden kampuksella uuden kuitutekniikan laboratorion avajaisten yhteydessä.

Voittaja korvaa eläinperäisiä proteiineja kiertotalouden keinoin

Raadin mukaan eniferBion innovaatio edustaa kiertotaloutta ja sektori-integraatiota parhaimmillaan: se hyödyntää monipuolisesti teollisuuden sivuvirtoja ja voi olla osa lähes kaikkia uusia biojalostuskonsepteja. Lisäksi raati arvosti sitä, että voittaja tekee laaja-alaista yhteistyötä eläinperäisten proteiinien korvaamiseksi useissa eri tuoteryhmissä.

PEKILO®-tuotantomenetelmä on kehitetty Suomessa jo 1970-luvulla, ja eniferBio on jatkanut kehitystyötä edelleen.

"eniferBio on hyvä esimerkki siitä, että aikaisemmatkin innovaatiot voivat nousta merkittäviksi ratkaisuiksi, kun maailmankuva muuttuu ja sovelluskohteita pystytään tarkastelemaan uusista lähtökohdista", kommentoi asiantuntijaryhmän jäsen, Kollin Säätiön asiamies Esko Kolli.

Metsä360-tunnustuspalkinto nostaa esiin metsän jalostusarvon kasvuun tähtääviä tekoja. Palkinto jaettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Edellisen kerran palkinnon ovat voittaneet Stora Enson biopohjainen hiili sekä Suomen Ladun Nuku yö ulkona -kampanja.

”Metsä360-tunnustuspalkinto tarjoaa mahdollisuuden tuoda esiin metsäteollisuuden uusia ratkaisuja, mikä uskoakseni edistää myös alan kiinnostavuutta. On kunnia saada olla mukana jakamassa tätä Kollin Säätiön mahdollistamaa huomionosoitusta”, LUT-yliopiston dekaani Mari Kallioinen-Mänttäri sanoo.

Lisätietoja:

left
right

Esko Kolli

Asiamies, Marjatta ja Eino Kollin säätiö
0500 712 458
esko.kolli@kollinsaatio.fi

Lue myös:

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla tutkimuksestamme puhtaaseen energiaan, ilmaan ja veteen sekä kestävään liiketoimintaan liittyen.