Students team working in LUT School of Business and Management LBM University
Julkaistu 19.10.2020
Päivitetty 21.4.2022

LUT-kauppakorkeakoulu pääsee ottamaan merkittävän harppauksen suomalaistuotteiden ja -palveluiden myynnin edistämisessä, kun LUT-yliopiston kauppakorkeakouluun perustetaan myynnin professuuri. Professuurin avulla halutaan nostaa myynnin yleistä arvostusta niin yhteiskunnallisella kuin yksilötasolla. Professuuri sijoittuu Lappeenrantaan.

Professuuri perustetaan kauppakorkeakoulun saaman miljoonan euron arvoisen lahjoituksen turvin. Kyseessä on suurin yksittäinen henkilölahjoitus, jonka yksikkö on saanut kohta 30-vuotisen historiansa aikana. Lahjoituksen tekijät, lahtelaiset Jalo ja Anja Paananen, tuntevat liikemaailman monen vuosikymmenen varrelta, onhan Jalo Paananen betonirakentamisen kiinnitysratkaisuja myyvän Peikko Groupin perustaja. Paananen perusti aikoinaan myös vientikonepaja Makronin sekä osti ja kehitti Eimo Oy:stä pörssilistatun matkapuhelinkuorien valmistajan.

Jalo Paananen sanoo, että suomalaisilla on asennevamma myyntiä kohtaan. Niin kauan, kuin myyntiä pidetään vain tukitoimintana, Suomi ei voi päästä valloittajaksi maailmankartalle.

"Asennevamma pitää saada kitkettyä pois. Kaikki raha tulee asiakkaalta, joten asiakaslähtöisyyden pitää olla lähtökohta myynnissä. Asiakas pitää tuntea ja hänen ongelmiinsa pitää tarjota ratkaisua", Paananen sanoo.

Peikko Groupin perustaja Jalo Paananen
Markkinoinnin teorian tuntemus ei yksin auta. Pitää tuntea historiaa, taloushistoriaakin, olla utelias ja kiinnostunut asiakkaan asioista.
Jalo Paananen
Peikko Groupin perustaja

"Myynti on koko organisaation asia"

Yksi LUTin tavoite on ollut systemaattisesti nostaa myynnin arvostusta opiskelijoiden keskuudessa. Tätä varten kauppakorkeakoulussa tehtiin kysely, jolla selvitettiin opiskelijoiden asenteita myyntiä kohtaan. Tutkimuksen alustavien tulosten perusteella on selvää, ettei suomalaisten myyntitaitoja arvosteta kovin korkealle.

"Meillä on tutkittu pitkään kansainvälistä markkinointia ja sitä, miten suomalaiset maailmalla pärjäävät. Myynti tuppaa yhä jäämään lapsipuolen asemaan, vaikka tunnetun sanonnan mukaan myynti on yrityksen tärkein tehtävä. Myynti on koko organisaation, ei vain myyjän tittelillä työskentelevien asia", sanoo LUT-kauppakorkeakoulun dekaani Sami Saarenketo.

Saarenkedon mukaan kauppakorkeakoulun saama lahjoitus on merkittävä, sillä ilman sitä myynnin professuuria ja muita myynnin kehittämistä edistäviä töitä ei saataisi rahoitettua.

"LUTissa syntyy paljon uusia keksintöjä ja innovaatioita, mutta myynti on se totuuden hetki. Myynti muistetaan nyt liiaksi vasta prosessin loppupäässä. Asiakas on otettava mukaan jo lähtöruutuun", Saarenketo sanoo.

"LUT on ottanut kiinnostavan kehitysspurtin"

Anja Paananen on sitä mieltä, ettei hyvä kielitaitokaan pelasta, jos myyjällä ei ole yleissivistystä.

"Asiakkaan kanssa olisi hyvä pystyä keskustelemaan vaikkapa illallisella muustakin kuin niistä hilavitkuttimista, joita ollaan myymässä", hän sanoo.

Jalo Paananen lisää, että markkinoinnin teorian tuntemus ei yksin auta.

"Pitää tuntea historiaa, taloushistoriaakin, olla utelias ja kiinnostunut asiakkaan tai kohdemaan asioista."

Paananen vierastaa termiä verkostoituminen, mutta sanoo idean olevan tärkeä. Jos mielii saada myyntiä aikaan, pitää tutustua mahdollisimman moniin ihmisiin. Laajasta tuttavapiiristä on hyötyä myös tiukan paikan tullen.

Tänä päivänä esimerkiksi Deltapalkeistaan ja pilariliitoksistaan tunnettu Peikko Group toimii yli 30 maassa, sillä on 1 800 työntekijää ja liikevaihto on noin 230 miljoonaa euroa. Vanhasta navetasta alkunsa saanut Peikko on kasvanut yhdeksi alansa johtavaksi toimijaksi. Pääkonttori on Lahdessa ja yritys on edelleen perheyritys. Yhtiön kansainvälistämisestä on vastannut Topi Paananen.

Anja ja Jalo Paananen ovat tehneet vuosien varrella lahjoituksia muillekin suomalaisyliopistoille. LUT valikoitui kohteeksi nyt, koska yliopisto on ottanut Paanasten mielestä kiinnostavan kehitysspurtin viime vuosina.

"Emme kuitenkaan kaipaa itse mitään kilven kiillotusta. Haluamme tukea LUT-kauppakorkeakoulua ja koko yliopistoa Suomen nostamisessa takaisin jaloilleen", Paanaset sanovat. Jalo Paananen on sitä mieltä, että LUT voi olla 10 vuoden päästä koulutuksellinen ihme, jos tavoitteeseen sitoudutaan.

Lisätietoja:

Sami Saarenketo
LUT-kauppakorkeakoulun dekaani
puh. 050 3086181
sami.saarenketo@lut.fi

Jalo Paananen
puh. 050 3138486

Lue myös:

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla tutkimuksestamme puhtaaseen energiaan, ilmaan ja veteen sekä kestävään liiketoimintaan liittyen.