Tapahtuman tavoitteena on tehdä uusista uramahdollisuuksista konkreettisia ja houkuttelevia sekä rohkaista ihmisiä kouluttautumaan ja työllistymään uusille aloille. Mukana on myös yrityksiä kertomassa, millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan. Lisäksi tapahtumassa nostetaan esiin yrittäjyyttä yhtenä uravaihtoehtona.
Someyrittäjät kokeilun keskiössä
Tulevaisuuden DuuniDayn ensimmäinen kokeilu järjestettiin Luumäellä toukokuussa 2024. Tapahtuman teemaksi valittiin somevaikuttaminen ja -viihdyttäminen, koska ala kasvaa nopeasti ja kiinnostaa nuoria, mutta yrittäjyyden näkökulmasta se on monelle edelleen tuntematon.
Tapahtuma kokosi lähes sata lukiolaista Luumäeltä ja Savitaipaleelta opettajineen. Päivän aikana käsiteltiin somealan työnkuvia, ansaintamahdollisuuksia ja työelämätaitoja, joista on hyötyä myös muilla aloilla, kuten markkinoinnissa, mediatuotannossa, tapahtumatyössä ja esiintymisessä.
Mukana olivat Pinkku Pinsku (Pinja Sanaksenaho), Joona Hellman ja LeiskaGG (Jere Leinonen), jotka edustivat alan eri uravaiheita täysipäiväisestä yrittäjyydestä harrastuspohjaiseen kevytyrittäjyyteen. Yrittäjät kertoivat omista urapoluistaan, alan mahdollisuuksista ja haasteista sekä siitä, miten sometyö on avannut ovia myös muihin media- ja tapahtuma-alan tehtäviin.
Iltapäivän työpajoissa tapahtumavieraat pääsivät pohtimaan someyrittäjyyttä ja omia uravaihtoehtojaan osallistavien tehtävien kautta.
Tarinallisuus ja osallistaminen toimivat
Kokeilu osoitti, että tarinallinen ja osallistava tapa esitellä ammatteja toimii erityisen hyvin nuorten kanssa. Konkreettiset esimerkit ja samaistuttavat uratarinat tekevät uusista ammateista helpommin lähestyttäviä ja kiinnostavia.
Tulevaisuuden DuuniDayn ydin on yksinkertainen: tehdä tulevaisuuden työ ja yrittäjyys näkyväksi, ymmärrettäväksi ja saavutettavaksi.
Tapahtuman tueksi kehitettiin myös tekoälypohjainen matchmaking-työkalu, joka auttaa tunnistamaan, millaiset koulutus- ja urapolut vastaavat tulevaisuuden työmarkkinoiden tarpeisiin. Lue lisää työkalusta täältä ja kokeile sitä: https://www.lut.fi/fi/projektit/plan-b-kohti-uusia-mahdollisuuksia/lope…
Tulevaisuuden DuuniDayn konsepti ja matchmaking-työkalu kehitettiin osana EU:n osarahoittamaa ”Plan B -kohti uusia mahdollisuuksia” -projektia.
Kirjoittanut: Erno Salmela (LUT-yliopisto)